ʵ

Uutiset

”Tarpeeksi hyvä” on usein ”ihan fine”

Ryhmämentorointitapahtuma toi Kauppakorkeakoulun alumnit ja opiskelijat yhteen keskustelemaan työelämästä.
Group Mentoring event at the School of Business 20.3.2019
Kauppakorkeakoulun opiskelijat tapasivat koulun alumneja ryhmämentorointitilaisuudessa. Etualalla alumni Ekaterina Tolpa (vas.) keskustelee oman mentorointiryhmänsä kanssa. Kuva: Roope Kiviranta

”Sain kuulla käytännössä, millaisia työtehtävät ovat itseäni kiinnostavalla alalla ja keskustelu alumnin kanssa vähensi työelämään siirtymiseen liittyviä pelkojani.”

Näin eräs Kauppakorkeakoulun opiskelija kommentoi ryhmämentorointitapahtumaa, joka järjestettiin maaliskuun lopulla. Kauppakorkeakoulussa haluttiin lähteä kokeilemaan lyhytkestoista ryhmämentorointia, jossa opiskelijoilla on mahdollisuus keskustella pienissä ryhmissä eri tehtävissä toimivien alumnien kanssa. Keskusteluissa painottuivat työelämässä vaadittavat taidot ja oman osaamisen kehittäminen.

Tilaisuuteen osallistunut alumni Anni Harju pitää ryhmämentorointia mielekkäänä tapana auttaa opiskelijoita ja neuvoa heitä uravalinnoissaan. ”Mielestäni pienryhmäkeskustelut toimivat paljon paremmin kuin massaluennot tai paneelit, joissa opiskelijoiden kanssa ei pääse keskustelemaan yhtä intensiivisesti”, sanoi Harju.

”Ryhmämentoroinnissa yhtenä ajatuksena onkin laskea rimaa lähteä keskustelemaan alumnin kanssa. Pieni ryhmä mahdollistaa sen, että opiskelijat voivat olla niin kuunteluoppilaina kuin kysyjänroolissa, mikä tuntuu itselle omimmalta. Olemme järjestäneet jo vuosien ajan erilaisia uratapahtumia, joissa opiskelijat ovat kuulleet alumnien uratarinoita ja päässeet juttelemaan alumnien kanssa. Kauppakorkeakoululla on paljon aktiivisia alumneja, mikä mahdollistaa tällaisten tapahtumien järjestämisen. Tästä tapahtumasta tulee hyvä lisä uratapahtumiimme jatkossakin”, kertoo Tanja Makkonen Kauppakorkeakoulun ura- ja rekrytointipalveluista.

Oman osaamisen tunnistaminen tärkeää

Myös tilaisuuteen osallistuneet opiskelijat antoivat illasta positiivista palautetta.

Taloustieteen ja CEMSin maisteriohjelmassa opiskeleva Juhana Peltomaa kertoi alumni Samuele Machìn vahvistaneen ajatusta, että omalla aktiivisuudella on merkitystä siinä, millaisiin tehtäviin päätyy. Hän rohkaisi kerryttämään kokemusta myös oman pääaineen ulkopuolelta, kuten opiskelijajärjestöistä ja muiden alojen kursseilta, joiden avulla voi suunnata omaa tulevaisuuden työllistymistä haluamaansa suuntaan. Hän myös kehotti tuomaan omaa hyvää asennetta ja osaamista selkeästi esille työnhaussa. Oman osaamisen tunnistaminen on tärkeää, mutta Samuele painotti myös, että ”tarpeeksi hyvä” on usein ”ihan fine”.

ٳܾ Mikko Rummukaisen ryhmään, jossa hän kertoi omista kiinnostuksen kohteistaan ja oman osaamisensa kehittymisestä. Mikko puhui myös pehmeiden taitojen tärkeydestä, mikä on mielestäni erittäin hyvä muistaa etenkin näin kauppatieteiden opiskelijan näkökulmasta”, kertoi laskentatoimen opiskelija Wenyang Xu.

Tanja Makkosen ja tilaisuuden toisen järjestäjän, Kauppakorkeakoulun alumnikoordinaattorin Emilia Nevalaisen mukaan kokeilu oli onnistunut. Tilaisuuteen kutsuttujen viiden alumnin ryhmät varattiin täyteen lähes saman tien ilmoittautumisen alettua ja itse tilaisuudessa keskustelua olisi riittänyt pitkälle iltaan.

Tilaisuuteen osallistuneet alumnit:

Anni Harju, Futurice (IDBM)

Ekaterina Tolpa, Lumi Accessories (ISM/CEMS)

Samuele Machì, Nokia (Economics/CEMS

Mikko Rummukainen, Vapamedia (International Business)

Antti Honka, Salaxy (Finance)

äپٴDz:

Tanja Makkonen

Senior Manager, Career Services

tanja.makkonen@aalto.fi

Emilia Nevalainen

Alumni Relations Coordinator

emilia.m.nevalainen@aalto.fi

  • äٱٳٲ:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

MyCourses aktiviteetti
Poikkeustilanteet, Opinnot Julkaistu:
Eden Telila kuvattuna laskettelurinteessä
۳ٱ𾱲ٲö, Opinnot Julkaistu:

Opiskelija Eden Telilan diplomityö kartutti Rambollin geoteknistä työkalupakkia

Eden Telila ratkaisi diplomityöllään Rambollia vaivanneen geotekniikan ongelman.
Ryhmä ihmisiä näyttää peukkua näyttöjen edessä, joissa lukee 'Doc+ Dialogues'. Taustalla tuoleja ja puuseinät.
Tutkimus ja taide, Opinnot Julkaistu:

Doc+ yhdistää tutkijoita ympäri Aallon – Tule mukaan!

Helmikuiset Doc+ paneelikeskustelut keräsivät isoja yleisöjä. Tilaisuudet saavat jatkoa maaliskuussa, jolloin keskustellaan tohtorien urista ja joustavista työelämätaidoista.
Viisi ihmistä istuu modernissa toimistotilassa kannettavien tietokoneiden ja muistikirjojen kanssa keskustelemassa. Punainen matto ja värikkäitä huonekaluja.
۳ٱ𾱲ٲö Julkaistu:

Tervetuloa Unite! Virtual Education Summit -tapahtumaan – ilmoittautuminen on nyt avoinna

Tämä verkkotapahtuma järjestetään 12. maaliskuuta 2026.