ʵ

Uutiset

Revontulten äänet voi kuulla, vaikka niistä ei taivaalla näy vilaustakaan

Äänitallenteet paljastavat, että geomagneettiseen aktiivisuuteen liittyy ääniä, vaikka aktiivisuus olisi liian heikkoa saadakseen aikaan näkyviä revontulia
A night sky with the northern lights visible behind the silhouettes of trees. / Yötaivas, jossa revontulet näkyvät puiden siluettien takana.
Kuva: Seppo Fagerlund. Inari (Tirro), Suomi

Aalto-yliopiston emeritusprofessori Unto K. Laine on tutkinut revontuliin liittyviä ääniä jo vuosituhannen alusta lähtien.

Vuonna 2016 Laine julkaisi artikkelin, jossa revontulten aikana kuuluva räiske ja rätinä yhdistettiin Ilmatieteen laitoksen mittaamiin lämpötilaprofiileihin. Sen lisäksi, että aineisto osoitti revontuliin liittyvän toisinaan ääniä, se tuki Laineen teoriaa, jonka mukaan äänet johtuvat sähköpurkauksista inversiokerroksessa, joka sijaitsee noin 70 metrin korkeudessa maanpinnasta.

Laineen uusimmat äänitallenteet osoittavat, että ilmiö on paljon yleisempi kuin mitä on aiemmin uskottu ja se esiintyy myös ilman näkyviä revontulia.

”Tämä kumoaa väitteen, jonka mukaan revontuliäänet ovat erittäin harvinaisia ja vaativat esiintyäkseen poikkeuksellisen kirkkaita ja voimakkaita revontulia”, Laine sanoo.

Laina nauhoitti äänet yöaikaan, lähellä Fiskarsin kylää. Vaikka revontulia ei silloin näkynyt, Laine sai talteen satoja äänitapahtumia, jotka saattoivat liittyä revontuliin. Kun hän vertasi tallenteita Ilmatieteen laitoksen geomagneettisen aktiivisuuden mittauksiin, korrelaatio oli vahva: kaikki 60 voimakkainta äänitapahtumaa liittyivät geomagneettisen kentän muutoksiin.

”Omista mittauksistani riippumattomien geomagneettisten mittausten avulla on mahdollista ennustaa 90 prosentin tarkkuudella, milloin revontuliääniä esiintyy äänityksissäni”, Laine sanoo.

Äänten kuuluminen ilman näkyviä revontulia yllätti Laineenkin.

”Äänet ovat siis paljon yleisempiä kuin kukaan on tullut ajatelleeksikaan. Kun niitä kuuluu ilman näkyviä revontulia, ihmiset ajattelevat, että jää siellä vain paukkuu, tai että ääni on lähtöisin koirasta tai jostakin muusta eläimestä”, hän sanoo.

Laineen havaintoja esiteltiin 11. toukokuuta EUROREGIO/BNAM2022 Joint Acoustics Conference -konferenssissa Aalborgissa Tanskassa.

  • äٱٳٲ:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Learning Centre graphics
Tutkimus ja taide, Opinnot Julkaistu:

E-aineistojen etäkäyttöön tarkoitettu proxy-välityspalvelin muuttuu

Jos sinulla on ongelmia e-aineistojen käytössä, kokeile käyttää e-aineistoa VPN-yhteyden avulla.
Ikääntyneitä asukkaita katsomassa kasvatuslaatikoita kirjaston edessä
۳ٱ𾱲ٲö, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Kestävä kaupunki on myös ikäystävällinen

Kaupunkien tulee ottaa ikääntyneet mukaan kaupunkiympäristön suunnitteluun nykyistä vahvemmin.
On the background, white radiant lines over a black bacground and only hair and shoulder of a person passing by visible
Tutkimus ja taide Julkaistu:

Katsaus Aallon avoimiin julkaisuihin 2025

94 % Aalto-yliopiston vuoden 2025 tieteellisistä lehtiartikkeleista on avoimesti saatavilla. Kun mukaan lasketaan kirjakappaleet ja konferenssiartikkelit, avoimia artikkeleita on yhteensä 91 %.
Orcid
Tutkimus ja taide Julkaistu:

Aalto-yliopisto ottaa käyttöön ORCID Researcher Connect -palvelun

Aalto-yliopisto on ottamassa käyttöön ORCIDin Researcher Connect -palvelun, joka helpottaa tiedonsiirtoa tutkijoiden ORCID-profiilien ja yliopiston tutkimustietojärjestelmän, ACRISin välillä.