ÄûÃʵ¼º½

Uutiset

Marie Skłodowska-Curie -projektirahoitus myönnetty MULTISSOUND-hankkeelle

Rahoitussumma on yhteensä 191 330 euroa. Hanke alkaa vuoden 2015 marraskuussa ja kestää kaksi vuotta.

Marie SkÅ‚odowska-Curie -projektirahoitus myönnettiin kuulohavainnossa erityisesti tilaan liittyvien parametrien tutkimiseen mahdollisimman hyvän havaitun videotoiston laadun saavuttamiseksi. 

MULTISSOUND-hanketta vetää tutkijatohtori Catariina Hiipakka Signaalinkäsittelyn ja akustiikan laitokselta. Tutkimusprojekti toimii professori Ville Pulkin alaisuudessa. Projektin lähtökohtana on käyttäjäkokemus. Paljon tiedetään monikanavaisesta äänentoistosta, mutta nykyiset tilaa koskevat ääniteknologiat eivät ota huomioon audiovisuaalista vuorovaikutusta. On olemassa lukuisia tutkimuksia, jotka osoittavat että näköärsykkeillä on vaikutusta siihen, miten ääniärsykkeitä käsitellään ja tulkitaan sekä päinvastoin. 

– Minua kiinnostaa erityisesti se näkökulma, että perinteisesti videotutkimus on ollut melko kapea-alaista, kun taas nykyään tilaääntä tuotetaan siten, että se ympäröi käyttäjän täysin. Väitän, että tämä voi olla häiritsevääkin, eikä välttämättä auta sisällön omaksumisessa. Tässä tutkimuksessa on tarkoitus selvittää näitä vaikutuksia ja löytää uusi tapa suunnitella tilojen äänimaailmaa multimediaa varten, Hiipakka sanoo.

Rahoitus on tarkoitettu erityisesti tukemaan tutkijoiden liikkuvuutta.

– Marie SkÅ‚odowska-Curie -projektirahoitus myönnetään post doc -tutkijoille, jotka muuttavat toiseen maahan kehittääkseen tutkijan taitojaan.  Itse olen Portugalista, ja asuin Saksassa ennen Suomeen muuttoani. Työskentelin kuitenkin jo Aalto-yliopistossa, kun hain tätä rahoitusta, Hiipakka kertoo.

MSC-apuraha on osa Horisontti 2020 -puiteohjelmaa.

Katso myös: (spa.aalto.fi)

***

Marie Skłodowska-Curie -toimet (MSCA) rahoittaa rajat ja toimialat ylittävää tutkijoiden liikkuvuutta. MSCA kuuluu H2020:n kolmesta osa-alueesta Huipputason tiede -pilariin. Rahoitus myönnetään kaikille tutkijauran vaiheille ja kaikille tutkimusaloille. Marie Skłodowska-Curie -toimet on H2020 ohjelman tärkein tohtorinkoulutusta rahoittava EU-ohjelma. Marie Skłodowska-Curie -toimien keskeinen vaatimus on maiden välinen liikkuvuus.

Horisontti 2020 on EU:n tutkimuksen ja innovaatioiden puiteohjelma vuosille 2014–2020. Horisontti on EU:n seitsemännen puiteohjelman seuraaja, ja siitä rahoitetaan eurooppalaisia tutkimus- ja innovointihankkeita vuosina 2014–2020 yhteensä lähes 80 miljardilla eurolla

  • ±Êä¾±±¹¾±³Ù±ð³Ù³Ù²â:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Learning Centre graphics
Tutkimus ja taide, Opinnot Julkaistu:

E-aineistojen etäkäyttöön tarkoitettu proxy-välityspalvelin muuttuu

Jos sinulla on ongelmia e-aineistojen käytössä, kokeile käyttää e-aineistoa VPN-yhteyden avulla.
Ikääntyneitä asukkaita katsomassa kasvatuslaatikoita kirjaston edessä
³Û³ó³Ù±ð¾±²õ³Ù²âö, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Kestävä kaupunki on myös ikäystävällinen

Kaupunkien tulee ottaa ikääntyneet mukaan kaupunkiympäristön suunnitteluun nykyistä vahvemmin.
On the background, white radiant lines over a black bacground and only hair and shoulder of a person passing by visible
Tutkimus ja taide Julkaistu:

Katsaus Aallon avoimiin julkaisuihin 2025

94 % Aalto-yliopiston vuoden 2025 tieteellisistä lehtiartikkeleista on avoimesti saatavilla. Kun mukaan lasketaan kirjakappaleet ja konferenssiartikkelit, avoimia artikkeleita on yhteensä 91 %.
Orcid
Tutkimus ja taide Julkaistu:

Aalto-yliopisto ottaa käyttöön ORCID Researcher Connect -palvelun

Aalto-yliopisto on ottamassa käyttöön ORCIDin Researcher Connect -palvelun, joka helpottaa tiedonsiirtoa tutkijoiden ORCID-profiilien ja yliopiston tutkimustietojärjestelmän, ACRISin välillä.