ÄûÃʵ¼º½

Uutiset

Pohjois-Tapiolan lukio muutti kampukselle

Koulu palveluna on Aalto-yliopiston ja Espoon yhdessä kehittämä konsepti.

Espoolainen Pohjois-Tapiolan lukio aloitti tänä syksynä uuden lukuvuotensa Otaniemessä, Open Innovation House -rakennuksessa. Lukio toimii talon kolmannessa ja neljännessä kerroksessa, muissa osissa rakennusta on Aalto-yliopiston toimintoja. Lukio järjestää osan päivittäisistä oppitunneistaan muualla kampusalueella yliopiston tiloissa.

Ratkaisun taustalla ovat rohkaisevat kokemukset ensimmäisestä Koulu palveluna -kokeilusta, jossa Haukilahden lukio aloitti toimintansa Otaniemen kampukselle hajautetuissa tiloissa vuosi sitten. Lukion opiskelijat arvostavat uudenlaista ja innostavaa oppimisympäristöä.

Koulu palveluna on Aalto-yliopiston ja Espoon yhdessä kehittämä konsepti koulusta oppimista tukevana monipuolisena palveluna, ei vain rakennuksena. Malli tukee uudenlaisia oppimisen tapoja, lisää oppimisen iloa ja kannustaa toimijoita yhdessä tekemiseen ja kehittämiseen. Lukio voi hyödyntää yliopiston moninaisia erityistiloja ja -palveluja. Opiskelijat voivat osallistua heille avoimille yliopiston kursseille ja opettajat voivat tehdä yhteistyötä yliopistossa työskentelevien kollegojensa kanssa.

Lue lisää: 

/EL

  • ±Êä¾±±¹¾±³Ù±ð³Ù³Ù²â:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Colourful general image promoting Aalto Creatives pre-incubator programme
Kampus, ³Û³ó³Ù±ð¾±²õ³Ù²âö, Mediatiedotteet Julkaistu:

Haku Aalto-yliopiston luovien alojen esihautomoon on auki: Aalto Creatives -ohjelma alkaa maaliskuussa 2026

Tervetuloa ohjelman infotilaisuuteen tiistaina 20.1.2026 kuulemaan esihautomo-ohjelmasta sekä osallistuneiden tiimien yrittäjyystarinoista.
Aalto-yliopisto Kauppakorkeakoulu Väre A Bloc ylhäältä joulukuu 2018 Kuva: Mikko Raskinen / Aalto-yliopisto
Kampus, Yliopisto Julkaistu:

Huomioi turvallisuus metroaseman lähellä liikkuessasi

Kadulla liikkuessa huijaukset ovat mahdollisia, ja siksi valppaus on ensiarvoisen tärkeää.
Poikkeustilanne-kuvitus
Kampus, Yliopisto Julkaistu:

Väliaikaiset liikennejärjestelyt Lämpömiehenkuja - Metallimiehenkuja

Uudet järjestelyt tulevat voimaan maanantaina 24.11.2025.
Aalto Space student
Kampus, Yliopisto Julkaistu:

Esteettömät reitit Aalto Space -sovellukseen

Voit valita myös esteettömän reitin kampuksella navigointiin.