ʵ

Uutiset

Suomalaisen muodin näyteikkuna, Fashion in Helsinki -tapahtuma, sai kulttuuriviennin valtionavustuksen

Opetus- ja kulttuuriministeriö edistää avustuksella luovien alojen toimintaedellytyksiä, yhteistyötä ja verkostoitumista.
Näytös18 Design: Fanni Lyytikäinen Kuva: Mikko Raskinen
Näytös18 Mallisto: Fanni Lyytikäinen Kuva: Mikko Raskinen

Opetus- ja kulttuuriministeriö myönsi joulukuussa 2018 avustuksen viidelle kulttuurialojen vientiä tukevalle hankkeelle, joiden joukossa oli Aalto-yliopistonFashion in Helsinki -tapahtumakokonaisuus.

Myönnetyllä avustuksella opetus- ja kulttuuriministeriö edistää luovien alojen toimintaedellytyksiä, yhteistyötä ja verkostoitumista. Aalto-yliopiston saama avustus on Fashion in Helsinki -tapahtuman toteuttamiseen. ”Fashion in Helsinki on tärkein suomalaisen muodin näyteikkuna ja olen varma, että tapahtuma vahvistaa edelleen toimialan kehitystä ja auttaa hyödyntämään muotisuunnittelijoidemme menestystä kansainvälisissä alan kilpailuissa,” perustelee Eurooppa-, kulttuuri- ja urheiluministeri Sampo Terho avustusta tiedotteessaan.

Aalto-yliopiston taiteen ja luovien käytäntöjen vararehtori Anna Valtonen iloitsee muodin kukoistuksesta Suomessa. ”Fashion in Helsinki -tapahtuma on yksi Aalto-yliopiston taiteellisen toiminnan keihäänkärkiä. Aalto-yliopiston kouluttamat kansainvälisen huipputason suunnittelijat uudistavat muoti- ja tekstiiliteollisuutta, joka on globaalisti satojen miljardien suuruinen teollisuudenala. Suomen suurin potentiaali rakentuu korkeatasoisen suunnittelu- ja materiaaliteknisen osaamisen ainutlaatuiseen yhdistämiseen. Tätä kautta osaamme suunnitella näkemyksellisiä ja ekologisesti kestäviä tuotteita.”

Business of Fashionin viimeisimmässä vuoden 2017 rankingissa Aalto-yliopiston muodin koulutusohjelma on maailman viidenneksi korkeatasoisin. Siksi Näytös, Fashion in Helsinki -viikon päätapahtuma, tuo paikalle kansainvälisten muotiyritysten kykyjenetsijät, trendianalyytikot sekä median katsomaan suunnittelijalupausten lopputöitä.

Näytös18 valmistelut Kuva: Meri Karhu
Näytös tuo paikalle kansainvälisten muotiyritysten kykyjenetsijät. Kuva: Meri Karhu

Aalto-yliopiston muodin professori Pirjo Hirvonen on tyytyväinen siihen, että ministeriö on nähnyt tärkeiksi tulokset, joita koulutuksen tavoitteellinen yhteistyö myös alan toimijoiden kanssa on saanut aikaan. ”Korkean taiteellisen tason ympärille on systemaattisesti rakennettu liiketoimintaa tukevia ja uudistavia sisältöjä. Vuosittain yhdessä Juni Communicationinkanssa järjestämämme kansainvälinen muodin seminaari sekä alumnitapahtumat ja tutustumiskierrokset kokoavat yhteen alan eri toimijoita, opiskelijoita ja alumnejamme. Fashion in Helsinki on kansainvälinen foorumi, jossa ammattilaiset pääsevät tutustumaan uusimpiin kykyihin ja yrityksiin. Näin tuemme vientiä ja rakennamme suomalaisen suunnitteluosaamisen näkyvyyttä ja haluttavuutta.”

Maailman johtavat muotitalot ovat kilpailleet Aalto-yliopiston kasvateista, jotka ovat pääasiassa lähteneet pois Suomesta valmistuttuaan. Erityisen ilahtunut Hirvonen on siitä, miten tämä trendi on alkanut muuttua. ”Marraskuussa Kämp Galleriaan avautunut Gardenon hyvä kasvualusta nousussa oleville suomalaisille muotibrändeille, joista useat ovat lähtöisin Aalto-yliopistosta. Tammikuussa Pitti Uomo -tapahtumassa opiskelijamme Rolf Ekrothin omaa nimeä kantava mallisto sekä Terinitille suunnitellut vaatemallistot noteerattiin Vogue-lehdissä. On hieno avaus, että myös hänen oma mallistonsa toteutui, sillä sille löytyi rahoittaja. Tämänkaltaisia avauksia toivon näkeväni lisää,” Hirvonen sanoo. 

”Kulttuuri- ja luovat alat ovat varteenotettavia vientialoja, joihin valtion kannattaa panostaa – kuten hallituksessa puolivälin tarkistuksessa päätimme. Lähtökohtani oli, että tällä hakukierroksella tuetaan hankkeita, joilla on suuri ja pitkäkestoinen vaikutus eri kulttuurin alojen vientiin. Uskon, että nyt avustuksen saaneet hankkeet onnistuvat tässä,” ministeri Terho totesi.

Fashion in Helsinki -viikko on 27.-29.5.2019. Päätapahtumia ovat Fashion Seminar tiistaina 28.5. Helsingin keskustassa ja Näytös19 Kaapelitehtaalla keskiviikkona 29.5.2019. 

Lue lisää:

Näytös18 Palkintojen jako Kuva: Mikko Raskinen
Näytös18. Kuva: Mikko Raskinen

Designers’ Nest -kilvassa kaksoisvoitto Aallon opiskelijoille

Henna Lampisen ja Tuuli-Tytti Koivulan mallistot räjäyttivät potin Pohjoismaiden johtavassa muotikilpailussa Kööpenhaminassa.

Read more
Winners of Designers' Nest
  • äٱٳٲ:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Learning Centre graphics
Tutkimus ja taide, Opinnot Julkaistu:

E-aineistojen etäkäyttöön tarkoitettu proxy-välityspalvelin muuttuu

Jos sinulla on ongelmia e-aineistojen käytössä, kokeile käyttää e-aineistoa VPN-yhteyden avulla.
Ikääntyneitä asukkaita katsomassa kasvatuslaatikoita kirjaston edessä
۳ٱ𾱲ٲö, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Kestävä kaupunki on myös ikäystävällinen

Kaupunkien tulee ottaa ikääntyneet mukaan kaupunkiympäristön suunnitteluun nykyistä vahvemmin.
On the background, white radiant lines over a black bacground and only hair and shoulder of a person passing by visible
Tutkimus ja taide Julkaistu:

Katsaus Aallon avoimiin julkaisuihin 2025

94 % Aalto-yliopiston vuoden 2025 tieteellisistä lehtiartikkeleista on avoimesti saatavilla. Kun mukaan lasketaan kirjakappaleet ja konferenssiartikkelit, avoimia artikkeleita on yhteensä 91 %.
Orcid
Tutkimus ja taide Julkaistu:

Aalto-yliopisto ottaa käyttöön ORCID Researcher Connect -palvelun

Aalto-yliopisto on ottamassa käyttöön ORCIDin Researcher Connect -palvelun, joka helpottaa tiedonsiirtoa tutkijoiden ORCID-profiilien ja yliopiston tutkimustietojärjestelmän, ACRISin välillä.