ʵ

Uutiset

Netmedin sovellus on auttanut jo 20 000 potilasta

Talouselämä nosti Aallosta ponnistaneen yrityksen 10 lupaavimman suomalaisstartupin joukkoon.

Netmedin tiimi

Se, että Lauri Sippolasta tuli terveysteknologiafirman toimitusjohtaja, on oikeastaan aika luonnollista.

”Perheestäni puolet on lääkäreitä ja toinen puoli insinöörejä”, hän kertoo nauraen.

”Terveysteknologia on aina tuntunut kiinnostavalta ja olen myös nähnyt, etteivät teknologia ja terveydenhoito aina kohtaa parhaalla mahdollisella tavalla – ja että potilaan näkökulma unohdetaan usein lähes kokonaan.”

Idea potilaan pääosaan nostavasta hoidonseurantaohjelmistosta kehittyi 2012 Aallossa professori Peter Kellyn vetämällä kasvuyrittäjyyskurssilla. Kurssin jälkeen Sippola ja Joel Lehikoinen kasasivat tuotantotalouden, fysiikan ja informaatioverkostojen opiskelukavereistaan viiden hengen tiimin ja veivät idean Summer of Startups -kiihdyttämöön ja Design Factoryä vetävän Kalevi Ekmanin tuotekehityskurssille. Yritystoiminta käynnistettiin vuonna 2013, ja lääkäreiden ja potilaiden kanssa käytyjen keskustelujen perusteella tiimi päätti erikoistua ensin syöpähoitojen seuraamiseen.

”Syöpä on sairaus, jossa potilaan tukeminen on äärimmäisen tärkeää. Ja meillä kaikilla on lähipiirissä joku, jota se koskettaa”, Sippola pohtii.

Kaiku Healthin potilasnäkymä

Netmedin Kaiku Health on digitaalinen, matkapuhelimella, tabletilla ja tietokoneella toimiva sovellus, joka kerää syöpäpotilailta tietoja heidän voinnistaan ja hoitojen sivuvaikutuksista. Sovellus seuloo tietoa, havaitsee poikkeamia ja ilmoittaa niistä sairaalalle.

”Kuulimme jo Kaikun pilottivaiheessa hoitohenkilökunnalta, että monet potilaiden kokemista haitoista eivät ilmenneet hoitokäynneillä. Kun potilaat pystyivät raportoimaan niistä reaaliajassa kotoa, henkilökunta sai huomattavasti enemmän ja parempaa tietoa, jolloin hoito pystyttiin suunnittelemaan paremmin ja yksilöllisemmin. Lisäksi sovellus helpottaa potilaan ja henkilökunnan välistä yhteydenpitoa.”

Tutkimusta ja tukea

Alkuvaiheessa Netmedi teki yhteistyötä Docrates-syöpäsairaalan ja myöhemmin HUSin kanssa. Menestyksekäs pilotti huomattiin, ja yritys sai sijoittajan Reaktor Venturesista. Heti alussa tiimille oli selvää, että kasvua lähdettäisiin hakemaan kansainvälisiltä markkinoilta. Yksi suurimmista virstanpylväistä oli sopimus neljän sveitsiläisen, maineikkaaseen Hirslanden-verkostoon kuuluvan yksityisen syöpäsairaalan kanssa. Tällä hetkellä Kaiku Health on käytössä 20 eurooppalaisessa huippusairaalassa ja se on tukenut yli 20 000 potilaan hoitoa muun muassa syövän ja lapsettomuushoitojen alueilla. Viidessä vuodessa Netmedin tiimin koko on kasvanut viidestä kahteenkymmeneen, ja tavoitteet ovat kovat.

”Me haluamme kasvaa maailman johtavaksi yritykseksi omalla alueellamme, eli digitaalisessa potilasseurannassa – ja meillä on siihen täydet mahdollisuudet. Liikevaihtomme on hyvässä kasvussa, ja helmikuussa Talouselämä nosti meidät 10 lupaavimman suomalaisen startupin joukkoon.”

Hyvän perustajatiimin lisäksi Lauri Sippola korostaa Netmedin saaneen Aallosta paljon muutakin.

”Kalevin ja Peterin kurssit olivat meille tosi tärkeitä, ja ekat tilammekin saimme Aallosta. Myös koko Otaniemen yrittäjäyhteisö ja opiskelijalähtöinen toiminta olivat suurena tukena. Terveysteknologiassa tutkimuspohjainen, näyttöön pohjautuva tekeminen on niin keskeistä, että yliopisto on sille paras kasvualusta. Myös yritysten ja erityisesti HUSin ja Helsingin yliopiston lääketieteellisen tiedekunnan kanssa tehtävä yhteistyö on tärkeää, ja sitä kannattaisi minusta lisätä entisestään.”

äپٴᲹ:

Lauri Sippola
p. 040 744 7481
lauri.sippola@netmedi.fi

  • äٱٳٲ:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Jaettu kuva: vasemmalla valkoinen rekka tiellä kasvien kanssa; oikealla digitaalisia linjoja ja osittainen kasvot. Teksti: unite! #UniteSeedFund
Palkinnot ja tunnustukset, ۳ٱ𾱲ٲö Julkaistu:

Merkittävä EU-rahoitus kahdelle Unite! Seed Fund -hankkeelle, joissa Aalto on mukana

Kaksi arvostettua EU-rahoitusta on myönnetty hankkeille, joita on alun perin tuettu Unite! Seed Fund -rahoituksella. Aalto-yliopisto on mukana molemmissa hankkeissa.
arotor adjustable stiffness test setup
۳ٱ𾱲ٲö, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Miljoonarahoitus uuden sukupolven koneteknologian kehittämiseen – tavoitteena tuottavuusloikka useilla vientialoilla

BEST-hankkeessa kehitetään uudenlaisia tiiviste-, laakerointi- ja vaimennusteknologioita useiden teollisuudenalojen käyttöön.
TAIMI-hanke rakentaa tasa-arvoista työelämää. Kuva: Kauppakorkeakoulu Hanken.
Tutkimus ja taide Julkaistu:

TAIMI-hanke rakentaa tasa-arvoista työelämää – kuusivuotinen konsortiohanke etsii ratkaisuja rekrytoinnin ja osaamisen haasteisiin

Tekoäly muuttaa osaamistarpeita, väestö ikääntyy ja työvoimapula syvenee. Samalla kansainvälisten osaajien potentiaali jää Suomessa usein hyödyntämättä. Näihin työelämän haasteisiin vastaa Strategisen tutkimuksen neuvoston rahoittama kuusivuotinen TAIMI-hanke, jota toteuttaa laaja konsortio.
Unite! Seed Fund 2026: Hakemus alkaa 20. tammikuuta. Hakemukset avoinna opiskelijatoimintaan, opetukseen ja tutkimukseen.
۳ٱ𾱲ٲö, Tutkimus ja taide, Opinnot, Yliopisto Julkaistu:

Unite! Seed Fund 2026: Hakukierros avautuu 20. tammikuuta 2026

Tutustu ennakkoon Unite! Seed Fund 2026 -hakukierrokseen. Haku sisältää kolme rahoituslinjaa: opiskelijatoiminta, opetus ja oppiminen sekä tutkimus ja tohtorikoulutus.