ʵ

Uutiset

Laserkeilausta ja lisättyä todellisuutta teatteriin

Virtuaaliseikkailu teatterin maailmaan -hankkeen tavoite on houkutella erityisesti nuoret kiinnostumaan kulttuurista.
Virtuaaliteatterihankkeessa hyödynnetään digikuvausta, etäisyyskameratekniikoita, 360-videoita ja -kuvaa, lisättyä todellisuutta sekä laserkeilausta. Kuva: JP Virtanen.

Miten taidelaitokset voivat hyödyntää uusia teknologioita, kuten lisättyä todellisuutta tai laserkeilausta? Tätä tutkii Virtuaaliseikkailu teatterin maailmaan -hanke, joka käynnistyy lokakuussa 2017 Jyväskylän kaupunginteatterin tiloissa.

Tavoitteena on kehittää digitaalisia kulttuuripalveluja, saada erityisesti nuoret kiinnostumaan kulttuurista ja edistää luovan työn tuotantoa.

Opetus- ja kulttuuriministeriön rahoittaman hankkeen suunnittelu, kuvaukset ja mittaukset käynnistyvät lokakuussa 2017. Sen toteuttavat Aalto-yliopisto, Humanistinen ammattikorkeakoulu (Humak) ja Jyväskylän kaupunginteatteri.

”۳ٱ𾱲ٲömme käynnistyi jo vuonna 2016. Sen tuloksena on syntynyt uudenlainen toimiva digitaalisuuden kokeilualusta, lukuisia yhteisiä kokeiluja, tapahtumia, kaksi rahoitettua hanketta ja yli 30 julkaisua. Yhdessä kiinnostavimmista kokeiluista lisättyä teknologiaa sovellettiin historiallisiin kohteisiin. 3D-hahmokuvauksen ansiosta yleisö pääsi kosketuksiin esimerkiksi Raaseporin ja Kuusiston linnan historiallisten hahmojen kanssa”, kertoo professori Hannu Hyyppä Aalto-yliopistosta.

"Näitä 3D-teknologita on esitelty nuorille myös yhteisillä toiminnallisilla demo- ja pop-up-päivillä, joita on toteutettu Aalto-yliopistossa, Humakissa, Omniassa ja viimeksi Tapiolan kulttuurikeskuksessa järjestetyillä Lasten taidefestivaaleilla. ۳ٱ𾱲ٲö painottuu nyt laajasti kulttuurituotantoon ja kulttuurin välittäjätoimintaan sekä tulkkaukseen ja kielelliseen saavutettavuuteen ja kommunikaatioasiantuntijuuteen. Siinä korostuu tieteellisen ja soveltavan tutkimuksen sekä kehittämistoiminnan välinen yhteys."

Piispa Arvid Kurki (1550-luku) esitettynä lisätyllä todellisuudella Kuusiston linnassa. Kuva: Matti Kurkela

Illuusion sisälle

Aalto-yliopisto ja Humanistinen ammattikorkeakoulu pääsevät Jyväskylän kaupunginteatterissa soveltamaan  erityisosaamistaan käytäntöön. Lähtökohtana ovat taidekasvatuksen ja yleisön tarpeet. Kokeilussa katsoja voi vaeltaa virtuaalitodellisuudessa teatterin sisällä ja tarkastella, miten näytöksen illuusio ja lavasteet on synnytetty ja miten teatterinäytelmä toteutetaan. Samalla selvitetään digitaalisuuden luomia uusia ansaintalogiikoita.

”Loppuvuonna 2018 järjestämme hankkeeseen liittyvän digitaalisia kulttuuripalveluita käsittelevän seminaarin, tuotamme aihetta käsittelevän julkaisun ja uutisoimme hankkeen tuloksista”, kertoo tiedetuottaja Marika Ahlavuo Aalto-yliopiston rakennetun ympäristön laitokselta.

Hankkeen teknisestä toteutuksesta vastaavat Aalto-yliopiston Rakennetun ympäristön mittauksen ja mallinnuksen instituutti MeMo ja Laserkeilaustutkimuksen huippuyksikkö. Humanistinen ammattikorkeakoulu vastaa koordinoinnista ja digitaalisten tuotantotapojen mallintamisesta. Jyväskylän kaupunginteatteri osallistuu keskeisesti virtuaaliseikkailun sisällön suunnitteluun ja tuottamiseen.

”Uusien mittauslaitteiden ja virtuaalisten 3D-aineistojen ansiosta voimme tutkia digitaalisuuden vaikutuksia kulttuuritapahtumiin, kulttuurituottajien työtapoihin, kumppanuuksiin, yleisöön ja muihin sidosryhmiin”, kertoo Aalto-yliopiston 3D-studion päällikkö Matti Kurkela.

äپٴᲹ:

Tiedetuottaja Marika Ahlavuo
puh. 050 5122509
marika.ahlavuo@)aalto.fi

3D-studion päällikkö,  TkL Matti Kurkela
matti.kurkela@aalto.fi

Professori Hannu Hyyppä
hannu.hyyppa@aalto.fi

Lehtori Pasi Toivanen
puh. 020 7621 372
pasi.toivanen@humak.fi

  • äٱٳٲ:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Learning Centre graphics
Tutkimus ja taide, Opinnot Julkaistu:

E-aineistojen etäkäyttöön tarkoitettu proxy-välityspalvelin muuttuu

Jos sinulla on ongelmia e-aineistojen käytössä, kokeile käyttää e-aineistoa VPN-yhteyden avulla.
Ikääntyneitä asukkaita katsomassa kasvatuslaatikoita kirjaston edessä
۳ٱ𾱲ٲö, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Kestävä kaupunki on myös ikäystävällinen

Kaupunkien tulee ottaa ikääntyneet mukaan kaupunkiympäristön suunnitteluun nykyistä vahvemmin.
On the background, white radiant lines over a black bacground and only hair and shoulder of a person passing by visible
Tutkimus ja taide Julkaistu:

Katsaus Aallon avoimiin julkaisuihin 2025

94 % Aalto-yliopiston vuoden 2025 tieteellisistä lehtiartikkeleista on avoimesti saatavilla. Kun mukaan lasketaan kirjakappaleet ja konferenssiartikkelit, avoimia artikkeleita on yhteensä 91 %.
Orcid
Tutkimus ja taide Julkaistu:

Aalto-yliopisto ottaa käyttöön ORCID Researcher Connect -palvelun

Aalto-yliopisto on ottamassa käyttöön ORCIDin Researcher Connect -palvelun, joka helpottaa tiedonsiirtoa tutkijoiden ORCID-profiilien ja yliopiston tutkimustietojärjestelmän, ACRISin välillä.