ÄûÃʵ¼º½

Uutiset

Metsähovin radiotutkimusasema on mukana uudessa eurooppalaisessa tähtitieteen yhteistyöverkostossa

Verkosto yhdistää observatorioita ympäri maailmaa ja mahdollistaa havaintojen tekemisen samanaikaisesti useilla aallonpituuksilla.
Kupu on Metsähovin alueen maamerkki, joka näkyy lentokoneestakin. Kuvaaja: Joni Tammi

Lähes 40 tähtitieteellisen tutkimuslaitoksen yhteisö on saanut 15 miljoonan euron rahoituksen EU:n Horisontti 2020 -ohjelmasta kehittämään eurooppalaisten radioteleskooppien ja optisten kaukoputkien yhteistyötä. Koordinoitu yhteistyö mahdollistaa mahdollisimman monien eri aallonpituuksien käyttämisen samassa tutkimuksessa ja vauhdittaa uusien tähtitieteellisten löydösten tekemistä.

Aalto-yliopiston Metsähovin radiotutkimusasema on yksi OPTICON-RadioNet PILOT (ORP) -verkoston jäsenistä. Verkoston yhteistyökumppanit tarjoavat havaintoaikaa tutkimuslaitteistoihinsa tai muita tärkeitä työkaluja tutkimukseen. Tämän ansiosta tutkijat ympäri maailmaa voivat yhdistää eri tutkimuslaitosten laitteistoja ja eri aallonpituuksilla tehtyjä havaintoja esimerkiksi mustien aukkojen tai nopeiden radiopurkausten tutkimiseen.

Radioteleskooppien verkostoilla pystytään määrittämään tutkittavien kohteiden paikkoja ja muutoksia äärimmäisen tarkasti, kun taas optisilla laitteilla pystytään selvittämään esimerkiksi kohteen etäisyys ja muita ympäristön ominaisuuksia. Vasta yhdistämällä erilaisia havaintoja saadaan hahmoteltua kokonaiskuvaa tutkittavista kohteista. 

Metsähovin pääinstrumentti on 14-metrinen radioteleskooppi, jolla voidaan tutkia korkeita 22, 37, 43 ja 87 gigahertzin radiotaajuuksia. Sen pääasiallinen käyttö on aktiivisten galaksien ja supermassiivisten mustien aukkojen muuttuvuuden sekä Auringon pitkäaikainen monitorointi, mutta se kuuluu myös erilaisiin radioteleskooppiverkostoihin. ORP-hankkeessa Metsähovi on mukana osana Eurooppalaista VLBI-verkostoa (European VLBI Network), joka koostuu ympäri maailmaa sijaitsevista radioteleskoopeista. Nämä toimivat verkoston synkronoiduissa yhteishavainnoissa yhtenä, lähes maapallon kokoisena virtuaalisena radioteleskooppina.

ORP-verkostoa johtaa Ranskan valtion tutkimusorganisaatio Centre national de la recherche scientifique (CNRS) ja siinä ovat mukana kaikki keskeiset radioteleskoopit ja suurimmat optisen tähtitieteen keskukset, mukaan lukien Euroopan eteläinen observatorio ESO. Pohjoismaisista radio-observatorioista ovat mukana Metsähovi sekä ruotsalainen Chalmersin teknisen korkeakoulun Onsalan avaruusobservatorio ja optisen tähtitieteen osalta Aarhusin yliopisto Tanskasta.

³¢¾±²õä³Ù¾±±ð³Ù´ÇÂá²¹

Joni Tammi
Johtaja, Metsähovin radio-observatorio, Aalto-yliopisto
joni.tammi@aalto.fi

Projekti on saanut rahoituksen EU:n Horisontti 2020 -ohjelmasta (tutkimus ja innovaatio, sopimusnumero 101004719).

  • ±Êä¾±±¹¾±³Ù±ð³Ù³Ù²â:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Alakoululaiset istuvat puupulpeteissa valoisassa luokassa ja katsovat kohti opettajaa.
³Û³ó³Ù±ð¾±²õ³Ù²âö, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Kasvatuskumppanuus-hanke etenee Espoossa – huoltajien ja koulujen yhteistyötä kehitetään osallistavin menetelmin

Kaksivuotisessa hankkeessa tutkitaan ja kehitetään huoltajien ja koulujen välistä yhteistyötä palvelumuotoilun keinoin.
Kolme ihmistä katsoo jotain kannettavan tietokoneen näytöltä hymyillen.
³Û³ó³Ù±ð¾±²õ³Ù²âö, Opinnot, Yliopisto Julkaistu:

Täydennä osaamistasi maksuttomasti kesän FITech-kursseilla

Kesällä 2026 FITechin tarjonnasta löytyy monipuolinen kattaus kursseja liittyen kestävyyteen, kyberturvallisuuteen ja tulevaisuuden teknologioihin. Haku kesäkursseille alkaa 14.4.2026.
kestävällä tiellä
Kampus, ³Û³ó³Ù±ð¾±²õ³Ù²âö, Yliopisto Julkaistu:

Teemakuukausi kannustaa liikkumaan kestävästi

Toukokuussa Otaniemessä on tarjolla monenlaisia tapahtumia ja tempauksia muistuttamaan kestävistä valinnoista liikkumisessa.
Apurahanjakotilaisuus 2026
Palkinnot ja tunnustukset Julkaistu:

Fabian ja Jaakko Ahvenaisen rahasto palkitsi osaajia sillan- ja talonrakennusalalta

Vuonna 2026 myönnettiin yhteensä kuusi apurahaa.