ʵ

Uutiset

Opiskelijamme ovat tyytyväisiä Aalto-yliopistoon ja sen ura- ja rekrytointipalveluihin

Aalto-yliopisto palkittiin Vuoden yliopistona Universum Awards -tilaisuudessa.
Kauppakorkeakoulun ura- ja rekrytointipalveluiden asiantuntija Annemari Rautio (vas.) ja ulkoisten suhteiden päällikkö Jonna Söderholm vastaanottivat Vuoden yliopisto -erikoispalkinnon Aalto-yliopiston puolesta Korjaamolla. Kuva: Tage Rönnqvist

Työnantajakuvan tutkimus- ja konsultointiyritys Universum selvittää vuosittain työnantajamielikuvia globaalisti 62 maassa. Suomessa tutkimukseen vastasi tänä keväänä noin 11 500 valmistumassa olevaa nuorta, joiden keski-ikä oli 24 vuotta.

– Aalto-yliopisto palkittiin Vuoden yliopistona. Sen opiskelijat ovat kaiken kaikkiaan tyytyväisiä yliopistoonsa. Ura- ja rekrytointipalvelut saavat kiitosta ja Kauppakorkeakoulu saikin näitä palveluita arvioitaessa Suomen yliopistojen kaikkein korkeimmat pisteet. Yliopistoa kuvaillaan laadukkaaksi ja yritysyhteistyötä hyväksi; Aallon opiskelijat ovat muita innovatiivisempia ja heillä on hyvä luottamus itseensä, Universumin Suomen maajohtaja Jonna Sjövall tiivistää selvityksen tuloksia.

– Aalto-yliopisto näyttää suuntaa monestakin näkökulmasta: yhdessä mietitään, miten pystytään palvelemaan sekä opiskelijoita että työnantajia. Tämä on uudistumisen merkki. Aaltoa benchmarkataan jo maailmallakin, eurooppalaiset huippuyliopistot ovat kiinnostuneita tutkimuksen tuloksista ja siitä, mitä Aallossa tehdään hyvin, Sjövall jatkaa.

Opiskelijoiden suosikkityöpaikka Finnair on Kauppakorkeakoulun Premium Partner

Selvityksen mukaan Finnair on noussut kaupallisen alan opiskelijoiden keskuudessa halutuimmaksi työpaikaksi.

Sjövall kertoo, että Finnairilla työskentely nähdään arvokkaaksi merkinnäksi cv:ssä ja se on hyvä referenssi uralla. Yhtiö on ollut aktiivinen sosiaalisessa mediassa ja tehnyt hyvää opiskelijayhteistyötä Aalto-yliopiston kanssa.

– Solmimme Finnairin kanssa Premium Partner -kumppanuussopimuksen viime syksynä ja olemme alusta alkaen iloinneet yrityksen toimialasta ja sen vahvasta kansainvälisestä brändistä yhteistyökumppaneidemme joukossa, Kauppakorkeakoulun ulkoiset suhteet -yksikön päällikkö Jonna Söderholm kertoo.

– Vaikka Finnairin brändi onkin opiskelijoillemme tuttu, olemme aktiivisella ja monimuotoisella yhteistyöllä saaneet entistä paremmin näkyväksi mahdollisuudet, joita Finnair tarjoaa juuri kauppatieteilijöille, Söderholm jatkaa.

Aallon opiskelijoita palkittiin Vuoden opiskelijoina

Universum järjesti työnantajaselvityksen rinnalla yhteistyössä asiakkaidensa Verohallituksen, Enfon ja Firan kanssa Vuoden opiskelija ‐kilpailun. Kilpailussa opiskelijoille tarjoutui erinomainen tilaisuus osoittaa, miksi juuri he ovat tulevia lupauksia, joiden osaaminen ja tausta sopivat hakukriteereihin. Samalla kilpailu tarjosi osallistujille erinomaisen tilaisuuden tutustua mukana oleviin organisaatioihin pintaa syvemmältä ja luoda kontakteja työelämää varten.

Vuoden verolähettilääksi oli Top 3 -kärjessä ehdolla Kauppakorkeakoulun opiskelija Mikko Heiskanen. Valinta osui kuitenkin Turun yliopiston opiskelijaan. Enfon palkitseman Vuoden digiopiskelijan kunniasta kilvoitteli kärkikolmikossa kaksi Kauppakorkeakoulun opiskelijaa: Viljami Väisänen ja Joona Ruissalo, joista Väisänen valittiin parhaaksi. Vuoden rakennusopiskelijaksi Fira valitsi Aalto-yliopiston insinööritieteiden korkeakoulun Joonas Lehtovaaran.

Tunnustukset jaettiin Universum Awards -seminaarissa Kulttuuritehdas Korjaamolla 27.4.2016.

  • äٱٳٲ:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Opinnot Julkaistu:

Kemiantekniikan asiantuntijaksi kehittyminen -kurssi on tulossa jälleen tammikuussa 2026

Haluatko kehittyä hyvinvoivaksi, omat vahvuudet tuntevaksi, tuotteliaaksi oman alan ammattilaiseksi? Tule CHEM-C2005 Kemiantekniikan asiantuntijaksi kehittyminen-kurssille! 
Jaettu kuva: vasemmalla valkoinen rekka tiellä kasvien kanssa; oikealla digitaalisia linjoja ja osittainen kasvot. Teksti: unite! #UniteSeedFund
Palkinnot ja tunnustukset, ۳ٱ𾱲ٲö Julkaistu:

Merkittävä EU-rahoitus kahdelle Unite! Seed Fund -hankkeelle, joissa Aalto on mukana

Kaksi arvostettua EU-rahoitusta on myönnetty hankkeille, joita on alun perin tuettu Unite! Seed Fund -rahoituksella. Aalto-yliopisto on mukana molemmissa hankkeissa.
Unite! Seed Fund 2026: Hakemus alkaa 20. tammikuuta. Hakemukset avoinna opiskelijatoimintaan, opetukseen ja tutkimukseen.
۳ٱ𾱲ٲö, Tutkimus ja taide, Opinnot, Yliopisto Julkaistu:

Unite! Seed Fund 2026: Hakukierros avautuu 20. tammikuuta 2026

Tutustu ennakkoon Unite! Seed Fund 2026 -hakukierrokseen. Haku sisältää kolme rahoituslinjaa: opiskelijatoiminta, opetus ja oppiminen sekä tutkimus ja tohtorikoulutus.
Ryhmä ihmisiä seisoo luentosalissa pitäen kukkakimppuja ja todistuksia.
Palkinnot ja tunnustukset Julkaistu:

Chem Awards 2025 -palkintojen saajat on julkistettu

Kemian tekniikan korkeakoulu palkitsee ansioituneita henkilöitä ja ryhmiä heidän saavutuksistaan kuluneen vuoden aikana.