ʵ

Uutiset

Metsähovissa kerätään merkittävää tietoa kansainväliseen käyttöön

Suomalainen radio-observatorio on mukana konsortiossa, joka sai 10 miljoonan euron rahoituksen Euroopan komissiolta.
aalto_metsahovi__jonitammi_www_fi_fi.jpg

Metsähovin tähtitieteellinen radio-observatorio Kirkkonummella on mukana 13 maan ja 28 johtavan radioastronomian tutkimuslaitoksen konsortiossa, joka on saanut Euroopan komissiolta 10 miljoonan euron rahoituksen neljäksi vuodeksi. RadioNet-konsortion tavoitteena on tiivistää eurooppalaista yhteistyötä ja vahvistaa Euroopan johtoasemaa radioastronomian alalla.

Metsähovin radiotutkimusasemalla seurataan jatkuvasti avaruutta ja aktiivisten galaksien eli kvasaarien toimintaa. Aseman valttina on halkaisijaltaan 14-metrinen radioteleskooppi, jonka mittauksille on maailmalla kysyntää.

”Kvasaareissa osa galaksin keskustan mustaan aukkoon putoavasta aineesta sinkoutuu ulos lähes valonnopeudella liikkuvina suihkuina. Nämä suihkut ovat koko maailmankaikkeuden voimakkaimpia säteilijöitä. Suihkuista saadaan kuitenkin muodostettua kokonaiskuva vasta yhdistämällä monilla eri taajuuksilla tehtyjä mittauksia. Metsähovissa havaitaan kohteita 2–150 gigahertsin taajuuksilla, ja muun muassa Metsähovin suuren radioteleskoopin havainnot 37 gigahertsin taajuudella ovat ainutlaatuisia maailmassa”, Metsähovin johtaja Joni Tammi kertoo.

”Metsähovi on tehnyt VLBI-mittauksissa yhteistyötä jo 25 vuoden ajan eri maailmankolkissa sijaitsevien observatorioiden kanssa. Nyt olemme mukana konsortiossa, joka vahvistaa entisestään Metsähovin merkittävää asemaa eurooppalaisten yhteistyökumppaneiden joukossa", Tammi jatkaa.

Tutkijoita kiinnostaa galaksien yksityiskohdat

RadioNet-konsortio käyttää tutkimuksissaan konsortion jäsenten radioteleskooppeja ja havaintoja, joihin kaikilla jäsenillä on vapaa pääsy. Jäsenet yhdistävät voimansa muun muassa kehittääkseen uusia radiovastaanottimia ja niiden ohjelmistoja, joita tarvitaan käsittelemään valtavia tietovirtoja ja varmistamaan, että tiedot ovat korkealaatuisia ja häiriöttömiä.

”Yhdistämällä koko Euroopan ja maailman radio-observatorioiden tiedot voimme muodostaa kuvia, joiden erotuskyky vaatisi muuten teleskoopin, jonka halkaisija on tuhansia kilometrejä”, kertoo radioastronomian Max Planck instituutin professori ja RadioNet-konsortion vetäjä Anton Zensus.

Astronomit tutkivat myös linnunradan ja muiden galaksien keskeisten alueiden yksityiskohtia ja toivovat saavansa kuvan galaksimme keskustassa olevan mustan aukon välittömästä läheisyydestä lyhyillä aallonpituuksilla.

äپٴDz:

Metsähovin johtaja Joni Tammi
puhelin: 029 442 4858 (arkisin klo 9–16)
metsahovi@aalto.fi

  • äٱٳٲ:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

arotor adjustable stiffness test setup
۳ٱ𾱲ٲö, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Miljoonarahoitus uuden sukupolven koneteknologian kehittämiseen – tavoitteena tuottavuusloikka useilla vientialoilla

BEST-hankkeessa kehitetään uudenlaisia tiiviste-, laakerointi- ja vaimennusteknologioita useiden teollisuudenalojen käyttöön.
TAIMI-hanke rakentaa tasa-arvoista työelämää. Kuva: Kauppakorkeakoulu Hanken.
Tutkimus ja taide Julkaistu:

TAIMI-hanke rakentaa tasa-arvoista työelämää – kuusivuotinen konsortiohanke etsii ratkaisuja rekrytoinnin ja osaamisen haasteisiin

Tekoäly muuttaa osaamistarpeita, väestö ikääntyy ja työvoimapula syvenee. Samalla kansainvälisten osaajien potentiaali jää Suomessa usein hyödyntämättä. Näihin työelämän haasteisiin vastaa Strategisen tutkimuksen neuvoston rahoittama kuusivuotinen TAIMI-hanke, jota toteuttaa laaja konsortio.
Unite! Seed Fund 2026: Hakemus alkaa 20. tammikuuta. Hakemukset avoinna opiskelijatoimintaan, opetukseen ja tutkimukseen.
۳ٱ𾱲ٲö, Tutkimus ja taide, Opinnot, Yliopisto Julkaistu:

Unite! Seed Fund 2026: Hakukierros avautuu 20. tammikuuta 2026

Tutustu ennakkoon Unite! Seed Fund 2026 -hakukierrokseen. Haku sisältää kolme rahoituslinjaa: opiskelijatoiminta, opetus ja oppiminen sekä tutkimus ja tohtorikoulutus.
Suuri rahtialus, joka on lastattu värikkäillä konteilla, purjehtii sinisen meren yli osittain pilvisen taivaan alla.
Tutkimus ja taide Julkaistu:

Tutkimus: Polttomoottori voi saavuttaa päästöttömän palamisen ja kaksinkertaisen hyötysuhteen

Argonia hyödyntävä uusi palamiskonsepti voi poistaa polttomoottoreiden typpioksidipäästöt kokonaan ja nostaa hyötysuhteen kaksinkertaiseksi dieselmoottoreihin verrattuna.