ʵ

Uutiset

Puolen miljoonan euron lahjoitus Aalto-yliopiston informaatioverkostojen professuuriin

Aalto-yliopisto perustaa varoilla uuden työelämäprofessuurin informaatioverkostojen ohjelmaan.
Informaatioverkostojen opiskelijat saavat kosketuksen työelämään jo opintojensa aikana erilaisten ryhmätyöprojektien kautta. Kuva: Mari Hirvi.

Professor of Practice -tittelillä etsittävä professori edistää tutkimuksen ja yritysmaailman sekä julkisen sektorin yhteistyötä ja kouluttaa tietoyhteiskunnan mullistajia.

Uusi työelämäprofessori vahvistaa ennen kaikkea yhteistyötä Aalto-yliopiston opetuksen ja yritysten ja julkisten organisaatioiden välillä. Hänen tutkimusalaansa kuuluu digitaalisten palveluiden kehittäminen niin, että yritysten, yhteiskunnan ja käyttäjien näkökulmat ja tarpeet tulevat huomioiduiksi. Professorin odotetaan myös kouluttavan opiskelijoita hyödyntämään organisaatioiden keräämää ja analysoimaa tietoa.

Informaatioverkostojen ohjelma on perustettu vuonna 1999 kouluttamaan sillanrakentajia teknisten alojen ja muun yhteiskunnan välille. Valmistuneet opiskelijat ovat työllistyneet laajasti, esimerkiksi konsultointitehtäviin IT-alalle ja liikkeenjohtoon, ohjelmisto- ja palvelusuunnittelijoiksi, pääomasijoittajiksi ja myös tutkijoiksi ja toimittajiksi. Alalla kuin alalla ”infolaiset” toimivat tulkkina tekniikan, talouden ja ihmisten välillä: sovittavat yritysten ja asiakkaiden tarpeita ohjelmistojen ja tietojärjestelmien suunnitteluun ja kannattavaan liiketoimintaan.

“Infolaisilla on erinomainen kyky ymmärtää liiketoimintaa, käyttäjiä, muotoilua ja teknologiaa. Yhteisössämme on useita infolaisia, eikä Reaktor olisi samanlainen yritys ilman heitä. Alaamme vaivaa työvoimapula jo nyt, ja siksi haluamme olla mukana kouluttamassa tulevaisuuden huippuosaajia. Informaatioverkostoilla on keskeinen rooli, kun tulevaisuuden Suomea rakennetaan”, uskoo viestintä- ja markkinointijohtaja Ville Valtonen Reaktorilta, joka on yksi professuurin lahjoittajista.

Uudelta professorilta odotetaan sekä kansallista että kansainvälistä roolia yliopistojen, teollisuuden ja yhteiskunnan vuorovaikutuksen lisäämisessä. Aalto-yliopisto haluaa koulutusohjelman tuottavan uuden liiketoiminnan kehittäjiä ja yrittäjiä.

”Informaatioverkostojen ohjelma on perustamisestaan asti kouluttanut tulevaisuuden tekijöitä ei vain IT-maailmaan vaan liike-elämän kaikille aloille kivijalkateollisuuteen asti. Tarve ohjelmasta valmistuville ammattilaisille on yhä vain suurempi. Uusi professori vahvistaa koulutuksen laatua ja yhteyttä yritysmaailman ja yhteiskunnan tarpeisiin”, uskoo Aalto-yliopiston perustieteiden korkeakoulun dekaani Jouko Lampinen.

Digitaalisten palveluiden kehittämisessä professorin tehtävä on siirtää uusin tieteellinen tieto ja osaaminen yliopistosta liiketoimintaan. Toisaalta on tunnistettava yhtä lailla yritysten ja käyttäjien tarpeet ja ongelmat, jotta tutkimus ja opetus voisivat vastata niihin.

”Suomalaiset ovat perinteisesti olleet hyviä perusteknologioissa, mutta niihin perustuvien tuotteiden kaupallistaminen ja palvelukonseptien kehittäminen on taas ollut vaikeaa. Informaatioverkostojen poikkitieteellinen, teknisiä ja kaupallisia opintoja yhdistävä koulutus antaa valmiudet kasvattaa Suomen menestystä kaupallistamisessa ja tuotteistamisessa digitalisoituvassa maailmassa”, sanoo Kimmo Antonen, lahjoittajayritys KPMG:n toimitusjohtaja.

Informaatioverkostojen Professor of Practice -tehtävän haku avattiin keskiviikkona 17.1.

Lahjoitukset ovat keränneet yhteistyössä Aalto-yliopisto ja informaatioverkostojen opiskelijoiden kilta Athene sekä sen vanhempainyhdistys Athene Angels. Lahjoittajat ovat merkittäviä globaaleja ja suomalaisia IT-alan ja liiketoiminnan konsultointiyrityksiä, pääomasijoituskonserneja, tieto- ja taloushallintoyrityksiä sekä Espoon kaupunki. Informaatioverkostojen ohjelmasta vastaavat Aalto-yliopiston tietotekniikan ja tuotantotalouden laitokset.

Lahjoittajat: Accenture, Accountor, CapMan, Boston Consulting Group, Espoon kaupunki, Futurice, Inventure, KPMG, Reaktor, Sofigate ja Teknologiateollisuuden 100-vuotissäätiö.

äپٴᲹ:

Aalto-yliopisto

Kari Smolander, professori
kari.smolander@aalto.fi
puh. 040 5463 493

Athene Angels -vanhempainyhdistys

Hanna Nikkilä
hanna.nikkila@microsoft.com
puh. 040 5611 894

Ari Tolppanen
ari.tolppanen@capman.com
puh. 050 0407 343

Athene, opiskelijoiden kilta

Joel Lappalainen
puheenjohtaja@athene.fi
puh. 040 7780 127

  • äٱٳٲ:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Jaettu kuva: vasemmalla valkoinen rekka tiellä kasvien kanssa; oikealla digitaalisia linjoja ja osittainen kasvot. Teksti: unite! #UniteSeedFund
Palkinnot ja tunnustukset, ۳ٱ𾱲ٲö Julkaistu:

Merkittävä EU-rahoitus kahdelle Unite! Seed Fund -hankkeelle, joissa Aalto on mukana

Kaksi arvostettua EU-rahoitusta on myönnetty hankkeille, joita on alun perin tuettu Unite! Seed Fund -rahoituksella. Aalto-yliopisto on mukana molemmissa hankkeissa.
arotor adjustable stiffness test setup
۳ٱ𾱲ٲö, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Miljoonarahoitus uuden sukupolven koneteknologian kehittämiseen – tavoitteena tuottavuusloikka useilla vientialoilla

BEST-hankkeessa kehitetään uudenlaisia tiiviste-, laakerointi- ja vaimennusteknologioita useiden teollisuudenalojen käyttöön.
Unite! Seed Fund 2026: Hakemus alkaa 20. tammikuuta. Hakemukset avoinna opiskelijatoimintaan, opetukseen ja tutkimukseen.
۳ٱ𾱲ٲö, Tutkimus ja taide, Opinnot, Yliopisto Julkaistu:

Unite! Seed Fund 2026: Hakukierros avautuu 20. tammikuuta 2026

Tutustu ennakkoon Unite! Seed Fund 2026 -hakukierrokseen. Haku sisältää kolme rahoituslinjaa: opiskelijatoiminta, opetus ja oppiminen sekä tutkimus ja tohtorikoulutus.
Ratkaisuryhmä kokoontui Aalto-yliopistolla lokakuussa 2025.
Mediatiedotteet Julkaistu:

Yhteiskunta-alojen välinen työryhmä: kilpailukykyä, turvallisuutta ja vihreää siirtymää edistettävä kokonaisuutena

Yliopistojen, yritysten ja kaupunkien välinen ratkaisuryhmä ehdottaa, että Suomi vauhdittaisi kansainvälistä kilpailukykyä, kansallista turvallisuutta ja vihreää siirtymää yhtenä kokonaisuutena. Ryhmä ehdottaa, että esimerkiksi puolustushankinnoilla voitaisiin tukea hiilineutraaliin yhteiskuntaan tähtääviä ratkaisuja.