ʵ

Uutiset

Unite! Seed Fund 2024 myöntää rahoitusta kolmeen opetushankkeeseen, joissa Aalto on mukana

Unite! Seed Fund for Teaching and Learning -rahoitushaku oli avoinna 15. kesäkuuta – 31. elokuuta 2024. Rahoituksella tuetaan yhteisten tai yhteistyöhön perustuvien opetuskokonaisuuksien kehittämistä Unite!-yliopistoallianssin painopistealueilla, erityisesti maisteritason vaihtomoduuleissa.

Näiden moduulien avulla opiskelijat voivat opiskella yhdessä tai useammassa Unite!-yliopistossa tietyn ajanjakson, edistäen kestävää opiskelijoiden liikkuvuutta. Lyhyemmät moduulit ovat pidempiä vaihtoja helpommin laajemman opiskelijajoukon saavutettavissa ja niiden odotetaan houkuttelevan enemmän osallistujia. Tämän haun kautta Unite! rahoittaa kuutta hanketta, joista kolmeen Aalto-yliopisto osallistuu ja joista yhtä koordinoi.

Hyväksytyt hankkeet, joissa Aalto on mukana

Quest for Urban Obdurate Resilience in Uncertain Milieus (QUORUM)

Luonnonkatastrofien, erityisesti vesiin ja ilmastonmuutokseen liittyvien, lisääntyvä esiintyvyys korostaa tarvetta tiivistää monitieteistä yhteistyötä kohti kestäviä, transformatiivisia ratkaisuja. Tämä projekti kehittää tapaustutkimukseen perustuvaa opintomoduulia, joka käsittelee kaupunkien veteen liittyviä monimutkaisia haasteita ja keskittyy kaupunkien jokiin ekosysteemipalvelujen tarjoajina. Projekti kehittää opiskelijoiden taitoja monitieteisissä ja monikulttuurisissa oppimiskokemuksissa, jotta he pystyvät paremmin vastaamaan veteen liittyviin haasteisiin ilmastonmuutoksen aiheuttamissa epävarmoissa ympäristöissä.

Hankkeessa on mukana viisi Unite! -yliopistoa - Aalto, University of Lisboa, Politecnico di Torino, Universitat Politècnica de Catalunya ja Kungliga Tekniska Högskolan. Aalto koordinoi hanketta.

۳ٱ԰쾱ö

Christine Mady, Arkkitehtuurin laitos, projektin koordinaattori
Paulo Pinho, Sähkötekniikan ja automaation laitos
Andrea Botero, Muotoilun laitos

Collaborative Learning Environments for Research-based Teaching on Industry 4.0 (CLERT-I4.0)

Unite!-yliopistoilla on vahvaa asiantuntemusta Teollisuus 4.0 -teknologioista, mutta osaaminen on jakautunut erillisiin osa-alueisiin, ja ne tarjoavat alan opetusta eri maisteriohjelmien kautta. CLERT-I4.0 tavoitteena on hyödyntää näiden erilaisten lähestymistapojen potentiaalia ja avata tutkimuslaboratorioitamme yhteisölliseen tutkimukseen perustuvan oppimisen mahdollistamiseksi luomalla vaihtomoduuleja, jotka sallivat opiskelijoiden opiskella toisessa Unite-yliopistossa.

 CLERT-I4.0 hyödyntää kansainvälisiä oppimisformaatteja, jotka yhteistyökumppanit ovat yhdessä kehittäneet. Opetuksessa korostetaan käytännön laboratoriotyötä, jota täydennetään digitaalisilla työkaluilla ja verkkosovelluksilla. Lisäksi opiskelijat suorittavat lyhyitä, kahden kuukauden tutkimusjaksoja toisessa Unite!-yliopistossa sekä omassa kotilaitoksessaan. Jos fyysinen liikkuvuus ei ole mahdollista, myös virtuaalinen liikkuvuus on vaihtoehto.

Projektissa mukana olevat yliopistot ovat Universitat Politècnica de Catalunya, TU Darmstadt, Instituto Superior Técnico (Universidade de Lisbon) ja Aalto.

۳ٱ԰쾱ö

Ville Eloranta, Johtamisen laitos

Digitaaliset ratkaisut kestävään vesien hallintaan

Digitaaliset teknologiat ja veden kestävän käytön tarve ovat aiheuttaneet vallankumouksen vesialalla. Meidän tulee kiireellisesti kouluttaa uusi sukupolvi vesialan ammattilaisia. Tavoitteenamme on luoda uusi koulutusohjelma "Digital solutions for a sustainable water management", joka olisi 18 opintopisteen laajuinen sivuainekokonaisuus.

Ohjelmaan osallistuvat yliopistot ovat Aalto-yliopisto, Politecnico di Torino (koordinaattori), Kungliga Tekniska Högskolan, Universitat Politécnica de Catalunya ja Instituto Superior Técnico Lissabonin yliopistosta.

۳ٱ԰쾱ö

Teemu Kokkonen, Rakennetun ympäristön laitos

Katso myös

Unite! logo

Yliopistoverkosto Unite!

Unite! on yksi Euroopan komission rahoittamista Eurooppalaiset yliopistot -verkostoista, jonka jäsen Aalto-yliopisto on yhdessä kahdeksan muun korkeatasoisen eurooppalaisen yliopiston kanssa. Unite! pyrkii merkittävästi vahvistamaan opiskelijoiden ja henkilökunnan liikkuvuutta sekä edistämään eurooppalaisen korkeakoulutuksen laatua, osallisuutta ja kilpailukykyä.

۳ٱ𾱲ٲö
Jar full of coins representing Unite! Seed Fund.

Hae Unite!-yliopistoallianssin siemenrahaa opetusyhteistyön edistämiseksi

Siemenrahalla edistetään vaihto-opintokokonaisuuksien luomista Unite-yliopistojen välillä. Allianssiin kuuluu Aallon lisäksi kahdeksan muuta eurooppalaista yliopistoa.

Uutiset
  • äٱٳٲ:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Alumni Ding Ma
۳ٱ𾱲ٲö Julkaistu:

Alumni Ding Ma: ”Haluan edustaa uuden ajan kaupunginjohtajaa”

37-vuotiaana Savonlinnan kaupunginjohtajan virkaan nouseva Ding Ma opiskeli Kauppakorkeakoulussa tieto- ja palvelujohtamista.
OpenLearning
Poikkeustilanteet, Opinnot Julkaistu:
Learning Centre graphics
Tutkimus ja taide, Opinnot Julkaistu:

E-aineistojen etäkäyttöön tarkoitettu proxy-välityspalvelin muuttuu

Jos sinulla on ongelmia e-aineistojen käytössä, kokeile käyttää e-aineistoa VPN-yhteyden avulla.
Ikääntyneitä asukkaita katsomassa kasvatuslaatikoita kirjaston edessä
۳ٱ𾱲ٲö, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Kestävä kaupunki on myös ikäystävällinen

Kaupunkien tulee ottaa ikääntyneet mukaan kaupunkiympäristön suunnitteluun nykyistä vahvemmin.