ÄûÃʵ¼º½

Uutiset

Kokeilukoulu Otaniemeen

Espoo ja Aalto tavoittelevat uudentyyppisen koulun kehittämistä Otaniemeen. Tämä olisi pitkäaikainen järjestely espoolaisille.

Koulukokeilun toiminta pohjautuu Aalto-yliopiston arkkitehtuurin laitoksella kehitettyyn ajatukseen koulusta palveluna. Koulu käyttää yliopiston useiden eri rakennusten tiloja vuorovaikutuksessa yliopiston opiskelijoiden ja henkilöstön kanssa. Koulu avaa yhteistyömahdollisuuksia myös yritysten ja paikallisten asukkaiden suuntaan. Käyttäessään jaettuja resursseja muiden kanssa koulu tulee osaksi laajempaa kokonaisuutta ja avaa ovensa yhteiselle tekemiselle ja verkostoitumiselle. Samalla kampusalue vilkastuu.

Tavoitteena on, että koululla on tunnistettava keskusrakennus kohtauspaikkana. Koulun tilatarpeita ja toimintoja täydennetään hyödyntämällä lähiympäristön tila- ja muita resursseja sekä osaamista. Tilat ovat myös lähellä ensi vuoden elokuussa liikennöintinsä aloittavan metron pysäkkejä.

Ensimmäiseksi Otaniemeen siirtyvät Haukilahden lukion opiskelijat, joita on 350 aloitusvaiheessa 2016. Opiskelijoiden määrä voi kasvaa myöhemmin noin 700:aan.

Mahdollisuus tutustua uusimpaan teknologiaan

Tilat ovat muunneltavia ja käyttäjät saavat suunnitella ja muokata niitä tarpeidensa mukaan. Koulu pyrkii parempiin oppimistavoitteisiin teema- ja projektiluontoisen pedagogiikan avulla. Tavoitteena on myös edistää oppimista ja lisätä oppimisen iloa. Tiivis yhteistyö Espoon kaupungin ja Aalto-yliopiston välillä kanssa antaa mahdollisuuden, että oppimisympäristössä ja opetuksessa voidaan tutustua uusimpaan teknologiaan ja kokeilla sen tuomia mahdollisuuksia.

Projekti toteutetaan yhteistyössä arkkitehtuurin laitoksen kurssin kanssa. Tämän Co-School -hankkeen suunnitteluvaiheen kumppani kurssilla on Royal College of Art Lontoosta. Hanke liittyy myös EU-rahoittamaan Human Cities -projektiin. Koordinoijina toimivat yliopistolla vararehtori Antti Ahlava ja Espoon kaupungin puolelta sivistystoimen kehittämisjohtaja Kristiina Erkkilä. Koulu palveluna -ajatuksen kehittämistä ja tilojen suunnitteluun liittyvää opiskelijayhteistyötä kokeilun aikana johtaa arkkitehtuurin laitoksen professori Jarmo Suominen.

  • ±Êä¾±±¹¾±³Ù±ð³Ù³Ù²â:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Aalto run
³Û³ó³Ù±ð¾±²õ³Ù²âö Julkaistu:

Huippu-urheilijamyönteiset korkeakoulut edistävät mahdollisuuksia yhdistää opinnot ja huippu-urheilu

Aalto-yliopisto osallistuu Suomen Olympiakomitean auditointiprosessiin, joka tähtää huippu-urheilijoiden opintojen sujuvoittamiseen urheilu-uran aikana.
Eduardo Hernández Villalobos osallistui ensimmäistä kertaa Aalto-yliopiston mentorointiohjelmaan.
³Û³ó³Ù±ð¾±²õ³Ù²âö Julkaistu:

Mentori Eduardo Hernández Villalobos: Opin nuorten suunnittelijoiden kohtaamista haasteista

Aalto-yliopiston mentorointiohjelma tarjosi Taiteiden ja suunnittelun korkeakoulun alumnille tilaisuuden merkitykselliseen vuorovaikutukseen ja yhteisön rakentamiseen.
Opiskelijaprojekti Transmerille, projektiryhmä
³Û³ó³Ù±ð¾±²õ³Ù²âö, Opinnot Julkaistu:

Opiskelijatiimi kartoitti yrityskauppamahdollisuuksia Transmeri Logisticsille

Kauppakorkeakoulun opiskelijat toteuttivat Transmeri Logisticsille projektin, jossa yritykselle kartoitettiin potentiaalisia yritysostokohteita teknokemian alalta.
Sähköauton laturit Kemistintie 1
Kampus, ³Û³ó³Ù±ð¾±²õ³Ù²âö Julkaistu:

Lisää sähköautojen latureita kampukselle

Otaniemen kampukselle on asennettu kymmenen uutta latauslaitetta.