Maisema-arkkitehtien kädenjälki näkyy kaikkialla
Maisema on kaikkialla, se vaikuttaa meihin kaikkiin. Samalla maisema-arkkitehtien kädenjälki näkyy kaikkialla, vaikka et sitä huomaisikaan. Maisema-arkkitehdit luovat paikkoja ja ympäristöjä, joita käytämme päivittäin kaupungeissa, puistoissa, aukioilla, kaduilla ja asuinalueilla. Maisema-arkkitehdit osallistuvat myös maankäytön suunnitteluun, maaseudun kehittämiseen sekä ympäristönhoitoon.
Maiseman tekijät -kirjan esipuheMitä suunnittelija tarkoitti? Kulku ohjautuu kohti kaunista näkymää, levähdyspaikka sulkee pois liikenteen melun ja ilta-aurinko lämmittää.
Ympäristömme muuttuu vauhdikkaasti, ja maisema-arkkitehtuuria kuvaillaankin usein tulevaisuuden alaksi. Koska maisemat koskettavat kaikkia jatkuvasti, maisema-arkkitehdeilla on useita vastuita ja velvollisuuksia. Ammattietiikkaa määrittelee moniarvoinen ja ympäristötietoinen arvopohja, mikä tarkoittaa ihmisten tarpeiden ja luonnonarvojen tasapainoista yhteensovittamista. Ympäristön tulisi olla toimivaa, kaunista ja kestävää.
Suomessa on voinut opiskella maisema-arkkitehdiksi vuodesta 1989 lähtien. Syksyyn 2019 mennessä Aalto-yliopistosta ja sitä edeltäneestä Teknillisestä korkeakoulusta on valmistunut yhteensä 246 maisema-arkkitehtia. Juhlimme lokakuussa 2019 koulutuksen kolmea vuosikymmentä. Millaisessa ympäristössä me elämme ja millaiseksi se on muuttumassa?
.
Kunniatohtori Leena Iisakkilan luento Nils Erik Wickberg -symposiumissa 11.10.
Aalto ARTS Books on julkaissut juhlan kunniaksi teoksen , joka on Aalto-yliopiston maisema-arkkitehtuurin koulutusohjelman, Suomen maisema-arkkitehtiliiton sekä Puutarhataiteen seuran yhteishanke.
Lue lisää uutisia
Kasvatuskumppanuus-hanke etenee Espoossa – huoltajien ja koulujen yhteistyötä kehitetään osallistavin menetelmin
Kaksivuotisessa hankkeessa tutkitaan ja kehitetään huoltajien ja koulujen välistä yhteistyötä palvelumuotoilun keinoin.ENG-opiskelijoille apurahoitettuja kesäkursseja tarjolla - Hae mukaan!
Kiinnostaisiko raikas tuulahdus opintoihin ja ulkomailla opiskelu, mutta vaihto tuntuu liian pitkältä tai muuten epäsopivalta vaihtoehdolta? Osallistu kesällä tai alkusyksystä 2026 apurahalla tuetulle lyhytkurssille Italiassa, Ranskassa tai Kiinassa!
Täydennä osaamistasi maksuttomasti kesän FITech-kursseilla
Kesällä 2026 FITechin tarjonnasta löytyy monipuolinen kattaus kursseja liittyen kestävyyteen, kyberturvallisuuteen ja tulevaisuuden teknologioihin. Haku kesäkursseille alkaa 14.4.2026.