ÄûÃʵ¼º½

Uutiset

Keskustelu ilmiöpohjaisen suunnittelun prosesseista jatkui ideatehtaassa

Ideatehtaassa käydyn keskustelun tulokset
Yhtäjalkaa_ideatehtaan tulokset

YHTÄJALKAA –hankkeen toisessa työpajassa käynnistynyt keskustelu ilmiöpohjaisen suunnittelun prosesseista jatkui Ideatehtaassa. Siellä 14 asiantuntijaa arvioi työpajan tulosten pohjalta muodostettuja väittämiä ilmiöpohjaisesta suunnittelusta.

Arvioiden mukaan, suunnittelussa tulisi keskittyä nykyistä enemmän alkuvaiheen ideointiin. Sen tulisi olla riittävän vuorovaikutteista ja ottaa huomioon suunnitelman sekä sen tavoitteiden vaikutukset suhteessa eri skenaarioihin.  Vastauksissa korostettiinkin, että alkuvaiheessa tulee käyttää aikaa sekä tulevaisuuskuvien analysointiin sekä visioiden muodostamiseen. Kun mukana on useita eri toimialoja, tarvitaan yhteinen tulevaisuuskuva ja ymmärrystä siihen johtavien askelten vaikutuksista, suuruusluokista ja siitä, miten yhden toimialan askeleet vaikuttavat muiden askeleisiin. Tämä kuitenkin nähtiin suureksi haasteeksi eri tavoitteiden ja toimijoiden moninaisuudesta johtuen.

Yhtä jalkaa kulkeminen kohti ristiriitaisia tavoitteita tuntuu hankalalta ajatukselta. Yhteinen tulevaisuuskuva on kuitenkin tarpeen

Ideatehtaan vastaaja

Keskipitkällä tai lyhyellä aikavälillä voi olla yksi tulevaisuuskuva, mutta pidemmällä (2050) on lukuisa mahollisia tulevaisuuskuvia

Ideatehtaan vastaaja

Toisaalta vastaajat haastoivat väitteet siitä, että juuri backcasting olisi sopiva menetelmä tavoitteellisempaan suunnitteluun. Kuitenkin nähtiin, että menetelmiä tarvitaan ilmiökohtaisten vaikutusten ymmärtämiseen ja vaihtoehtoisia tulevaisuuskuvia tulisi tuottaa. Nykyisin usein helposti saatava tieto ohjaa arviointikäytäntöjen muodostumista.

  • ±Êä¾±±¹¾±³Ù±ð³Ù³Ù²â:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Orcid
Tutkimus ja taide Julkaistu:

Aalto-yliopisto ottaa käyttöön ORCID Researcher Connect -palvelun

Aalto-yliopisto on ottamassa käyttöön ORCIDin Researcher Connect -palvelun, joka helpottaa tiedonsiirtoa tutkijoiden ORCID-profiilien ja yliopiston tutkimustietojärjestelmän, ACRISin välillä.
Eden Telila kuvattuna laskettelurinteessä
³Û³ó³Ù±ð¾±²õ³Ù²âö, Opinnot Julkaistu:

Opiskelija Eden Telilan diplomityö kartutti Rambollin geoteknistä työkalupakkia

Eden Telila ratkaisi diplomityöllään Rambollia vaivanneen geotekniikan ongelman.
Ryhmä ihmisiä näyttää peukkua näyttöjen edessä, joissa lukee 'Doc+ Dialogues'. Taustalla tuoleja ja puuseinät.
Tutkimus ja taide, Opinnot Julkaistu:

Doc+ yhdistää tutkijoita ympäri Aallon – Tule mukaan!

Helmikuiset Doc+ paneelikeskustelut keräsivät isoja yleisöjä. Tilaisuudet saavat jatkoa maaliskuussa, jolloin keskustellaan tohtorien urista ja joustavista työelämätaidoista.
Kolme ihmistä keskustelemassa pöydän ääressä kannettavien tietokoneiden kanssa. Teksti: Visiting Professorships at TU Graz, 1.10.2026 - 31.1.2027.
³Û³ó³Ù±ð¾±²õ³Ù²âö, Tutkimus ja taide, Opinnot, Yliopisto Julkaistu:

Hae vierailevaksi professoriksi TU Graz:iin

Unite!-yliopistoallianssiin kuuluva TU Graz Itävallassa kutsuu kokeneita post doc -tutkijoita hakemaan kahta täysin rahoitettua vierailijaprofessuuria. Hakuaika päättyy 20.2.2026, ja tehtävät alkavat 1.10.2026.