ʵ

Uutiset

Seremoniaviikko huipentuu tekniikan alan tohtoripromootioon kesäkuussa

Aalto-yliopiston seremoniaviikon aikana juhlitaan kaikkia yliopistosta valmistuneita.
Aalto-yliopiston tekniikan korkeakoulujen ja Taiteiden ja suunnittelun korkeakoulun arkkitehtuurin laitoksen yhteinen tekniikan alan tohtoripromootio järjestetään 15. kesäkuuta Dipolissa, Espoon Otaniemessä.

"Jälleen kerran on aihetta juhlaan myös siksi, että tänä vuonna tulee kuluneeksi 110 vuotta siitä, kun Polyteknillinen Opisto muutettiin yliopistotasoiseksi Suomen Teknilliseksi Korkeakouluksi. Nimenmuutoksen myötä opiskelijat saivat ylioppilaan oikeudet, vakituiset opettajat professorin tittelin, ja tutkintosäännössä määriteltiin tekniikan tohtorin tutkinto", kertoo promoottorina toimiva professori Kirsi Virrantaus.

Aalto-yliopiston tekniikan aloilta on vuosina 2010–2017 valmistunut yhteensä 1476 tohtoria. Aallon tekniikan alan tohtorit sijoittuvat hyvin työelämään. Valmistuvista noin 40 prosenttia sijoittuu yrityksiin.

 ”Seurantamme mukaan Aallosta valmistuvat tekniikan tohtorit työllistyvät hyvin ja verrattain nopeasti. Ilahduttavaa on myös se, että yliopistojen ja tutkimuslaitosten rinnalla yritysmaailmaan työllistyvien osuus on selvästi kasvussa”, sanoo Kirsi Virrantaus.

Myös naisten osuus valmistuvista tekniikan tohtoreista – noin 25 prosenttia – on pysynyt vakaana Aallon olemassaolon aikana.

”’Tässäkin on nähtävissä myönteistä kehitystä, sillä uusien tohtorikoulutettavien osalta naisten osuus on hienoisessa nousussa”, sanoo Kirsi Virrantaus.

Tekniikan alan tohtoripromootio kruunaa seremoniaviikon

Promootiojuhlallisuuksiin kutsutaan kaikki 1.7.2016–25.5.2018 väitelleet ja viimeistään 31. toukokuuta mennessä valmistuneet tohtorit. Väitöstilaisuuden tulee olla järjestetty viimeistään 25. toukokuuta. Juhlapaikkana toimii perinteikäs, upeasti uudistettu Dipoli Aallon Otaniemen kampuksella.

Ensimmäistä kertaa järjestettävän Aallon seremoniaviikon aikana juhlitaan kaikkia yliopistosta valmistuneita.

Viikko käynnistyy eri korkeakoulujen maisterien ja kandidaattien todistustenjakotilaisuuksilla. Kaikki lukuvuoden aikana valmistuneet alumnit sekä heidän läheisensä ovat tervetulleita 13. kesäkuuta järjestettävään Graduation Party -valmistujaisjuhlaan. Viikon päättää juhlallinen tohtoripromootio perjantaina 15. kesäkuuta. Seremoniaviikon aikana järjestetään myös yleisölle avointa ohjelmaa, kuten näyttelyitä ja kunniatohtoreiden paneelikeskustelu, jonka osallistujat ja teemat julkistetaan toukokuussa.

Lisätietoa ja ennakkoilmoittautuminen tohtoripromootioon: .

Kuva: Aalto-yliopisto/Adolfo Vera

  • äٱٳٲ:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Kaksi ihmistä kantavat kylttiä, jossa lukee 'IT Services' ja  jossa on lisäksi suurennuslasin kuva.
Yliopisto Julkaistu:

Aalto Mac: verkkoasetukset päivitetään

Päivitykset alkavat joulun aikana
Opinnot Julkaistu:

Kemiantekniikan asiantuntijaksi kehittyminen -kurssi on tulossa jälleen tammikuussa 2026

Haluatko kehittyä hyvinvoivaksi, omat vahvuudet tuntevaksi, tuotteliaaksi oman alan ammattilaiseksi? Tule CHEM-C2005 Kemiantekniikan asiantuntijaksi kehittyminen-kurssille! 
Unite! Seed Fund 2026: Hakemus alkaa 20. tammikuuta. Hakemukset avoinna opiskelijatoimintaan, opetukseen ja tutkimukseen.
۳ٱ𾱲ٲö, Tutkimus ja taide, Opinnot, Yliopisto Julkaistu:

Unite! Seed Fund 2026: Hakukierros avautuu 20. tammikuuta 2026

Tutustu ennakkoon Unite! Seed Fund 2026 -hakukierrokseen. Haku sisältää kolme rahoituslinjaa: opiskelijatoiminta, opetus ja oppiminen sekä tutkimus ja tohtorikoulutus.
tohtorinhattu, Kauppakorkeakoulu
Yliopisto Julkaistu:

Kauppakorkeakoulu promovoi kymmenen kunniatohtoria toukokuun 2026 promootiossa – arvokas juhla järjestetään viiden vuoden välein

Kauppakorkeakoulun ensimmäinen promootio järjestettiin vuonna 1946, joten keväällä 2026 on vuorossa Kauppakorkeakoulun 17. promootio.