ʵ

Uutiset

Otaniemessä valmistaudutaan ensimmäisen satelliitin laukaisuun

Aalto-1- ja Aalto-2-satelliitit odottavat kiinnityssäiliöissä kuljetusta kohti laukaisupaikkoja.
aaltosatelliitit_maaasemanpystytys_otaniemi_fi.jpg

Heinäkuussa joukko opiskelijoita siirsi maa-aseman uuteen paikkaan kampuksella. Antennit ovat nyt valmiina ottamaan vastaan satelliittien lähettämää tietoa. Kuva: Petri Niemelä / Aalto-yliopisto

Suomen historian ensimmäinen satelliitti Aalto-1 on ollut jo pitkään valmiina lähtöön. Se toimitettiin toukokuussa Hollannin Delftiin ja integroitiin Innovative Solution in Space -yhtiön puhdastilassa kiinnityssäiliöön. Satelliitti odottaa kiinnityssäiliössä kuljetusta kohti laukaisupaikkaa Yhdysvaltojen länsirannikolla sijaitsevaa Vandenbergin tukikohtaa. SpaceX-yhtiö ei ole vielä vahvistanut satelliittia kuljettavan Falcon 9 -raketin lennon aikatauluja, mutta tiimiläiset odottavat laukaisun tapahtuvan loppuvuodesta tai tammikuun 2017 aikana.

”Teimme syyskuussa Aalto-2-satelliitille viimeiset tarkastukset ja kiinnitimme sen Nanoracks laukaisusovittimeen Innovative Solution in Space -yhtiön puhdastilassa Hollannissa. Aalto-1 odottaa laukaisua samassa paikassa, joten testasimme samalla myös sen toimivuuden”, satelliittien yksi arkkitehdeistä, tohtorikoulutettava Antti Kestilä kertoo.

Aalto-2-satelliitin arvioitu laukaisu on loppuvuodesta 2016 Yhdysvaltojen itärannikolta kohti kansainvälistä ISS:n avaruusasemaa.

Aalto-1 (kuvassa oikealla) ja Aalto-2 yhteiskuvassa Otaniemessä valmiina matkaan. Kuva: Antti Kestilä / Aalto-yliopisto

Uudistettu maa-asema tukee satelliittien missiota

Opiskelijat ovat ahkeroineet Espoon Otaniemessä koko kesän ajan, kun maa-asema siirrettiin uuteen paikkaan kampuksella. Uudistettu maa-asema tukee Aalto-1-, Aalto-2- sekä mahdollisesti myös Suomi100-satelliitin missiota. Satelliittien lähettämä tieto vastaanotetaan maa-asemalla.

”Pääasiassa maa-asema on Aalto-1 tarpeisiin, sillä se lähetetään noin 600 kilometrin korkeudessa olevalle maapallon napojen kautta kulkevalle radalle. Rata kulkee Otaniemen yllä ja kykenemme havainnoimaan sen vuorokausittain”, Kestilä kertoo.

Aalto-2 osallistuu kansainväliseen QB50-missioon. Projektiin osallistuu yhteensä 50 nanosatelliittia, jotka laukaistaan satelliittiryppäänä matalalle kiertoradalle. Kiertoradalla satelliitit levittäytyvät nopeasti laajalle alueelle ja tippuvat alle puolessa vuodessa ilmakehään, jossa ne palavat ilmanvastuksen voimasta.

”Aalto-2-satelliitin kiertorata on lähellä päiväntasaajaa ja siten hyvin kaukana Suomesta. Kaikkea havainnointia ei voida tehdä Suomessa ja tästä syystä missiossa on käytössä useita maa-asemia, joista pääseuranta tehdään lähempänä päiväntasaajaa”, tutkimusapulainen Petri Niemelä kertoo.

Diplomityötään Aalto-1-projektista tekevä Niemelä ylläpitää ja huoltaa maa-asemaa viikoittain. Aalto-1-satelliitin identtinen testikappale löytyy Otaniemestä, joten tietoliikenneyhteyksien testaaminen onnistuu helposti.

”Ensimmäiset opiskelijat valmistuivat diplomi-insinööreiksi Aalto-1-projektin parista jo vuonna 2012, jolloin myös Aalto-2-satelliitin rakentaminen alkoi jatko-opiskelijaprojektina. Kaikki on valmiina ensimmäisen satelliitin laukaisuun”, avaruustekniikan apulaisprofessori ja tiimien vetäjä Jaan Praks vahvistaa.

äپٴDz:
professori, projektin vetäjä Jaan Praks
Aalto-yliopisto
jaan.praks@aalto.fi
puh. 050 420 5847

Tohtorikoulutettava Antti Kestilä
Aalto-yliopisto
antti.kestila@aalto.fi
puh. 045 131 0609

Tarkempaa tietoa Aalto-1-satelliitista ja materiaalia löytyy (aalto1.fi)
Katso video: (youtube.com)

Uutinen 14.7.2016:

  • äٱٳٲ:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

arotor adjustable stiffness test setup
۳ٱ𾱲ٲö, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Miljoonarahoitus uuden sukupolven koneteknologian kehittämiseen – tavoitteena tuottavuusloikka useilla vientialoilla

BEST-hankkeessa kehitetään uudenlaisia tiiviste-, laakerointi- ja vaimennusteknologioita useiden teollisuudenalojen käyttöön.
TAIMI-hanke rakentaa tasa-arvoista työelämää. Kuva: Kauppakorkeakoulu Hanken.
Tutkimus ja taide Julkaistu:

TAIMI-hanke rakentaa tasa-arvoista työelämää – kuusivuotinen konsortiohanke etsii ratkaisuja rekrytoinnin ja osaamisen haasteisiin

Tekoäly muuttaa osaamistarpeita, väestö ikääntyy ja työvoimapula syvenee. Samalla kansainvälisten osaajien potentiaali jää Suomessa usein hyödyntämättä. Näihin työelämän haasteisiin vastaa Strategisen tutkimuksen neuvoston rahoittama kuusivuotinen TAIMI-hanke, jota toteuttaa laaja konsortio.
Unite! Seed Fund 2026: Hakemus alkaa 20. tammikuuta. Hakemukset avoinna opiskelijatoimintaan, opetukseen ja tutkimukseen.
۳ٱ𾱲ٲö, Tutkimus ja taide, Opinnot, Yliopisto Julkaistu:

Unite! Seed Fund 2026: Hakukierros avautuu 20. tammikuuta 2026

Tutustu ennakkoon Unite! Seed Fund 2026 -hakukierrokseen. Haku sisältää kolme rahoituslinjaa: opiskelijatoiminta, opetus ja oppiminen sekä tutkimus ja tohtorikoulutus.
Suuri rahtialus, joka on lastattu värikkäillä konteilla, purjehtii sinisen meren yli osittain pilvisen taivaan alla.
Tutkimus ja taide Julkaistu:

Tutkimus: Polttomoottori voi saavuttaa päästöttömän palamisen ja kaksinkertaisen hyötysuhteen

Argonia hyödyntävä uusi palamiskonsepti voi poistaa polttomoottoreiden typpioksidipäästöt kokonaan ja nostaa hyötysuhteen kaksinkertaiseksi dieselmoottoreihin verrattuna.