ʵ

Uutiset

Murata mentoroi kansainvälisiä opiskelijoita International Talent -ohjelmassa

Aalto-yliopiston International Talent -ohjelma tuo yhteen kansainvälisiä opiskelijoita ja yrityksiä. Murata on ollut mukana vuodesta 2021 ja mentoroinut jo yli 60 opiskelijaa.
A group of students and mentors visiting Murata office.
Kuva: Murata

Aalto-yliopisto on Muratalle tärkeä yhteistyökumppani. International Talent -ohjelmaan Murata osallistuu edistääkseen ulkomaisten opiskelijoiden mahdollisuuksia jäädä opintojen jälkeen töihin Suomeen. 

”Kyse on vastuullisesta toiminnasta Muratan toimintafilosofian hengessä. Suomalaiset yritykset ja Suomen talous tarvitsevat ulkomaisia osaajia, ja on jokaisen työnantajan velvollisuus auttaa maahanmuuttajia löytämään vakituinen jalansija Suomen yhteiskunnasta ja työelämästä. Kansainvälisillä opiskelijoilla on hyvin pienet verkostot verrattuna suomalaisiin opiskelijoihin, ja heillä on usein suuria vaikeuksia löytää oma paikkansa suomalaisilta työmarkkinoilta. Haluamme auttaa opiskelijoita tässä tilanteessa. Olemme myös löytäneet useita työntekijöitä ohjelman kautta – myös meille tärkeitä tohtoriopiskelijoita", kertoo Muratan henkilöstöpäällikkö Tuomas Nurmi.

International Talent -ohjelmaan osallistui tänä vuonna 186 opiskelijaa, joista muodostettiin ryhmät kullekin osallistujayritykselle opiskelijoiden toiveiden mukaisesti. Muratalle tuli 10 hengen ryhmä, joka vieraili yrityksessä kolme kertaa. Opiskelijoiden mentoreina toimivat Susanna Hurme pakkaussuunnittelusta ja Noora-Mari Nevalainen testausvalidoinnista.

Ideoita ja kannustusta työnhakuun

”Ensimmäisessä tapaamisessa keskustelimme työn tekemisestä Suomessa, kuulimme uratarinan testauslaitteiden kehittämistiimissä työskentelevältä kansainväliseltä osaajalta ja kävimme tuotantoikkunakierroksella. Toisessa tapaamisessa HR-kehittämistiimi antoi vinkkejä hyvän ansioluettelon laatimiseen. Tapaamisessa pidettiin myös CV-klinikka, jossa keskustelimme työn hakemisesta ja kommentoimme opiskelijoiden ansioluetteloita. Uskon, että tästä oli hyötyä monelle, sillä he saivat uusia näkökulmia oman osaamisensa tunnistamiseen”, Hurme kertoo.

Kolmas tapaaminen käsitteli työuraa teollisuudessa Suomessa. 

”Koska oma kokemuksemme on Muratasta, esittelimme tekniikan asiantuntijoiden työtehtäviä Muratalla sekä urapolkujärjestelmäämme. Suurin osa mentoroitavista oli tohtoriopiskelijoita, ja keskustelimme myös yleisemmin tohtorien uramahdollisuuksista teollisuudessa”, Hurme jatkaa.

”Opiskelijat osallistuivat keskusteluihin aktiivisesti, ja kyselivät muun muassa työn ja vapaa-ajan yhdistämisestä, palkoista ja tohtorien työllisyysnäkymistä. He kertoivat viihtyvänsä hyvin Suomessa ja haluavansa tehdä täällä työuransa. Monen mielestä Suomessa on parasta rauhallisuus, työelämän matalat hierarkiat sekä vapaa-ajan ja työn sujuva yhdistäminen.” 

Tässä kansainvälisten opiskelijoiden mentorointiohjelmassa sain tilaisuuden tutustua suomalaiseen työelämään englanniksi.

Mingze Yang, tohtoriopiskelija, Kemian tekniikan korkeakoulu

Hurme toivoo, että mentoroitavat ovat saaneet ohjelmasta ideoita ja kannustusta, joka auttaa heitä löytämään paikkansa työelämässä. 

”Ohjelmasta on hyötyä, jos tällä tavalla voimme tehdä osamme pitääksemme nämä henkilöt Suomessa. Ehkä joku heistä päätyy tulevaisuudessa Muratallekin.” 

Opiskelijoille hyvä kokemus

Mingze Yang on kotoisin Kiinasta. Hän on asunut Suomessa yli kolme vuotta ja opiskelee kemian tekniikan tohtoriksi. 

”Opiskelen suomen kieltä, mutta en puhu sitä vielä sujuvasti. Yritysvierailut tapahtuvat usein suomen kielellä, mutta tässä kansainvälisten opiskelijoiden mentorointiohjelmassa sain tilaisuuden tutustua suomalaiseen työelämään englanniksi. Sain myös hyödyllisiä vinkkejä vaikuttavan ansioluettelon laatimiseen”, Yang kertoo. 

”Tiesin, että Murata on puolijohdealan yritys, mutta olin yllättynyt, että täällä on tarjolla kemian tekniikan asiantuntijoillekin soveltuvia työtehtäviä.”

Yang toivoo löytävänsä unelmatyön Suomesta ja haluaa kiittää mentoreitaan. 

”He olivat todella ystävällisiä ja avuliaita. Keskusteltuani heidän kanssaan olen entistä innokkaampi aloittamaan työurani Suomessa, sillä työilmapiiri vaikuttaa mukavalta.”

Iranilainen Masoud Rastgou on asunut Suomessa viitisen vuotta. Hän opiskelee Aalto-yliopistossa optisen mittauksen tohtoriksi. Aiemmin hän on suorittanut fotoniikan maisteritutkinnon Itä-Suomen yliopistossa ja työskennellyt harjoittelijana VTT Micronovassa. 

”Toivon, että työnantajat arvostavat Suomessa suorittamaani tutkintoa, työkokemustani ja Aalto-yliopistolla tekemääni tutkimustyötä ja että täältä löytyy sopivia urapolkuja meille kansainvälisille osaajille, jotta pääsemme helpommin osallistumaan suomalaiseen yhteiskuntaan. Suomen kieli tuo omat haasteensa, mutta pyrin hälventämään mahdollisia ennakkoluuloja, joita yrityksillä saattaa olla kansainvälisiä osaajia kohtaan”, Masoud pohtii. 

”Mentorointiohjelmassa olen saanut arvokasta tietoa yrityksen arvoista ja työympäristöstä sekä akateemisen ja teollisen uran eroavaisuuksista. Kiitos Muratan mentoreille heidän ajastaan ja vieraanvaraisuudestaan. Kaikki oli hienosti järjestetty ja mentorit todella ystävällisiä.”

Aalto International Talent -ohjelma jatkuu ensi syksynä, ja Murata on mukana jatkossakin.

Teksti: Kati Maillot, Murata

  • äٱٳٲ:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Jaettu kuva: vasemmalla valkoinen rekka tiellä kasvien kanssa; oikealla digitaalisia linjoja ja osittainen kasvot. Teksti: unite! #UniteSeedFund
Palkinnot ja tunnustukset, ۳ٱ𾱲ٲö Julkaistu:

Merkittävä EU-rahoitus kahdelle Unite! Seed Fund -hankkeelle, joissa Aalto on mukana

Kaksi arvostettua EU-rahoitusta on myönnetty hankkeille, joita on alun perin tuettu Unite! Seed Fund -rahoituksella. Aalto-yliopisto on mukana molemmissa hankkeissa.
arotor adjustable stiffness test setup
۳ٱ𾱲ٲö, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Miljoonarahoitus uuden sukupolven koneteknologian kehittämiseen – tavoitteena tuottavuusloikka useilla vientialoilla

BEST-hankkeessa kehitetään uudenlaisia tiiviste-, laakerointi- ja vaimennusteknologioita useiden teollisuudenalojen käyttöön.
TAIMI-hanke rakentaa tasa-arvoista työelämää. Kuva: Kauppakorkeakoulu Hanken.
Tutkimus ja taide Julkaistu:

TAIMI-hanke rakentaa tasa-arvoista työelämää – kuusivuotinen konsortiohanke etsii ratkaisuja rekrytoinnin ja osaamisen haasteisiin

Tekoäly muuttaa osaamistarpeita, väestö ikääntyy ja työvoimapula syvenee. Samalla kansainvälisten osaajien potentiaali jää Suomessa usein hyödyntämättä. Näihin työelämän haasteisiin vastaa Strategisen tutkimuksen neuvoston rahoittama kuusivuotinen TAIMI-hanke, jota toteuttaa laaja konsortio.
Unite! Seed Fund 2026: Hakemus alkaa 20. tammikuuta. Hakemukset avoinna opiskelijatoimintaan, opetukseen ja tutkimukseen.
۳ٱ𾱲ٲö, Tutkimus ja taide, Opinnot, Yliopisto Julkaistu:

Unite! Seed Fund 2026: Hakukierros avautuu 20. tammikuuta 2026

Tutustu ennakkoon Unite! Seed Fund 2026 -hakukierrokseen. Haku sisältää kolme rahoituslinjaa: opiskelijatoiminta, opetus ja oppiminen sekä tutkimus ja tohtorikoulutus.