ÄûÃʵ¼º½

Uutiset

Tohtorin urapolku: esittelyssä lehtori Katharina Cepa

Mielestäni vahvin puoli Aallon tohtoriopinnoissa oli yhteisö.
KTT Katharina Cepa
Saksassa syntynyt Katharina Cepa teki tohtorikoulutettavana monta kurssia ja kesäopintoja ulkomaisissa yliopistoissa.

Valmistuit kauppatieteiden maisteriksi vuonna 2015. Oliko sinulle itsestään selvää, että halusit jatkaa kauppatieteen tohtoriohjelmassa?

Tiesin aina, että jossain kohtaa haluan opiskella tohtoriksi, mutta ajattelin, että olisin ensin työskennellyt teollisuudessa muutaman vuoden ajan. Niinpä, kun maisteriksi valmistumiseni alkoi olla ajankohtaista, aloin aktiivisesti etsiä strategia-ammattilaisen töitä. Samaan aikaan graduohjaajani julkaisi työpaikkailmoituksen, jossa hän etsi tohtorikoulutettavaa useaksi vuodeksi Suomen Akatemian rahoittamaan tutkimusprojektiin, joka käsitteli big dataa ja strategiatyötä. Pidin tätä erittäin mielenkiintoisena mahdollisuutena ja ajattelin, että väitöskirjan tekeminen tästä aiheesta olisi yhtä arvokasta uralle niin yliopistolla kuin teollisuudessa. Vertailin sitten kokemuksiani useammasta harjoittelusta gradun kirjoittamiseen ja totesin, että pidän oikeastaan hyvinkin paljon tutkimuksen tekemisestä. Gradun tekeminen oli uskomattoman rikas ja palkitseva kokemus, joten päätin jättää pöydälle lepäämään suunnitelmani työskentelystä teollisuudessa ja hainkin suoraan tohtoriopintoihin.

Aloitin tutkimusassistenttina tammikuussa 2015, valmistuin kauppatieteiden maisteriksi pääaineenani strategia maaliskuussa 2015, ja virallisesti aloitin tohtoriopinnot syyskuussa 2015.

Mikä on mielestäsi parasta Kauppakorkeakoulun tohtoriopinnoissa? Entä olisiko jotain kehitettävää?

Kun katson nyt ajassa taaksepäin, niin mielestäni vahvin puoli Aallon tohtoriopinnoissa oli yhteisö. Kollegani muista tohtorikoulutettavista tutkijatohtoreihin ja professoreihin kohtelivat minua osana tutkijayhteisöä ja antoivat minulle paljon mahdollisuuksia oppia heiltä, miten tulla hyväksi tutkijaksi. Aallon eri laitokset järjestävät paljon tutkimusseminaareja, joissa on sekä sisäisiä että ulkoisia puhujia. Näissä seminaareissa pääsi oppimaan paljon ja rakentamaan tärkeitä verkostoja.

Toinen erittäin vahva puoli Aallon tohtoriopinnoissa oli vapaus valita kursseja Aallon eri kouluista ja laitoksilta tai ulkomaisistakin kouluista. Tällä tavalla jokainen opiskelija sai rakentaa teoriapohjaa ja menetelmäosaamista omaa väitöskirjaansa ja uraansa ajatellen.

Oma tohtorinpolkuni meni varsin sujuvasti. Silti muistan joitain hieman kankeita prosesseihin liittyviä kuvioita, kun siirryin maisteriohjelmasta tohtorikoulutettavaksi ja edelleen, kun väitökseni lähestyi.

Mielestäni on tärkeää, että jokaisella tohtorikoulutettavalla on verkostoa muista tohtoriopintoja tekevistä joka vaiheessa. Verkostolta saa niin henkistä tukea kuin apua ja tietoa käytännön asioista, kuten rahoituksen hakemisesta, konferensseista ja ulkomailla tarjolla olevista kursseista.

Osallistuitko tohtoriopintojesi aikana seminaareihin ja konferensseihin ulkomailla?

Aloin osallistua konferensseihin tohtoriopintojeni ensimmäisen vuoden jälkeen. Siitä lähtien osallistuin joka kesä tutkimusalani pääkonferensseihin, yhteen Euroopassa ja toiseen Yhdysvalloissa. Osallistuin myös pienempiin seminaareihin ja konferensseihin, joissa teemat olivat tarkemmin rajattuja. Osallistuminen niin pieniin kuin suuriin konferensseihin antoi minulle hyvän ymmärryksen eri tutkimusyhteisöistä ja mahdollisti kansainvälisten verkostojen luomisen sellaisten ihmisten kanssa, joilla on samat tutkimuksellisen mielenkiinnon kohteet kuin itselläni.

Teitkö kursseja ulkomaisissa yliopistoissa tohtoriopintojesi aikana? Jos kyllä, niin haitko tätä varten rahoitusta?

Tein monta kurssia ja kesäopintoja ulkomaisissa yliopistoissa. Vietin neljä kuukautta Lontoossa vierailevana tutkijana Cass Business Schoolissa. Osallistuin myös kaksi kertaa KIN Summer Schooliin Amsterdaissa, jossa keskityttiin digitaalisiin innovaatioihin ja osallistuin myös muihin kesäkouluihin, kuten GSERM Methods Summer School Ljubljanassa. Tutkimusprojekti, jonka osana tein väitöskirjani, kattoi kustannukset, ml. matkakulut, joillekin kursseille ja konferensseihin, mutta hain myös rahoitusta suomalaisilta säätiöiltä. Hyvä tutkijakollegaverkostoni auttoi minua saamaan tietoa apurahoista ja niiden hakuajoista.

Kuinka kauan tohtoriopintosi kestivät?

Tohtoriopintoni kestivät noin 4,5 vuotta: virallisesti aloitin syyskuussa 2015 ja väittelin marraskuussa 2019 ja valmistuin joulukuussa 2019. Kuitenkin epävirallisesti aloin tehdä töitä tohtoriopintojeni eteen jo tammikuussa 2015 ja uudessa työssäni lehtorina (apulaisprofessorina) Lancaster University Management Schoolissa aloitin syyskuussa 2019.

Työllistyitkö heti tohtoriopintojesi jälkeen toivomallasi tavalla?

Kyllä, itse asiassa löysin töitä nopeammin kuin odotinkaan. Aloin etsiä akateemisia töitä noin yhdeksän kuukautta ennen suunniteltua väitöspäivääni, koska ajattelin, että työnhaussa voisi kestää jonkin aikaa. Kuitenkin sattui niin, että ensimmäinen työpaikkailmoitus, jonka ajattelin olevan minulle erittäin sopiva, ja johon vastasin, johti siihen, että sain paikan strategian lehtorina/apulaisprofessorina Lancaster Universityssä.

Tohtoriohjelmat

Kuusi tohtoriohjelmaamme tarjoavat korkealaatuista tohtorinkoulutusta monialaisessa kansainvälisessä tutkimusyhteisössä. Koulutus valmistaa tohtoriopiskelijota vaativille akateemisille urille ja asiantuntijatehtäviin, sekä työskentelyyn yrittäjänä tai itsenäisenä taiteilijana.

Lue lisää
TechConferment2019_Hattu&kuoro
  • ±Êä¾±±¹¾±³Ù±ð³Ù³Ù²â:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Opinnot Julkaistu:

Kemiantekniikan asiantuntijaksi kehittyminen -kurssi on tulossa jälleen tammikuussa 2026

Haluatko kehittyä hyvinvoivaksi, omat vahvuudet tuntevaksi, tuotteliaaksi oman alan ammattilaiseksi? Tule CHEM-C2005 Kemiantekniikan asiantuntijaksi kehittyminen-kurssille! 
arotor adjustable stiffness test setup
³Û³ó³Ù±ð¾±²õ³Ù²âö, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Miljoonarahoitus uuden sukupolven koneteknologian kehittämiseen – tavoitteena tuottavuusloikka useilla vientialoilla

BEST-hankkeessa kehitetään uudenlaisia tiiviste-, laakerointi- ja vaimennusteknologioita useiden teollisuudenalojen käyttöön.
TAIMI-hanke rakentaa tasa-arvoista työelämää. Kuva: Kauppakorkeakoulu Hanken.
Tutkimus ja taide Julkaistu:

TAIMI-hanke rakentaa tasa-arvoista työelämää – kuusivuotinen konsortiohanke etsii ratkaisuja rekrytoinnin ja osaamisen haasteisiin

Tekoäly muuttaa osaamistarpeita, väestö ikääntyy ja työvoimapula syvenee. Samalla kansainvälisten osaajien potentiaali jää Suomessa usein hyödyntämättä. Näihin työelämän haasteisiin vastaa Strategisen tutkimuksen neuvoston rahoittama kuusivuotinen TAIMI-hanke, jota toteuttaa laaja konsortio.
Unite! Seed Fund 2026: Hakemus alkaa 20. tammikuuta. Hakemukset avoinna opiskelijatoimintaan, opetukseen ja tutkimukseen.
³Û³ó³Ù±ð¾±²õ³Ù²âö, Tutkimus ja taide, Opinnot, Yliopisto Julkaistu:

Unite! Seed Fund 2026: Hakukierros avautuu 20. tammikuuta 2026

Tutustu ennakkoon Unite! Seed Fund 2026 -hakukierrokseen. Haku sisältää kolme rahoituslinjaa: opiskelijatoiminta, opetus ja oppiminen sekä tutkimus ja tohtorikoulutus.