ʵ

Uutiset

Rakennusjätepuulle uusi elämä kasvualustana

Suomessa rakennusjätepuu päätyy lähes kokonaan polttoon, vaikka sillä voisi olla merkittävä rooli ekologisten kasvualustojen kehittämisessä. Uudet tutkimukset osoittavat, että höyrykäsitelty jätepuu voi korvata kasvualustana turpeen ja se tarjoaa lupaavia tuloksia kasvien itävyydessä ja juurien kasvussa.
Kuusi maaperänäytettä, joissa ituja eri kehitysvaiheissa eri maatyypeissä.
Tutkimuksessa kasvualustamateriaaleja tutkittiin idätyskokeilla, jotka onnistuivat hyvin myös jätepuulla.

Rakennusjätteen puu saa uuden käyttötarkoituksen

Rakennusjätepuu on betonin jälkeen suurin jätejae Suomessa, mutta sen kierrätyskäyttö on ollut vähäistä. Käytöstä poistunut puumateriaali kiertoon (PUMASKA) -hankkeessa tutkitaan prosessointitapoja, joilla puujätettä voitaisiin hyödyntää. Tulokset ovat lupaavia: esimerkiksi yhdellä prosessointimenetelmällä, jossa puu käsitellään höyryllä ja jauhetaan, saatiin idätyskokeissa samanveroisia ja osin jopa parempia tuloksia kuin turpeella. 

Turpeen korvaaminen on välttämätöntä

Turve on kasvualustana erinomainen, mutta sille pitäisi löytää korvaajia ekologisista syistä. Vaihtoehdoiksi on aiemmin tutkittu muun muassa puukuitua, kookoskuitua ja sammalta. Nyt tutkittava höyrykäsitelty jätepuu tarjoaa ekologisen vaihtoehdon, joka hyödyntää kiertotaloutta ja vähentää jätteen määrää.

Jatkotutkimuksissa keskitytään materiaalin pitkäaikaisiin ominaisuuksiin ja soveltuvuuteen kaupallisessa käytössä. Hankkeessa ovat Aalto-yliopiston lisäksi mukana Itä-Suomen yliopisto ja Hämeen ammattikorkeakoulu (HAMK). Hanke on Euroopan unionin osarahoittama.

eu logo
Henkilö laboratoriotakissa työskentelemässä näytteiden kanssa pöydällä laboratoriossa.
Solja Lukka työskentelemässä laboratoriossa näytteiden parissa. Kuva: Aalto-yliopisto / Antti Koistinen
  • äٱٳٲ:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Opinnot Julkaistu:

Kemiantekniikan asiantuntijaksi kehittyminen -kurssi on tulossa jälleen tammikuussa 2026

Haluatko kehittyä hyvinvoivaksi, omat vahvuudet tuntevaksi, tuotteliaaksi oman alan ammattilaiseksi? Tule CHEM-C2005 Kemiantekniikan asiantuntijaksi kehittyminen-kurssille! 
Jaettu kuva: vasemmalla valkoinen rekka tiellä kasvien kanssa; oikealla digitaalisia linjoja ja osittainen kasvot. Teksti: unite! #UniteSeedFund
Palkinnot ja tunnustukset, ۳ٱ𾱲ٲö Julkaistu:

Merkittävä EU-rahoitus kahdelle Unite! Seed Fund -hankkeelle, joissa Aalto on mukana

Kaksi arvostettua EU-rahoitusta on myönnetty hankkeille, joita on alun perin tuettu Unite! Seed Fund -rahoituksella. Aalto-yliopisto on mukana molemmissa hankkeissa.
arotor adjustable stiffness test setup
۳ٱ𾱲ٲö, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Miljoonarahoitus uuden sukupolven koneteknologian kehittämiseen – tavoitteena tuottavuusloikka useilla vientialoilla

BEST-hankkeessa kehitetään uudenlaisia tiiviste-, laakerointi- ja vaimennusteknologioita useiden teollisuudenalojen käyttöön.
TAIMI-hanke rakentaa tasa-arvoista työelämää. Kuva: Kauppakorkeakoulu Hanken.
Tutkimus ja taide Julkaistu:

TAIMI-hanke rakentaa tasa-arvoista työelämää – kuusivuotinen konsortiohanke etsii ratkaisuja rekrytoinnin ja osaamisen haasteisiin

Tekoäly muuttaa osaamistarpeita, väestö ikääntyy ja työvoimapula syvenee. Samalla kansainvälisten osaajien potentiaali jää Suomessa usein hyödyntämättä. Näihin työelämän haasteisiin vastaa Strategisen tutkimuksen neuvoston rahoittama kuusivuotinen TAIMI-hanke, jota toteuttaa laaja konsortio.