ÄûÃʵ¼º½

Uutiset

Reeta Ek on Vuoden nuori muotoilija 2017

Vuoden nuori muotoilija -palkinnon vuonna 2017 saa Aalto-yliopiston tekstiilitaiteen koulutusohjelmasta valmistunut tekstiili- ja pintasuunnittelija Reeta Ek.
Kuva: Lina Jelanski

Design Forum Finlandin jakaman palkinnon tarkoituksena on kannustaa nuoria muotoilijoita tinkimättömään ja omaleimaiseen työskentelyyn. Palkintosumma on 5 000 euroa ja siihen kuuluu oma näyttely.

Reeta Ek (TaM) on Taiteiden ja suunnittelun korkeakoulusta 2015 valmistunut helsinkiläinen freelance-suunnittelija. Hän on tehnyt pinta- ja tekstiilisuunnittelua mm. Marimekolle, Lapuan Kankureille, Nansolle ja Samujille. Ekin kuoseille on tunnusomaista toistuvuus ja rytmi, jotka syntyvät luovan työprosessin ja käsin piirtämisen myötä. Hän tekee myös graafista suunnittelua ja kuvituksia.

Mitä Vuoden nuori muotoilija 2017 -palkinto sinulle merkitsee?

"Tieto palkinnon saamisesta oli täysi yllätys. Olen todella otettu ja kiitollinen tunnustuksesta varsinkin, kun sitä ei voi hakea vaan se myönnetään tehdystä työstä. Tämä merkitsee minulle kannustusta omaan tekemiseen ja kädenjälkeen. Erityisesti minua ilahduttaa se, että olen ensimmäinen tekstiilisuunnittelija, jolle palkinto myönnetään. Uskon, että myös kollegani iloitsevat tästä", Ek kertoo.

Mitä uskot että palkinto sinulle tekstiilitaiteilijana antaa?

"Ehkä se antaa lisää uskottavuutta. Tekstiilisuunnittelua muotoilun alana ei välttämättä aina  noteerata. Palkinto tuonee tunnettuutta erityisesti kotimaassa, mutta uskon että myös kansainvälisesti sillä voi olla painoarvoa – onhan Suomi arvostettu muotoilumaa. Toivon sen avaavan myös mahdollisuuksia paremmin keskittyä uuden materiaalin luomiseen ja ideoiden kehittelyyn", Ek pohtii.

Tekstiilisuunnittelun osaaminen esiin

Myös tekstiili- ja pintasuunnittelun professori Maarit Salolainen iloitsee palkinnosta, joka tuo esiin myös osaamista Aalto-yliopiston paljon mainetta saaneen muotiosaamisen taustalta. Menestyksen taustalla on hänen mukaansa kyse sekä taidokkaista tekstiileistä että uudenlaisesta tekstiilisuunnittelun pedagogiikasta.

"On upeaa, että Design Forumin jakama palkinto tuli tällä kertaa tekstiilisuunnittelun ja pintasuunnittelun ammattilaiselle. Tekstiilisuunnittelijan ammattitaitoon kuuluu myös rakenteellisen tekstiilisuunnittelun taito eli kudotun tai neulotun kankaan suunnittelu. Tähän ei riitä pelkästään se, että osaa tehdä hienoja kuoseja vaan ymmärrys siitä, miten niistä sidostamalla saadaan upeita kankaita", Salolainen painottaa.

Aalto-yliopistossa on vuodesta 1999 lähtien koulutettu markkinoita ja myyntityötä ymmärtäviä kaupallisia pintasuunnittelijoita PatternLab-projektissa. Myös Reeta Ek on PatternLab-alumni vuodelta 2012.

Vahva osaaminen ja omaperäinen muotokieli

Palkintojuryn perusteluissa Reeta Ekin todetaan olevan hieno esimerkki ammattitaitoisesta ja luovasta nuoresta suunnittelijasta, jonka näkyvyys ja menestys Suomessa on perustunut enemmän vahvaan ammatilliseen osaamiseen kuin tehokkaasti esille tuotuun suunnittelijabrändiin. Perusteluissa todetaan, että Ekillä on omaperäinen ja tunnistettava muotokieli, ja hänen töissään yhdistyy äärimmäinen herkkyys vahvaan ja selkeään otteeseen. Hän on ollut myös mukana useiden suomalaisten brändien uudessa tulemisessa suunnitellen painettuja ja kudottuja kuoseja, jotka ovat puhutelleet myös kuluttajia ja johtaneet kaupalliseen menestykseen. Reeta Ek edustaa tämän päivän tekstiilisuunnittelijoiden yleistä toimintatapaa, jossa itsenäinen työskentely ja erilaiset yhteistyöprojektit vuorottelevat luontevasti. Ekin tuotanto ja visuaalinen identiteetti muodostavat hyvin omannäköisen, raikkaan, ajattoman ja selkeän kokonaisuuden.

Vuoden nuori muotoilija -palkinto on perustettu vuonna 2000 ja se jaetaan nyt 16. kerran.

VUODEN NUORI MUOTOILIJA 2017
7.–16.9.2017
Espan lava, Pohjoisesplanadi 1, Helsinki
Avoinna ma–pe 12–18, la 12–16, su suljettu, vapaa pääsy

  • ±Êä¾±±¹¾±³Ù±ð³Ù³Ù²â:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Jaettu kuva: vasemmalla valkoinen rekka tiellä kasvien kanssa; oikealla digitaalisia linjoja ja osittainen kasvot. Teksti: unite! #UniteSeedFund
Palkinnot ja tunnustukset, ³Û³ó³Ù±ð¾±²õ³Ù²âö Julkaistu:

Merkittävä EU-rahoitus kahdelle Unite! Seed Fund -hankkeelle, joissa Aalto on mukana

Kaksi arvostettua EU-rahoitusta on myönnetty hankkeille, joita on alun perin tuettu Unite! Seed Fund -rahoituksella. Aalto-yliopisto on mukana molemmissa hankkeissa.
arotor adjustable stiffness test setup
³Û³ó³Ù±ð¾±²õ³Ù²âö, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Miljoonarahoitus uuden sukupolven koneteknologian kehittämiseen – tavoitteena tuottavuusloikka useilla vientialoilla

BEST-hankkeessa kehitetään uudenlaisia tiiviste-, laakerointi- ja vaimennusteknologioita useiden teollisuudenalojen käyttöön.
TAIMI-hanke rakentaa tasa-arvoista työelämää. Kuva: Kauppakorkeakoulu Hanken.
Tutkimus ja taide Julkaistu:

TAIMI-hanke rakentaa tasa-arvoista työelämää – kuusivuotinen konsortiohanke etsii ratkaisuja rekrytoinnin ja osaamisen haasteisiin

Tekoäly muuttaa osaamistarpeita, väestö ikääntyy ja työvoimapula syvenee. Samalla kansainvälisten osaajien potentiaali jää Suomessa usein hyödyntämättä. Näihin työelämän haasteisiin vastaa Strategisen tutkimuksen neuvoston rahoittama kuusivuotinen TAIMI-hanke, jota toteuttaa laaja konsortio.
Unite! Seed Fund 2026: Hakemus alkaa 20. tammikuuta. Hakemukset avoinna opiskelijatoimintaan, opetukseen ja tutkimukseen.
³Û³ó³Ù±ð¾±²õ³Ù²âö, Tutkimus ja taide, Opinnot, Yliopisto Julkaistu:

Unite! Seed Fund 2026: Hakukierros avautuu 20. tammikuuta 2026

Tutustu ennakkoon Unite! Seed Fund 2026 -hakukierrokseen. Haku sisältää kolme rahoituslinjaa: opiskelijatoiminta, opetus ja oppiminen sekä tutkimus ja tohtorikoulutus.