ʵ

Uutiset

Teknisten alojen harjoitteluohjelmaan tuli ennätysmäärä hakemuksia

AScI-harjoitteluohjelman yhdeksäs vuosi on alkamassa. Uusimmalla hakukierroksella ohjelmaan tuli yli tuhat hakemusta kymmenistä eri maista.
A group of people sat around a table
Professori Pekka Orponen, aikaisempi AScI-koordinaattori Minna Lind ja ohjelman ensimmäiset harjoittelijat.

Vuonna 2012 käynnistynyt kansainvälinen Aalto Science Institute (AScI) -harjoitteluohjelma tarjoaa perustutkinto- ja maisteriopiskelijoille mahdollisuuden päästä mukaan osallistumaan Aalto-yliopiston tutkimustyöhön. Harjoittelupaikat ovat avoinna kaikkien maiden opiskelijoille.

Viimeisimmällä tammikuun lopussa päättyneellä hakukierroksella ohjelmassa tarjolla olleisiin 47 tutkimushankkeeseen tuli kaikkiaan 1 095 hakemusta 71 maasta.

"AScI-harjoitteluohjelma perustettiin vuonna 2012 ja silloin saimme 25 hakemusta alle kymmeneen Aallon perustieteiden korkeakoulun tutkimusryhmään. On todella hienoa, että ohjelma sai nyt yli tuhat hakemusta kymmeniin projekteihin ja kaikkiin neljään Aalto-yliopiston tekniikan korkeakouluun. Näin suuri kiinnostus sekä hakijoiden että rekrytoijien puolelta todentaa AScI-yksikön tavoitteina olevien laadun, kansainvälisyyden ja yhteistyön merkityksen yliopistollemme", sanoo professori Pekka Orponen.

"AScI-ohjelman johtajana olen tyytyväinen, että ohjelma jatkaa kasvuaan. Aalto-yliopisto tarjoaa sekä vieraileville opiskelijoille että tutkijoille aiempaa laajempia mahdollisuuksia. Odotan innolla ohjelman tulevaisuutta pandemian jälkeisinä aikoina", kertoo professori Mikko Alava.

Suosituimmaksi hankkeeksi osoittautui Kemian tekniikan korkeakoulun hanke, jossa tutkitaan litiumioniakkuja. Tämä hanke sai yli 90 hakemusta. Muita suosittuja valintoja olivat Perustieteiden korkeakoulun neurologiseen kuvantamiseen ja syväoppimiseen liittyvät hankkeet sekä Sähkötekniikan korkeakoulun hanke orgaanisista materiaaleista ja laitteista.

"Hakemusten määrä on kasvanut vuosittain. Olen innoissani siitä, että pystymme houkuttelemaan lahjakkaita opiskelijoita huippuyliopistoista. Monet hakijoista siirtyvät myöhemmin tekemään väitöskirjaa. Olen iloinen siitä, että he saavat mahdollisuuden oppia, sanoo professori Antti Oulasvirta.

"Harjoitteluohjelmasta onkin tullut olennainen osa rekrytointiprosessia. Pyydän joka vuosi oman ryhmäni tohtoriopiskelijoita ja tutkijatohtoreita lisäämään ohjelmaan aiheita, joihin opiskelijat voivat hakea. Palkkaan ohjelman kautta noin kymmenen harjoittelijaa. Ohjelma hyödyttää laajemminkin koko Aallon yhteisöä. Aallon omat opiskelijat pääsevät tutustumaan kansainvälisesti katsottuna erittäin lahjakkaisiin opiskelijoihin, ja se auttaa heitä hiomaan omaa työtään entistäkin laadukkaammaksi."

AScI-harjoitteluohjelma on tunnettu monien huippuyliopistojen opiskelijoiden ja professoreiden keskuudessa.

”Saan paljon kyselyitä jo ennen vuosittaisen haun avaamista. Opiskelijoilla on vain vähän mahdollisuuksia osallistua kansainväliseen tutkimukseen, ja harjoitteluohjelmalla on merkittävä rooli lahjakkaiden opiskelijoiden houkuttelemiseksi Aaltoon”, sanoo harjoitteluohjelman koordinaattori David Radnell.

Kesällä 2020 iranilainen maisteriopiskelija Maryam Esmaeilzadeh Rooman Sapienza-yliopistosta oli harjoittelussa Jaana Vapaavuoren ryhmässä Kemian tekniikan korkeakoulussa. Esmaeilzadeh pääsi harjoittelun ja sen aikana tapahtuneen yhteistyön ja verkostoitumisen ansiosta aloittamaan jatko-opinnot Turun yliopistossa. Voit lukea lisää hänen tarinastaan täältä.  AScI-harjoitteluohjelmaa onnistuttiin jatkamaan koronaviruspandemian tuomien rajoitustenkin aikana ja aiotaan jatkaa edelleen pitkälle tulevaisuuteen.

äپٴDz:

David Radnell
Harjoitteluohjelman koordinaattori
david.radnell@aalto.fi

  • äٱٳٲ:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Jaettu kuva: vasemmalla valkoinen rekka tiellä kasvien kanssa; oikealla digitaalisia linjoja ja osittainen kasvot. Teksti: unite! #UniteSeedFund
Palkinnot ja tunnustukset, ۳ٱ𾱲ٲö Julkaistu:

Merkittävä EU-rahoitus kahdelle Unite! Seed Fund -hankkeelle, joissa Aalto on mukana

Kaksi arvostettua EU-rahoitusta on myönnetty hankkeille, joita on alun perin tuettu Unite! Seed Fund -rahoituksella. Aalto-yliopisto on mukana molemmissa hankkeissa.
arotor adjustable stiffness test setup
۳ٱ𾱲ٲö, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Miljoonarahoitus uuden sukupolven koneteknologian kehittämiseen – tavoitteena tuottavuusloikka useilla vientialoilla

BEST-hankkeessa kehitetään uudenlaisia tiiviste-, laakerointi- ja vaimennusteknologioita useiden teollisuudenalojen käyttöön.
Unite! Seed Fund 2026: Hakemus alkaa 20. tammikuuta. Hakemukset avoinna opiskelijatoimintaan, opetukseen ja tutkimukseen.
۳ٱ𾱲ٲö, Tutkimus ja taide, Opinnot, Yliopisto Julkaistu:

Unite! Seed Fund 2026: Hakukierros avautuu 20. tammikuuta 2026

Tutustu ennakkoon Unite! Seed Fund 2026 -hakukierrokseen. Haku sisältää kolme rahoituslinjaa: opiskelijatoiminta, opetus ja oppiminen sekä tutkimus ja tohtorikoulutus.
Deepika Yadav in the Computer science building in Otaniemi. Photo: Matti Ahlgren.
Nimitykset Julkaistu:

Deepika Yadav hyödyntää teknologiaa naisten terveyden parantamiseksi

Deepika Yadav aloitti äskettäin apulaisprofessorina Aalto-yliopiston tietotekniikan laitoksella. Hän erikoistuu ihmisen ja tietokoneen väliseen vuorovaikutukseen (HCI) sekä vuorovaikutussuunnitteluun terveyden ja hyvinvoinnin alalla.