Suomen Akatemialta lippulaivarahoitus Aalto-yliopistolle ja VTT:lle biomateriaalien kehitykseen
Suomen Akatemian uudesta tutkimuksen lippulaivarahoituksesta osoitettiin osaamiskeskittymälle useiden miljoonien eurojen rahoitus lähivuosiksi. Päätös perustuu kansainvälisiin asiantuntija-arviointeihin. Osaamiskeskittymässä kehitetään materiaaleja pakkauksiin, tekstiileihin ja suodattimiin sekä hyödynnettäväksi puolijohteissa, komposiiteissa ja energian varastoinnissa. Kasvipohjainen biomassa on tulevaisuuden muovi ja vielä paljon enemmän.
Tutkimuksessa käytetään myös kierrätettyjä raaka-aineita tai jopa bioteknisesti valmistettuja materiaaleja hyödyntäen synteettistä biologiaa. Materiaalien käyttäytymistä voidaan räätälöidä erilaisilla käsittelyillä. Uusiutuvista raaka-aineista valmistettavat, uuden tyyppiset materiaalit tuovat osaltaan ratkaisuja maapallon resurssien riittävyyteen, ilmastonmuutoksen hillintään ja väestönkasvun haittavaikutuksiin.
Suomalainen metsäteollisuus näkee biotalouden tärkeänä osana uudistumistaan. CERES kokoaa yhteen Aallon ja VTT:n tiiviin tutkimusyhteisön, teollisuuden sekä kansalliset ja kansainväliset tutkimusverkostot. Kehitystoimintaa tukevat Aallon ja VTT:n mittalaitteistot, jotka kattavat tutkimushaasteet laboratoriomittakaavasta tuotannon koelaitoksiin.
Pitkäjänteisellä tutkimuksella uusia tuotteita, työllisyyttä ja kestävää tulevaisuutta
Suomen kansallisen biotalousstrategian tavoitteena on luoda Suomeen 100 000 uutta työpaikkaa ja 40 miljardia euroa uutta liikevaihtoa vuoteen 2025 mennessä. Tavoite edellyttää nopeita uusia avauksia kansainvälisillä markkinoilla, ja CERES pyrkii tukemaan tätä.
“Aalto-yliopiston ja VTT:n erilaiset profiilit täydentävät erinomaisesti toisiaan ja strateginen yhteistyömme luo Suomelle biomateriaalien alueelle poikkeuksellisen vahvan ja monipuolisen osaamiskeskittymän”, sanoo Aalto-yliopiston rehtori Ilkka Niemelä. ”Arvostamme erittäin korkealle Suomen Akatemian myöntämää lippulaivarahoitusta, joka mahdollistaa pitkäjänteisen ja kansainvälisesti merkittävän tutkimusyhteistyön ja uudet innovaatiot. Osaamiskeskittymä hyödyttää suomalaista yhteiskuntaa laajasti parantuneena kilpailukykynä, investointeina ja työpaikkoina ja samalla tuottaa uusia innovatiivisia ratkaisuja kestävän kehityksen globaaleihin haasteisiin”, Niemelä jatkaa.
”Suomella on erittäin kunnianhimoiset tavoitteet biotaloudessa ja ilmastonmuutoksen hallinnassa. VTT:n arvioiden mukaan metsäteollisuutemme tuotannon arvo voidaan jopa kaksinkertaistaa nykyisestä vuoteen 2050 mennessä ja samalla saavuttaa ilmastotavoitteet, jos panostetaan korkean lisäarvon tuotteisiin. Näiden tuotteiden kehitykseen tarvitaan pitkäjänteistä tutkimusta. Pidämme erittäin arvokkaana sitä, että Suomen Akatemia on lippulaivarahoitusta myöntäessään kiinnittänyt korkean tieteellisen tason lisäksi suurta huomiota myös tutkimuksen välittömään yhteiskunnalliseen vaikuttavuuteen. Aalto-yliopiston ja VTT:n yhteistyö CERES-osaamiskeskittymässä tulee luomaan ainutlaatuisen pohjan biotalouden uusille innovaatioille”, sanoo VTT:n toimitusjohtaja Antti Vasara.
Suomen Akatemian tiedote rahoituspäätöksestä:
Suomen Akatemian lippulaivaohjelma:
Competence Center for the Materials Bioeconomy: A Flagship for our Sustainable Future:
Bioeconomy infrastructure:
äپٴᲹ:
Aalto-yliopisto
Professori Orlando Rojas
puh. 050 512 4227, orlando.rojas@aalto.fi
Teknologian tutkimuskeskus VTT Oy
Tutkimusprofessori Kristiina Kruus
puh. 050 5202471, kristiina.kruus@vtt.fi
Lue lisää uutisia
Merkittävä EU-rahoitus kahdelle Unite! Seed Fund -hankkeelle, joissa Aalto on mukana
Kaksi arvostettua EU-rahoitusta on myönnetty hankkeille, joita on alun perin tuettu Unite! Seed Fund -rahoituksella. Aalto-yliopisto on mukana molemmissa hankkeissa.
Miljoonarahoitus uuden sukupolven koneteknologian kehittämiseen – tavoitteena tuottavuusloikka useilla vientialoilla
BEST-hankkeessa kehitetään uudenlaisia tiiviste-, laakerointi- ja vaimennusteknologioita useiden teollisuudenalojen käyttöön.
TAIMI-hanke rakentaa tasa-arvoista työelämää – kuusivuotinen konsortiohanke etsii ratkaisuja rekrytoinnin ja osaamisen haasteisiin
Tekoäly muuttaa osaamistarpeita, väestö ikääntyy ja työvoimapula syvenee. Samalla kansainvälisten osaajien potentiaali jää Suomessa usein hyödyntämättä. Näihin työelämän haasteisiin vastaa Strategisen tutkimuksen neuvoston rahoittama kuusivuotinen TAIMI-hanke, jota toteuttaa laaja konsortio.