ÄûÃʵ¼º½

Uutiset

Nexus voittajaksi Kemistin korttelin arkkitehtuurikilpailussa

Kansainvälisen kutsukilpailun voittaneen ehdotuksen laati Anttinen Oiva Arkkitehdit Oy.
Näkymä metroaseman suuntaan, etualalla Opiskelijakeskus. Havainnekuva Anttinen Oiva Arkkitehdit Oy.

Arkkitehtuurikilpailun Espoon Otaniemen Kemistin korttelin kehittämiseksi on voittanut ehdotus nimeltä "Nexus", jonka on laatinut suomalainen toimisto Anttinen Oiva Arkkitehdit Oy.

Palkintolautakunta totesi, että voittanut ehdotus on elegantti ja mieleenpainuva. Se tuo Otaniemeen vaihtelua ja tukee yliopiston pyrkimyksiä monipuolisuuteen.

Kansainvälisen kutsukilpailun tavoitteena oli luoda alueelle kaupunkikuvallisesti tasokas, elävä ja omaleimainen kokonaisratkaisu, joka luo edellytykset huippututkimukselle, asumiselle ja ihmisten kohtaamiselle. Kilpailun avulla haettiin uudenlaista, elämää kuhisevaa, tiivistä ja urbaania ympäristöä Otaniemen metroaseman tuntumaan.

Opiskelijakeskuksen aula, josta näkymä sisäpihalle. Havainnekuva Anttinen Oiva Arkkitehdit Oy.

Kortteliin suunnitellaan uusi biotalouskeskus, Bionova, osin nykyisten rakennusten yhteyteen, sekä opiskelijajärjestöjen käyttöön Opiskelijakeskus. Lisäksi kortteliin sijoittuu opiskelija-asuntoja ja muita asuntoja. Kortteli sijaitsee Otaniemessä Vuorimiehentien pohjoispuolella ja tulevasta metroasemasta etelään.

"Voittanut ehdotus ilmensi hienosti Otaniemen henkeä modernissa muodossa. Otaniemi on muuttumassa avoimeksi ja eläväksi kaupunginosaksi opiskeluun, työskentelyyn, asumiseen ja viihtymiseen.  Alueelle suunnitellaan merellistä ja historiallisiin kartanomiljöihin liittyvää asumista", palkintolautakunnan puheenjohtaja, Aalto-yliopiston vararehtori Antti Ahlava kuvaa.

Kuvassa voittaneen ehdotuksen laatineet Vesa Oiva ja Selina Anttinen. Kuva: Aalto-yliopisto/Mikko Raskinen

Kilpailuun oli kutsuttu neljä arkkitehtitoimistoa: Estudio Herreros Madridista, Espanjasta, Morphosis Architects Santa Monicasta, USA:sta, Anttinen Oiva Arkkitehdit ±á±ð±ô²õ¾±²Ô²µ¾±²õ³Ùä ja Arkkitehtitoimisto Lahdelma & Mahlamäki ±á±ð±ô²õ¾±²Ô²µ¾±²õ³Ùä. Kilpailun voittanut toimisto saa korttelin yleissuunnitelman ja yhden merkittävän rakennuksen suunnittelutehtävän.

Näyttely Oppimiskeskuksessa

Kilpailuun lähetetyt ehdotukset ovat esillä näyttelyssä Aalto-yliopiston Harald Herlin -oppimiskeskuksessa Otaniemessä, Otaniementie 9. Avoinna 11.5. asti ma-to 8-20, pe 8-18, la 10-15, su suljettu.  

Voittaja:
"Nexus", Anttinen Oiva Arkkitehdit Oy/Selina Anttinen, arkkitehti SAFA ja Vesa Oiva, arkkitehti SAFA, sekä tiimi.

´³Ã¤°ùÂá±ð²õ³ÙäÂáä³Ù:
Aalto-yliopistokiinteistöt Oy ja Senaatti-kiinteistöt.

Palkintolautakunnan jäsenet:

  • Antti Ahlava, puheenjohtaja, Aalto-yliopiston vararehtori, professori, arkkitehti SAFA
  • Taru Haimala, Teknologian tutkimuskeskus VTT:n toimitilapäällikkö
  • Olavi Hiekka, Senaatti-kiinteistöjen toimialajohtaja
  • Ossi Keränen, Espoon kaupungin asemakaavapäällikkö
  • Tommi Lindh, Alvar Aalto -säätiön johtaja, arkkitehti SAFA
  • Antti Tuomela, Aalto-yliopistokiinteistöt Oy:n toimitusjohtaja

Lisäksi kutsuttuna arkkitehtiasiantuntijana toimi professori, arkkitehti SAFA Teemu Kurkela, kilpailijoiden edustajana taiteilijaprofessori, arkkitehti SAFA Sari Nieminen ja opiskelijajärjestöjen edustajana tekniikan yo Pyry Haahtela. Kilpailuehdotusten arvioinnissa tehtiin tiivistä yhteistyötä kyseisten rakennusten ja alueen käytön asiantuntijoiden sekä käyttäjien edustajien kanssa.  Kilpailuprosessin asiantuntijana ja palkintolautakunnan sihteerinä toimi arkkitehti SAFA Eija Larkas-Ipatti Ramboll CM Oy:stä.

³¢¾±²õä³Ù¾±±ð³Ù´ÇÂá²¹:

Aalto-yliopisto
Antti Ahlava, vararehtori
antti.ahlava@aalto.fi, puh. 050 324 1179

(aaltocre.fi)

  • ±Êä¾±±¹¾±³Ù±ð³Ù³Ù²â:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

kestävällä tiellä
Kampus, ³Û³ó³Ù±ð¾±²õ³Ù²âö, Yliopisto Julkaistu:

Teemakuukausi kannustaa liikkumaan kestävästi

Toukokuussa Otaniemessä on tarjolla monenlaisia tapahtumia ja tempauksia muistuttamaan kestävistä valinnoista liikkumisessa.
Opiskelijajoukko ulkojuhlassa Aalto-yliopiston kampuksella, värikkääseen opiskelijatakkiin pukeutunut henkilö ottaa selfien konfettisateessa.
Kampus Julkaistu:

Kampusvisio vuodelle 2050 päivitetään tänä vuonna

Millainen on tulevaisuuden kampus? Kampusvisio ohjaa yliopiston kampuksen pitkän aikavälin kehittämistä.
Hahmo istuu ruudun edessä, pikselihymy ja sydänpuhekuplat leijuvat heidän välissään
Mediatiedotteet, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Tekoälykumppani auttaa yksinäistä, mutta pitkä käyttö voi lisätä ahdistusta

Tekoälykumppani voi tuntua lohduttavalta, mutta pitkäaikaisella käytöllä voi olla kielteisiä vaikutuksia hyvinvointiin ja kykyyn toimia tosielämän ihmissuhteissa.
Yleensä valitaan yksi analyysipolku, mutta on muitakin mahdollisuuksia. Kuva: Matti Ahlgren, Aalto-yliopisto.
Mediatiedotteet Julkaistu:

Sadan tutkimuksen uudelleenanalyysi paljastaa: johtopäätökset riippuvat paljolti tekijästä

Yli 450 riippumatonta tutkijaa eri puolilta maailmaa teki uudelleenanalyyseja sadasta sosiaali- ja käyttäytymistieteellisen tutkimuksen aineistosta. Selvisi, että tieteelliset johtopäätökset voivat muuttua merkittävästi riippuen siitä, kuka analyysin tekee.