ÄûÃʵ¼º½

Uutiset

Kolme neljäsosaa Raide-Jokerin rakennustöistä valmiina – ratarakentaminen etenee edellä aikataulua

Raide-Jokerin rakentaminen etenee aikataulusta edellä niin, että rakennustöiden puolesta pikaraitiotien liikennöinti on mahdollista aloittaa noin viisi kuukautta suunniteltua aiemmin. Pääosa Espoon osuuden rakennustöistä valmistuu jo vuoden 2021 aikana.
Raide-Jokeri
Kuva: Raide-Jokeri

Raide-Jokerin rakennustöistä on valmiina 75 prosenttia. Kolmen neljäsosan rajapyykki saavutettiin lokakuun 2021 lopussa. Ratarakentaminen on edennyt suunniteltua nopeammin, ja 25 kilometrin pituisesta radasta on valmiina jo 21 kilometriä. 

Alkuperäisenä tavoitteena oli, että vuoden 2021 lopussa rataa olisi valmiina 20 kilometriä. Tavoite on ylitetty onnistuneen resurssoinnin ja aikataulujen yhteensovittamisen sekä työmenetelmien kehittämisen ansiosta. Espoon osuudella valtaosa rakennustöistä valmistuu jo vuoden 2021 aikana. Keilaniemen päätepysäkin rakentamista jatketaan vielä vuonna 2022. Vuoden 2022 aikana Espoossa jatketaan myös ajolankojen asennuksia sekä viimeistelytöitä niin linjalla kuin sähkönsyöttöasemilla.

Vuoden 2023 aikana Raide-Jokerin työmailla tehdään viimeisteleviä töitä ja käyttöönottotestauksia sekä aloitetaan koeliikenne. Pikaraitiotien liikennöinti on tarkoitus aloittaa tammikuussa 2024.

Teksti: Raide-Jokeri

³¢¾±²õä³Ù¾±±ð³Ù´ÇÂá²¹&²Ô²ú²õ±è;

Konemiehentie.jpg

HSY:n urakka jatkuu Konemiehentiellä

Poikkeusjärjestelyt Konemiehentien - Sähkömiehentien alueella jatkuvat marraskuun 2021 loppuun saakka. Myös liikkumisen poikkeusjärjestelyt pysyvät voimassa urakan valmistumiseen asti.

Kartta liikennejärjestelyistä2.jpg

Konemiehentie välillä Puumiehenkuja - Sähkömiehentie on suljettu marraskuun loppuun saakka 2021.

  • ±Êä¾±±¹¾±³Ù±ð³Ù³Ù²â:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

kestävällä tiellä
Kampus, ³Û³ó³Ù±ð¾±²õ³Ù²âö, Yliopisto Julkaistu:

Teemakuukausi kannustaa liikkumaan kestävästi

Toukokuussa Otaniemessä on tarjolla monenlaisia tapahtumia ja tempauksia muistuttamaan kestävistä valinnoista liikkumisessa.
Opiskelijajoukko ulkojuhlassa Aalto-yliopiston kampuksella, värikkääseen opiskelijatakkiin pukeutunut henkilö ottaa selfien konfettisateessa.
Kampus Julkaistu:

Kampusvisio vuodelle 2050 päivitetään tänä vuonna

Millainen on tulevaisuuden kampus? Kampusvisio ohjaa yliopiston kampuksen pitkän aikavälin kehittämistä.
Vasemmalla värikäs 100 sanaa -sarjan tausta. Oikealla muotokuva, Kira Vesikko.
Yliopisto Julkaistu:

Kira Vesikko edistää neuromoninaisuuden huomioivia kokouskäytäntöjä

100 sanaa -sarjassa Sähkötekniikan korkeakoulun viestinnän asiantuntija kertoo, miten hän edistää yhdenvertaisuutta, monimuotoisuutta ja inklusiivisuutta työssään.
Opintosetelikuva 3
Opinnot, Yliopisto Julkaistu:

Aalto-​yliopisto mukana opintosetelikokeilussa

Opintoseteli tarjoaa ilman opiskelupaikkaa jääneille nuorille mahdollisuuden opiskella 30 opintopistettä avoimessa yliopistossa maksutta. Opintosetelin avulla nuori voi tutustua Aalto-yliopiston eri koulutusaloihin avoimen yliopiston kursseilla.