ÄûÃʵ¼º½

Uutiset

Opiskelija Venla Kaislo: Odotan innolla kaikkea siistiä, mitä pääsen tulevaisuudessa tekemään

Bioinformaatioteknologiaa ensimmäistä vuotta opiskeleva Venla on ollut yllättynyt siitä, kuinka aktiivinen opiskelijaelämä Aalto-yliopistossa on.
Venla Kaislo Sähkötekniikan päivä -tapahtumassa. Kuva: Filmbutik.
Venla Kaislo Sähkötekniikan päivä -tapahtumassa. Kuva: Filmbutik.

Lukion jälkeen Venla Kaislo pohti esimerkiksi lääkärin uraa ja liikuntatieteitä, mutta innostui lopulta bioinformaatioteknologiasta, koska pääaineessa pääsee yhdistämään tekniikkaa ja lääketiedettä. Hän arvostaa yliopisto-opintojen vapautta, joka on opettanut hänelle esimerkiksi ajanhallintaa ja mahdollistaneet aktiivisen harrastamisen. 

Miksi valitsit bioinformaatioteknologian?

Lukiossa minua kiinnostivat erityisesti biologia, terveystieteet ja matikka. Päädyin tekemään liikuntatieteen avoimen opintoja, mutta ne eivät olleetkaan minun juttuni. Olen aina ajatellut lääkistä vaihtoehtona ja päätinkin hakea sinne. Lukiessani pääsykokeisiin, innostuin vielä lisää matikasta ja fysiikasta ja aloin miettimään, mitä sellaisia vaihtoehtoja olisi, joissa pääsisi syventymään näihin vielä lisää. Selailin vaihtoehtoja ja bioinformaatioteknologia pisti silmään, sillä siinä pääsee yhdistämään teknillistä puolta lääketieteeseen. 

Millasta opiskelijaelämä on ollut käytännössä?

Aallossa on eniten yllättänyt se, miten aktiivinen opiskelijaelämä täällä on. Täältä löytyy joka lähtöön erilaisia kerhoja ja harrastelijaporukoita, joihin pääsee matalalla kynnyksellä mukaan. Myös meidän kiltamme on tosi aktiivinen ja olenkin päässyt tekemään ja kokemaan vaikka mitä kivaa tämän ekan puolen vuoden aikana.

Millaista opiskelu on käytännössä?

Yliopistossa on opiskelu tosi vapaata ja oppiminen on pitkälti omalla vastuulla. Olen tykännyt tästä tosi paljon, koska opin paljon paremmin itse tekemällä ja lukemalla kuin esimerkiksi istumalla luennoilla. Tämä on mahdollistanut myös sen, että olen voinut käydä koko opiskeluajan töissä sekä kerennyt harrastamaan yhtä aktiivisesti kuin ennen opintojen alkua. 

Mikä on ollut mielenkiintoisin kurssi?

Monet kurssit ovat olleet mielenkiintoisia ja hyvin järjestettyjä! Erityisesti olen tykännyt syksyllä olleesta ohjelmointi 1 -kurssista sekä nyt pyörivästä fysiologian kurssista! Yleisesti ekan vuoden kurssit lähtevät liikkeelle ihan perusjutuista, ja monilla kursseilla on esimerkiksi laskuharjoitusryhmiä. Sieltä saa matalalla kynnyksellä apua, eli ei ole tarvinnut stressata, että heti heitettäisiin syvään päätyyn.

Millaisia eväitä olet saanut työelämään?

Olen saanut jo tähän mennessä monia hyviä eväitä työelämään. Varmaan tärkein ja hyödyllisin juttu, jonka olen oppinut yliopisto-opintojen aikana, on oman arjen aikataulutus. Kun on paljon deadlineja ja muita menoja, on täytynyt oppia priorisoimaan sekä aikatauluttamaan tekemisiään. Tämä on vähentänyt huomattavasti stressiä, kun pysyy koko ajan kärryillä omista tekemisistään ja menoistaan. Vuorovaikutustaidot ovat myös kehittyneet.

Millaisena näet alan tulevaisuuden?

Tällä alalla on paljon mahdollisuuksia ja pääaineesta riippuen voi päästä tekemään vaikka mitä mielenkiintoista ja merkittävää. Oma urapolku on vielä avoin, mutta odotan innolla, mitä tulevaisuus tuo tullessaan ja mitä kaikkea siistiä pääsee tekemään.

Kenelle suosittelisit bioinformaatioteknologiaa?

Suosittelen pääainetta kaikille, joilla on kiinnostusta ongelmanratkaisuun erityisesti ihmisen ja terveyden näkökulmasta. Kannustan myös ottamaan selvää pääaineen tarjoamista kursseista sekä olemaan avoin ja aktiivinen selvittämään alan tarjoamia mahdollisuuksia.

Lue lisää

Opiskelija Reetta Kälvälä, kuva: Markus Toivonen

Opiskelija Reetta Kälvälä haluaa kehittää parempia syöpähoitoja tekniikan avulla

Bioinformaatioteknologiaa opiskelevan Reetan mielestä yliopisto tuntuu lukiota helpommalta, koska opiskelua voi ajoittaa omien aikataulujen mukaan.

Uutiset
Aalto University / First year master’s student Oskari Lehtonen / photo: Linda Koskinen

Bioinformaatioteknologian kandiohjelmassa tehtäviä ratkotaan yhdessä ja se on kaikkein siisteintä

Laajan kurssitarjonnan sekä korkeakoulujen välisen vapaan liikkuvuuden ansiosta Oskari Lehtonen pystyi syventymään häntä kiinnostaviin aiheisiin.

Uutiset

Katso Sähkötekniikan päivän tallenne

Venla oli mukana Sähkötekniikan päivä -virtuaalitapahtumassa, jossa opiskelijamme keskustelivat muun muassa opinnoistaan, Otaniemen kuuluisasta opiskelijaelämästä ja tulevaisuuden haaveistaan.

  • ±Êä¾±±¹¾±³Ù±ð³Ù³Ù²â:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Henkilö neulotussa hatussa ja punaisessa huivissa seisoo lumisessa pihassa, taustalla rakennuksia ja puita.
Opinnot Julkaistu:

Minecraft-peli innosti Kasper Fröjdön opiskelemaan arkkitehdiksi

Määrätietoinen valmistautuminen pääsykokeisiin palkittiin opiskelupaikalla heti ensi yrittämällä, ja kesätöissä Fröjdö on jo päässyt piirtämään venevajan.
Henkilö seisoo kirjastossa, yllään vaaleanharmaa poolopaita ja huivi. Taustalla näkyy kirjahyllyjä ja kattovaloja.
Opinnot Julkaistu:

Jill Laurén valitsi tuotantotalouden, koska halusi pitää mahdollisimman monta ovea avoinna

Opinnot yhdistävät luonnontieteitä ja yhteiskuntatieteitä, ja eniten Laurén on oppinut projekteista, joissa ratkotaan oikeiden yritysten aitoja haasteita ja joissa teoriaosaamista pitää osata soveltaa.
Henkilö, jolla on vaaleanpunainen villapaita ja kaulakoru, seisoo sisätiloissa, taustalla sumeat valot.
Opinnot Julkaistu:

Fanny Koskinen valitsi rakennustekniikan poissulkumenetelmällä

Kiinnostuksen kohde luonnontieteet yhdistyy opinnoissa sopivasti teoriaan ja käytäntöön. Opiskelijan elämään kuuluvat myös oman alan työ ja aktiivinen rooli Aallon ruotsinkielisten opiskelijoiden järjestössä.
MyCourses aktiviteetti
Poikkeustilanteet, Opinnot Julkaistu: