ÄûÃʵ¼º½

Uutiset

Maximize it -kilpailun julkistaminen

Maximize it! -ideakilpailu on ratkaistu

Aalto-yliopiston arkkitehtuurin historian oppituoli on järjestänyt yhdessä Helsingin ja Uudenmaan arkkitehdit HESA-SAFAn kanssa ideakilpailun elokuvateatteri Maximin kiinteistön kehittämiseksi. Kilpailun tulokset julkistettiin tiistaina 16.6.

Kilpailussa haettiin uusia ja oivaltavia näkökulmia monikerroksisen kaupunkikuvan ja tilan käsittelyyn sekä uuden ja vanhan vuoropuheluun. Kilpailun toivottiin antavan lisäaineksia jo virinneeseen julkiseen keskusteluun kiinteistön kehittämisestä, joka alkoi kiinteistön omistajan ilmoitettua tutkivansa suunnitelmia saada kiinteistöstä parempaa tuottoa kuin mitä nykyisestä elokuvateatterista saadaan. Kilpailu haastoi opiskelijat pohtimaan, miten näennäisen ristiriitaiset tavoitteet säilyttää vanhaa ja rakentaa uutta voidaan yhdistää.

Aalto-yliopiston arkkitehtuurin opiskelijoiden lisäksi myös Tampereen teknillisen yliopiston arkkitehtuurin laitoksen sekä Oulun yliopiston arkkitehtuurin osaston opiskelijat olivat oikeutettuja osallistumaan kilpailuun. Kilpailuun jätettiin määräaikaan mennessä 12 ehdotusta.

Kilpailussa tuli esiin kiinnostavia mahdollisuuksia kehittää Maximin kiinteistöä elokuvakulttuurin lähtökohdista. Rakennuksen katolle ja sisäpihalle olisi mahdollista rakentaa erityyppisiä elokuvasaleja sekä kahviloita, ravintoloita, näyttelytiloja ja muita tiloja, joissa voi pistäytyä ennen elokuvaesitystä tai jatkaa iltaa sen jälkeen.

Kilpailun voitti Leevi Kerola Tampereen teknillisestä yliopistosta ehdotuksellaan Nostalgia. Suunnitelma pohjalta Helsingin keskustaan voisi kehittyä uudentyyppinen kulttuuripalatsi, joka maksimoisi kiinteistön kulttuuriarvon. Tekijä on sijoittanut rakennuksen katolle uuden elokuvasalin, kahvilan, monitoimitilan ja elokuvaterassin ulkoilmanäytöksiä varten. Uusi kattokerros ja osa sisäpihasta on katettu aaltoilevalla lasirakenteella, joka olisi kiehtova uusi kerrostuma Kluuvikadun katukuvaan.

Toisen palkinnon sai Tatu Rauhala Tampereen teknillisestä yliopistosta ehdotuksellaan EST1909. Tekijä on kehitellyt nykyisten tilojen ympärille monipuolisen elokuvakeskuksen. Uudessa pihasiivessä on kahvila ja kaksi uutta teatterisalia ja uudessa kattokerroksessa kattoikkunoiden valaisema monitoimitila. Lasiseinäinen korotusosa täydentää hienovaraisesti nykyistä lasijulkisivua.

Kolmannen palkinnon saivat ehdotuksen Kattojen yllä tekijät Anna Grönlund Oulun yliopistosta ja Satoshi Ohtaki Aalto-yliopistosta. Suunnitelmassa on pohdittu vakavasti elokuvissakäynnin tulevaisuutta ja kehitetty uudenlaisia salikonsepteja, kuten ravintolateatteri, baariteatteri ja keittiöteatteri.

Kunniamaininta annettiin Hanna Kiemalle Aalto-yliopistosta ehdotuksesta 2110H. Tekijä on suunnitellut rakennuksen katolle omaperäisen ravintolamaailman, jonka yhteydessä on laaja kattoterassi ja ulkoilmanäyttämö.

Palkintolautakuntaan ovat kuuluneet:

Aino Niskanen, arkkitehti SAFA, professori, Aalto-yliopisto, palkintolautakunnan puheenjohtaja
Mikko Heikkinen, arkkitehti SAFA, professori, Aalto-yliopisto 
Juha Ilonen, arkkitehti SAFA, taiteilijaprofessori, Arkkitehtitoimisto Juha Ilonen
Samuli Woolston, arkkitehti SAFA, Arkkitehtitoimisto ALA Oy
Dome Karukoski, elokuvaohjaaja
Aleksi Neuvonen, tutkimuksen johtaja, Demos Helsinki. 

Palkintolautakunnan sihteerinä on toiminut arkkitehti, Aalto-yliopiston tuntiopettaja Kristo Vesikansa.

Kilpailun pääsponsori on Helsinki-filmi. Lisäksi palkintoja ja järjestelyjä ovat ovat tukeneet mm. Rakkautta ja Anarkiaa -festivaali, Cinema Mondo, B-plan Distribution Oy, Bufo Oy, Finnkino Oy, Movision Oy, Ravintola Sunn, Karl Fazer Café, Rosebud Oy, Suomen elokuvatuottajien keskusliitto SEK sekä WIFT/ Women in Film & Television Finland ry.

Linkki:

  • ±Êä¾±±¹¾±³Ù±ð³Ù³Ù²â:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Opinnot Julkaistu:

Kemiantekniikan asiantuntijaksi kehittyminen -kurssi on tulossa jälleen tammikuussa 2026

Haluatko kehittyä hyvinvoivaksi, omat vahvuudet tuntevaksi, tuotteliaaksi oman alan ammattilaiseksi? Tule CHEM-C2005 Kemiantekniikan asiantuntijaksi kehittyminen-kurssille! 
Jaettu kuva: vasemmalla valkoinen rekka tiellä kasvien kanssa; oikealla digitaalisia linjoja ja osittainen kasvot. Teksti: unite! #UniteSeedFund
Palkinnot ja tunnustukset, ³Û³ó³Ù±ð¾±²õ³Ù²âö Julkaistu:

Merkittävä EU-rahoitus kahdelle Unite! Seed Fund -hankkeelle, joissa Aalto on mukana

Kaksi arvostettua EU-rahoitusta on myönnetty hankkeille, joita on alun perin tuettu Unite! Seed Fund -rahoituksella. Aalto-yliopisto on mukana molemmissa hankkeissa.
arotor adjustable stiffness test setup
³Û³ó³Ù±ð¾±²õ³Ù²âö, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Miljoonarahoitus uuden sukupolven koneteknologian kehittämiseen – tavoitteena tuottavuusloikka useilla vientialoilla

BEST-hankkeessa kehitetään uudenlaisia tiiviste-, laakerointi- ja vaimennusteknologioita useiden teollisuudenalojen käyttöön.
Unite! Seed Fund 2026: Hakemus alkaa 20. tammikuuta. Hakemukset avoinna opiskelijatoimintaan, opetukseen ja tutkimukseen.
³Û³ó³Ù±ð¾±²õ³Ù²âö, Tutkimus ja taide, Opinnot, Yliopisto Julkaistu:

Unite! Seed Fund 2026: Hakukierros avautuu 20. tammikuuta 2026

Tutustu ennakkoon Unite! Seed Fund 2026 -hakukierrokseen. Haku sisältää kolme rahoituslinjaa: opiskelijatoiminta, opetus ja oppiminen sekä tutkimus ja tohtorikoulutus.