Koulutusvientiä Aallosta Shanghaihin
Kiinan opetusministeriö on hyväksynyt Aalto-yliopiston ja shanghailaisen Tongji-yliopiston yhteisen hakemuksen uudenlaisen muotoilun ja innovaatiotoiminnan kansainvälisen instituutin perustamiseksi. Shanghai International College of Design and Innovation, lyhyemmin Shanghai D&I, aloittaa toimintansa vuonna 2017.
Ohjelmat Aallon malliin
Aalto tuottaa noin kolmanneksen kaikesta Shanghai D&I:n opetussisällöstä. Aalto ja Tongi-yliopisto ovat kehittäneet opetussuunnitelmaa käyttäen pohjana Aallon nykyisiä, korkeatasoisia maisteriohjelmia, kuten International Design Business Management, Creative Sustainability ja Collaborative and Industrial Design, sekä monialaista Aaltonaut-sivuainetta.
- Uudessa Shanghai D&I:ssä olisi alkuun neljä koulutusohjelmaa. Aloitamme yhteistyön opetuksella, mutta tarkoitus on laajentaa sitä myöhemmin myös tutkimukseen, kertoo Aalto-yliopiston muotoilun laitoksen johtaja, professori Turkka Keinonen.
Yhteisenä tavoitteena on saada instituuttiin huippulahjakkaita opiskelijoita. Siksi esimerkiksi opiskelijavalinnassa otetaan mallia Aallossa hyviksi koetuista valintakriteereistä ja -mekanismeista.
Osa Kiinan koulutusuudistusta
Shanghai D&I on osa Tongji-yliopistoa, jonka kanssa Aalto-yliopisto on tehnyt tiivistä yhteistyötä jo vuosia. Tongji on Kiinan 15 parhaan yliopiston joukossa ja johtava muun muassa arkkitehtuurin ja yhdyskuntasuunnittelun alueilla.
- Uuden instituutin myötä Aalto-yliopiston opiskelijoille ja henkilökunnalle avautuu entistä parempia mahdollisuuksia kansainväliseen yhteistyöhön, iloitsee Aalto-yliopiston rehtori Tuula Teeri.
Shanghai D&I:n tavoitteet ovat korkealla: se on osa koko Kiinan koulutuksen uudistamista. Kiina tavoittelee muutosta uutta luovaksi ja kestävälle pohjalle rakentuvaksi teollisuusmaaksi, ja koulutus luo pohjan ja osaamisen tälle muutokselle. Shanghai on Kiinan suurin kaupunki ja tärkeä koulutuksen, tutkimuksen ja liike-elämän keskus, ja se tavoittelee myös asemaa muotoilun ja innovaatioiden keskuksena. Niin Shanghain kaupunki kuin Kiinan opetusministeriökin ovat toiminnan vahvoja tukijoita.
Shanghai D&I:n dekaanina toimiva professori Lou Yongqi toteaa instituutin olevat tulosta Aallon ja Tongjin pitkäaikaisesta yhteistyöstä.
- Shanghai D&I toteuttaa aivan uudenlaista yhteistyömallia designin ja innovaatioiden alalla. Voimme tutkia isoja monialaisia ongelmia, ja Shanghai voi toimia tässä erinomaisena laboratoriona, Lou kertoo.
Otaniemen kampuksella on kohtaamispaikka Tongji Lounge, jossa järjestetään Aalto-yliopiston Tongji-yhteistyöhön liittyviä tilaisuuksia. Kuva: Aalto-yliopisto Mikko Raskinen.
Lue lisää uutisia
Merkittävä EU-rahoitus kahdelle Unite! Seed Fund -hankkeelle, joissa Aalto on mukana
Kaksi arvostettua EU-rahoitusta on myönnetty hankkeille, joita on alun perin tuettu Unite! Seed Fund -rahoituksella. Aalto-yliopisto on mukana molemmissa hankkeissa.
Miljoonarahoitus uuden sukupolven koneteknologian kehittämiseen – tavoitteena tuottavuusloikka useilla vientialoilla
BEST-hankkeessa kehitetään uudenlaisia tiiviste-, laakerointi- ja vaimennusteknologioita useiden teollisuudenalojen käyttöön.
Unite! Seed Fund 2026: Hakukierros avautuu 20. tammikuuta 2026
Tutustu ennakkoon Unite! Seed Fund 2026 -hakukierrokseen. Haku sisältää kolme rahoituslinjaa: opiskelijatoiminta, opetus ja oppiminen sekä tutkimus ja tohtorikoulutus.