ÄûÃʵ¼º½

Uutiset

Start-Up Centerissä aloittanut Ccea on kasvanut kaikki 10 toimintavuottaan

Yrittäjän täytyy pitää myymisestä.

Start-Up Center -yrityskiihdyttämöstä on saanut alkunsa monen menestyneen yrityksen tarina. Tunnetut Rovio ja Supercellin perustaneiden yrittäjien ensimmäinen yritys Sumea Interactive aloittivat toimintansa yrityshautomossa, joksi sitä ennen nimitettiin. Niiden lisäksi kiihdyttämöstä on ponnistanut monta muutakin erinomaista tulosta tekevää yritystä. Yksi sellainen on Communicea, nykyinen Ccea.

– Myin ensiksi viestinnän konseptointiani aiemmille liiketoimintakumppaneilleni. Menin heidän luokseen ja kyselin näkemyksiä suunnittelemastani palvelusta. Sain sieltä arvokasta palautetta ja ensimmäiset kaupatkin, Ccea Oy:n vuonna 2007 perustanut Reetta Rajala kertoo oman yrittäjäuransa alusta.

Rajalan perustama Ccea on Suomen johtava muutoksenhallintaan erikoistunut yritys ja maan suurimpien yritysten muutosten läpiviennin kumppani. Nimi kuvastaa sitä, mitä yritys on: Change capability & execution advisors. Samalla nimi on lyhenne yrityksen aiemmasta nimestä, joka oli vuoteen 2014 asti Communicea. Aluksi vain yksi yrittäjä eli Reetta Rajala itse. Sittemmin yrityksen kasvuvauhti on ollut nopea ja tänä päivänä Cceassa työskentelee parikymmentä ammattilaista.

Start-Up Centeristä arvokasta sparrausta ja kannustusta

– Yrityksen liiketoimintasuunnitelmaa terävöitettiin ja kirkastettiin, kun pyrimme Start-Up Centeriin alkukesällä 2008. Se oli meille hyvää sparrausta, koska liikeideamme selkiytyi entisestään myös itsellemme. Toiseksi saimme hyvän ja toimivan työtilan neuvotteluhuoneineen silloisen Helsingin kauppakorkeakoulun, nykyisen Aalto-yliopiston yhteydestä, mikä toi yrityksellemme uskottavuutta, Reetta Rajala kertaa hautomoaikojen alkuvaiheita.

Ensimmäinen vajaan kolmen vuoden taipale taittui Start-Up Centerissä.
– Valitsimme hautomon tietoisesti ja päätimme pitää sitä kotinamme. Uskon, että pysyvyys on hyvä merkki myös asiakkaille. Vahva kannustus eli eteenpäin ja ylöspäin potkiminen on sekin hyvästä silloin, kun yritystoimintaa aloitetaan. Sparraukseen ja hyväntahtoiseen kannustukseen tuli myös sitoutua, kun pyrki ja pääsi hautomoon, Reetta Rajala kertoo hautomoympäristöstä.

Kaikki lähtee myyntityöstä

Reetta Rajalan mukaan yrittäjän on ryhdyttävä myyntiin heti.
– Testasimme myyntimateriaalejamme oman verkostomme kanssa ja saimme hyvää sparrausta ja harjoitusta ja viestimme kirkastui. Asiakasnäkökulmaa oli hiottava ja se hioutui parhaiten, kun kävimme melko nopeasti testaamassa kentällä myyntiviestiämme. Myös verkostot olivat alkuaikoinakin erittäin tärkeitä.

Tulevaisuudessa Reetta Rajala pyrkii kasvattamaan liiketoimintaa entisestään. Tavoitteena on myös toiminnan laajentaminen kansainvälisille markkinoille.
– Rakastan asiakasprojekteissa olemista, mutta minun pitäisi vähentää osallistumistani niihin, jotta aikaa olisi myös kansainvälistymiseen.

Yrittämisen riskeistä Reetta Rajala nostaa tyrmistyneenä esiin epäkohdat sosiaaliturvassa.
– Koko perhe on turvaverkottomassa tilassa, kun perheessä on yrittäjä. On väärin, että kukaan yrittäjäperheen jäsen ei voi saada työttömyysturvaa riippumatta siitä, onko kykenevä työskentelemään yrityksessä tai ei. Myöskään sillä ei ole väliä, onko yrityksellä mahdollisuus maksaa palkkaa vai ei. Taloudelliset suhdanteet, joihin on toki alusta alkaen osannut varautua, voivat nekin käydä yrittäjällekin kalliiksi. Kolmantena asiana Reetta Rajala muistuttaa yrittäjyyttä suunnittelevia siitä, että jos asiakkaat ovat isoja, ovat myös maksuajat usein erittäin pitkiä. Se on asia, joka on syytä tiedostaa ja johon kannattaa varautua.

Lisätietoja Aalto Start-Up Centeristä:

  • ±Êä¾±±¹¾±³Ù±ð³Ù³Ù²â:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Mika Viljanmaa, Insinööritieteiden korkeakoulun Vuoden alumni 2025
Palkinnot ja tunnustukset, ³Û³ó³Ù±ð¾±²õ³Ù²âö Julkaistu:

Tarpeettomia asioita ei kannata kehittää, korostaa Insinööritieteiden korkeakoulun vuoden alumni Mika Viljanmaa

Viljanmaa on palkittu keksijä, joka kutsuu Otaniemeä ammatilliseksi ja henkiseksi kodikseen.
Aalto run
³Û³ó³Ù±ð¾±²õ³Ù²âö Julkaistu:

Huippu-urheilijamyönteiset korkeakoulut edistävät mahdollisuuksia yhdistää opinnot ja huippu-urheilu

Aalto-yliopisto osallistuu Suomen Olympiakomitean auditointiprosessiin, joka tähtää huippu-urheilijoiden opintojen sujuvoittamiseen urheilu-uran aikana.
Eduardo Hernández Villalobos osallistui ensimmäistä kertaa Aalto-yliopiston mentorointiohjelmaan.
³Û³ó³Ù±ð¾±²õ³Ù²âö Julkaistu:

Mentori Eduardo Hernández Villalobos: Opin nuorten suunnittelijoiden kohtaamista haasteista

Aalto-yliopiston mentorointiohjelma tarjosi Taiteiden ja suunnittelun korkeakoulun alumnille tilaisuuden merkitykselliseen vuorovaikutukseen ja yhteisön rakentamiseen.
Opiskelijaprojekti Transmerille, projektiryhmä
³Û³ó³Ù±ð¾±²õ³Ù²âö, Opinnot Julkaistu:

Opiskelijatiimi kartoitti yrityskauppamahdollisuuksia Transmeri Logisticsille

Kauppakorkeakoulun opiskelijat toteuttivat Transmeri Logisticsille projektin, jossa yritykselle kartoitettiin potentiaalisia yritysostokohteita teknokemian alalta.