Sähköinen tutkintotodistus onnistuneesti käyttöön Aallossa
Sähköinen tutkintotodistus on otettu käyttöön 15. syyskuuta, ja ensimmäinen sähköinen tutkintotodistus tuotettiin 16. syyskuuta, kun perustieteiden korkeakoulun dekaani allekirjoitti ensimmäisen sähköisen tutkintotodistuksen. Valmistunut tekniikan kandidaatti sai viestin valmiista tutkintotodistuksesta ja latasi sen itselleen myös onnistuneesti.
Sähköiset tutkintotodistuksen arkistoidaan uuteen sähköiseen arkistoon, AaltoRepoon. Uusi sähköinen arkistojärjestelmä tarjoaa jatkossa luotettavan keinon säilyttää yliopiston asiakirjoja pitkällä aikavälillä, mikä minimoi merkittävästi riskiä niiden katoamisesta tai vahingoittumisesta.
Sähköisten tutkintotodistusten myötä yliopisto siirtyy uuteen aikakauteen. Sähköisen allekirjoituspalvelun kautta dekaanit voivat allekirjoittaa tutkintotodistuksia sujuvasti ja nopeasti ilman paikkasidonnaisuutta. Valmistuja saa valmiista todistuksesta viestin seuraavana arkiaamuna sekä aalto- että toissijaiseen sähköpostiosoitteeseen ja pääsee lataamaan sen itselleen erillisestä portaalista.
Valmistumisen prosessi siis sujuvoituu ja sähköinen tutkintotodistus mahdollistaa valmistuneelle sujuvan työnhaun, kun useimpiin rekrytointijärjestelmiin voi lisätä sähköisen tutkintotodistuksen sellaisenaan eikä erillisiä oikeaksi todistamisia tarvita.
³¢¾±²õä³Ù¾±±ð³Ù´Ç²¹ Opiskelijan oppaasta.
Lue lisää uutisia
Sano mielipiteesi kielten käytöstä Aallossa
Kysely aukeaa huhtikuun lopulla, seuraa Aalto-sähköpostiasi.Kesäkoulu-apuraha: Mahdollisuus opiskella Ranskan Alpeilla 29 kesäkuuta - 4 heinäkuuta 2026!
Aalto-yliopiston ELEC, ENG ja SCI koulujen opiskelijoille tarjoutuu ainutlaatuinen mahdollisuus osallistua Mountains in a Changing World -kesäkouluun Ranskan Grenoble Alpes -yliopistossa.
Aalto-​yliopisto mukana opintosetelikokeilussa
Opintoseteli tarjoaa ilman opiskelupaikkaa jääneille nuorille mahdollisuuden opiskella 30 opintopistettä avoimessa yliopistossa maksutta. Opintosetelin avulla nuori voi tutustua Aalto-yliopiston eri koulutusaloihin avoimen yliopiston kursseilla.