ʵ

Uutiset

Mimi Tran siirtyi tekniikan väylän opintojen kautta estenomista insinööriksi

Toisen vuoden kemian tekniikan opiskelija Mimi Tran valmistui vuonna 2019 kauneudenhoitoalan ammattilaiseksi, mutta halusi jatkaa opiskelua ja osaamisensa kehittämistä. Tällä hetkellä Mimi suorittaa biotuotteet-pääaineen opintoja ja lukee sivuaineena tuotantotaloutta.
A selfie of Mimi Tran facing the camera, wearing a white shirt
Kuva: Mimi Tran.

Estenomin opinnoissaan kosmetiikan kemiaan, markkinointiin ja EU-lainsäädäntöön perehtynyt Mimi oli työskennellyt koulun laboratoriossa ja muun muassa maahantuontiyrityksessä myynnin ja markkinoinnin harjoittelijana.

”Markkinointihommia tehtyäni tajusin, että minua kiinnostaa enemmän nimenomaan se kemian puoli. Olin valmistuessani vasta 22-vuotias, enkä kokenut, että haluaisin vielä siirtyä työelämään. Olen aina pitänyt luonnontieteistä ja kemian tekniikka vaikutti mielenkiintoiselta vaihtoehdolta”, Mimi kertoo.

Mimi suoritti keväällä 2020 tekniikan väylän opinnot, joiden kautta on mahdollista tulla hyväksytyksi Aallon tutkinto-opiskelijaksi ilman valintakokeita ja aiemmasta koulutustaustasta riippumatta. Varsinainen fuksivuosi alkoi saman vuoden syksyllä.

”Yhteensä täytyi suorittaa 27 opintopistettä, vähintään kolmosen keskiarvolla. Opintoihin sisältyi matematiikkaa, fysiikkaa ja yksi kurssi ruotsia. En ollut lukenut aiemmin fysiikkaa, joten fysiikan kurssit olivat minulle haastavimmat.”


Biotuotteiden opiskelussa perehdytään kiertotalouden haasteisiin

Kemian tekniikan opiskelijat voivat valita kandivaiheessa kolmesta pääaineesta: kemian tekniikka ja prosessit, biotuotteet, tai kemia ja materiaalitiede. Ensimmäisenä vuoden aikana suoritetaan kaikille yhteisiä peruskursseja, jotka sisältävät kemiaa, fysiikkaa, matematiikkaa, sekä hieman ohjelmointia. Pääaine valitaan vasta toisena opiskeluvuotena.

Mimi pohti valintaansa kemian ja materiaalitieteen ja biotuotteiden välillä, mutta päätyi lopulta jälkimmäiseen.

”Biotuotteiden opinnoissa pääsen syventymään aiheisiin, jotka erityisesti kiinnostavat minua, kuten kiertotalous, kestävä kehitys ja uusiutuvat materiaalit. Katsoin ennakkoon kandipääaineiden kursseja ja biotuotteiden tarjonta kiinnosti minua eniten.”

Noin puolet biotuotteet-pääaineen opinnoista on työskentelyä laboratoriossa. Lisäksi opiskelijat tekevät projektitöitä, laskuharjoituksia, raportteja ja työselostuksia, sekä monivalintatehtäviä. Kiinnostavista kursseista Mimi nostaa esiin ainakin instrumentaalianalyysin perusteet ja solu- ja molekyylibiologian.

”Instrumentaalianalyysin kurssilla pääsemme oikeasti tutustumaan erilaisiin laitteisiin ja perinteisiin menetelmiin. On todella mielenkiintoista päästä soveltamaan teoriaa käytäntöön ja tuntuu, että tätä kautta oikeasti ymmärrän opiskelujeni merkityksen.”

Biotuotteiden opinnoissa pääsen syventymään aiheisiin, jotka erityisesti kiinnostavat minua, kuten kiertotalous ja uusiutuvat materiaalit.

Mimi Tran

Mimi päätyi tekniikan alalle jopa hieman yllättäen

Mimi ei vielä täysin tiedä mihin maisteriohjelmaan hän aikoo kandivaiheen jälkeen hakea. Pelkästään oman korkeakoulun sisällä on jo useita vaihtoehtoja, ja Aallon korkeakoulujen yhteiset ohjelmat lisäävät tarjontaa entisestään.

”Olen miettinyt bioteknologian maisteriopintoja, tai jotain muuta sopivaa oman kouluni pääainetta. Toisaalta olen miettinyt, hakisinko kaupalliselle puolelle, esimerkiksi tuotantotalouteen. En täysin vielä tiedä”, Mimi pohtii.

Mimi painottaa, ettei hän nuorempana lainkaan suunnitellut lähtevänsä tekniikan alalle. Ajatukset ja kiinnostuksen kohteet voivat kuitenkin muuttua matkan varrella. Hän kehottaa laittamaan rohkeasti hakemuksen matkaan, jos kemian tekniikka kiinnostaa.

”Lukioaikana olin varma, että minusta tulee humanisti ja aioin hakea kasvatustieteelliseen. Lähipiirini kyseli, että miksi et hae kauneudenhoitoalalle, kun olet niin hyvä siinä. En aluksi halunnut harrastuksestani ammattia, mutta päädyin kuitenkin estenomin opintoihin. En silti koe, että olisin Aaltoon tultuani niinkään vaihtanut alaa. Ennemminkin halusin laajentaa ja syventää osaamistani kemian tekniikan avulla.”

Kemian tekniikka, tekniikan kandidaatti ja diplomi-insinööri

Haluaisitko päästä konkreettisesti luomaan jotakin uutta ja hyödyllistä: biohajoavia muoveja, vettähylkiviä pintoja tai uusia lääkeaineita?

Tutustu kemian tekniikan kandidaattiohjelmaan!
Students studying in groups in the laboratory
  • äٱٳٲ:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Henkilö neulotussa hatussa ja punaisessa huivissa seisoo lumisessa pihassa, taustalla rakennuksia ja puita.
Opinnot Julkaistu:

Minecraft-peli innosti Kasper Fröjdön opiskelemaan arkkitehdiksi

Määrätietoinen valmistautuminen pääsykokeisiin palkittiin opiskelupaikalla heti ensi yrittämällä, ja kesätöissä Fröjdö on jo päässyt piirtämään venevajan.
Henkilö seisoo kirjastossa, yllään vaaleanharmaa poolopaita ja huivi. Taustalla näkyy kirjahyllyjä ja kattovaloja.
Opinnot Julkaistu:

Jill Laurén valitsi tuotantotalouden, koska halusi pitää mahdollisimman monta ovea avoinna

Opinnot yhdistävät luonnontieteitä ja yhteiskuntatieteitä, ja eniten Laurén on oppinut projekteista, joissa ratkotaan oikeiden yritysten aitoja haasteita ja joissa teoriaosaamista pitää osata soveltaa.
Henkilö, jolla on vaaleanpunainen villapaita ja kaulakoru, seisoo sisätiloissa, taustalla sumeat valot.
Opinnot Julkaistu:

Fanny Koskinen valitsi rakennustekniikan poissulkumenetelmällä

Kiinnostuksen kohde luonnontieteet yhdistyy opinnoissa sopivasti teoriaan ja käytäntöön. Opiskelijan elämään kuuluvat myös oman alan työ ja aktiivinen rooli Aallon ruotsinkielisten opiskelijoiden järjestössä.
MyCourses aktiviteetti
Poikkeustilanteet, Opinnot Julkaistu: