Tutkijat avoimina kesäillassa: mitä tutkin ja miksi?
SuomiAreenalla myös tiede nousee esiin kun tutkijat esittelevät heidän tutkimuksiaan. Myös Aalto-yliopiston Tapio Lokki osallistuu tapahtumaan.
Keskiviikkona 15.7. klo 15.45 alkaen Porin teatterissa esiintyvät muun muassa professori Johanna Ivaska Turun yliopistosta, professori Sanna Lehtonen Helsingin yliopistosta, professori Tapio Lokki Aalto-yliopistosta ja akatemiatutkija Tuomas Virtanen Tampereen teknillisestä yliopistosta. Tilaisuuden juontaa tiedetoimittaja Jari Mäkinen.
Tapio Lokki toimii professorina Aalto-yliopiston perustieteiden korkeakoulussa tietotekniikan laitoksella. Häntä kiinnostaa erityisesti miten erilaiset tilat muokkaavat kuulemaamme ääntä ja miten kuulomme löytää äänestä tilan ominaisuuksia. Hänen tutkimusryhmänsä on tutkinut muun muassa kauppakeskuksien akustiikkaa.
Tilaisuus on avoin kaikille.
Lue lisää uutisia
Kestävä kaupunki on myös ikäystävällinen
Kaupunkien tulee ottaa ikääntyneet mukaan kaupunkiympäristön suunnitteluun nykyistä vahvemmin.
Aalto-yliopisto ottaa käyttöön ORCID Researcher Connect -palvelun
Aalto-yliopisto on ottamassa käyttöön ORCIDin Researcher Connect -palvelun, joka helpottaa tiedonsiirtoa tutkijoiden ORCID-profiilien ja yliopiston tutkimustietojärjestelmän, ACRISin välillä.
Doc+ yhdistää tutkijoita ympäri Aallon – Tule mukaan!
Doc+ -tilaisuudet saavat jatkoa: 2.3. ja 17.3. keskustellaan tohtorien urista ja joustavista työelämätaidoista.