ʵ

Uutiset

Otaniemen A Bloc palkittiin Suomen innovatiivisimpana kauppakeskuksena

Palkinnon myöntänyt Nordic Council of Shopping Centers arvosti A Blocia tulevaisuuden suunnannäyttäjänä.
Kaksi opiskelijaa kävelee A Bloc -kauppakeskuksessa.

Nordic Council of Shopping Centers (NCSC) myönsi Aalto-yliopiston kauppakeskukselle A Blocille Suomen paras innovaatio -palkinnon 8. lokakuuta.

Kauppakeskus A Bloc osallistui NCSC Finland Awards 2019 -kilpailuun innovaatioyhteistyöalustallaan. Voiton myötä A Bloc kilpailee NCSC:n vuonna 2020 jakamasta Pohjoismaiden parhaan innovaation tittelistä. A Bloc avattiin Otaniemeen aivan Aalto-yliopiston kampuksen ytimeen viime vuoden syyskuussa.

”Teemme tiivistä yliopistoyhteistyötä Aalto-yliopiston piirissä ja olemme luoneet A Blocista dynaamisen alustan uusien teknologioiden testaukselle. Kauppiaat luovuttavat tilojaan ja avaavat liiketoimintakonseptejaan uusien innovaatioiden pilotointiin. Me puolestamme etsimme Aalto-yliopiston piiristä projekteja, jotka tuovat kauppiaille lisäarvoa. Tavoitteenamme on olla Suomen innovatiivisin kauppakeskus”, kertoo kauppakeskuksen toiminnasta vastaava Jatta Reijonen ٴ-DZ辱ٴǰ쾱Գٱ𾱲öä.

A Blocin vuokralaiset ovat saaneet käyttöönsä projekteista syntyneet tulokset ja datan, joita he ovat voineet hyödyntää myynnin kasvattamiseen, markkinointiin tai omaan tuotekehitykseensä. A Bloc osallistui muun muassa Euroopan suurimpaan hackathon-tapahtumaan, Junctioniin, jossa koodarit ratkoivat viikonlopun ajan vuokralaisten esittämiä haasteita ja tutkivat Otaniemen ihmisvirtoja. A Blocissa toimii myös uusi ByDrone, autonominen drone-kuljetuspalvelu, joka on kehitetty yhdessä Aalto-yliopistossa toimivan kasvuyrityksen ja kauppiaiden kanssa.

Palkinnon saajan valitsi kolmihenkinen tuomaristo, joka luonnehti A Blocia raikkaaksi ja tulevaisuuteen luotsaavaksi. Tuomaristona toimivat Pirjo Aalto (YIT), Maarit Pönni (Citycon) ja Anna Bevz (Loikka Works).

”A Bloc on alusta, joka luo mahdollisuuden laajalle yhteystyölle yritysten, kauppakeskuksen ja käyttäjien kesken toiminnan kehittämiseksi ja alan tulevaisuuden käytännön haasteiden ratkaisemiseksi. Huomionarvoista on, että kehitys tapahtuu kauppakeskusympäristössä ja yritysten lähtökohdista. Vaikka tämä innovaatio on monessa mielessä vielä pilottiasteella, konkreettisiakin sovellutuksiakin on jo nähtävillä. Tuomaristo haluaakin rohkaista tämän vision kehittämistä kohti vakiintunutta toimintamallia”, tuomaristo toteaa palkinnon perusteluissa.

äپٴᲹ:

Jatta Reijonen, Aalto-yliopistokiinteistöt
jatta.reijonen (at) aalto.fi

  • äٱٳٲ:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Erkki ja Kaija Rautiainen
Yliopisto Julkaistu:

”Työuramme ovat olleet antoisat, ja haluamme auttaa nuoria eteenpäin”

Erkki ja Kaija Rautiainen päättivät tukea tuotantotalouden ja tekstiilisuunnittelun opetusta ja tutkimusta nimikkorahastolla.
Aalto Startup Center x A Grid Demo Day 2026
Kampus, ۳ٱ𾱲ٲö Julkaistu:

Liity mukaan Demo Day 2026 -tapahtumaan A Gridissä

4. maaliskuuta kannattaa suunnata A Gridiin, sillä silloin järjestetään Aalto Startup Center x A Grid Demo Day.
Vasemmalla kirkas gradientti sateenkaaren väreissä. Oikealla kiharatukkainen henkilö, jolla on kaulakoru ja tumma vaatetus.
Yliopisto Julkaistu:

Anne Lähteenmäki uskoo, että pienikin hyväksyvä ele rakentaa luottamusta

100 sanaa -sarjassa Sähkötekniikan korkeakoulun radioastronomian professori Anne Lähteenmäki kertoo, miten hän edistää yhdenvertaisuutta, monimuotoisuutta ja inklusiivisuutta työssään.
Kolme ihmistä keskustelemassa pöydän ääressä kannettavien tietokoneiden kanssa. Teksti: Visiting Professorships at TU Graz, 1.10.2026 - 31.1.2027.
۳ٱ𾱲ٲö, Tutkimus ja taide, Opinnot, Yliopisto Julkaistu:

Hae vierailevaksi professoriksi TU Graz:iin

Unite!-yliopistoallianssiin kuuluva TU Graz Itävallassa kutsuu kokeneita post doc -tutkijoita hakemaan kahta täysin rahoitettua vierailijaprofessuuria. Hakuaika päättyy 20.2.2026, ja tehtävät alkavat 1.10.2026.