ÄûÃʵ¼º½

Uutiset

UNITE!-verkoston ydintavoitteet selkeytyivät hankkeen toisessa dialogitapahtumassa

UNITE!-hankkeen toinen dialogitapahtuma järjestettiin syys-lokakuun vaihteessa virtuaalisena kolmipäiväisenä tilaisuutena verkoston seitsemän eurooppalaisen yliopiston edustajille.
Workshop at the Unite University Network meeting at Aalto
UNITE!-työpaja Aalto-yliopistossa helmikuussa 2020. Kuva: Mikko Raskinen.

Perustuu julkaistuun uutiseen.

Syys-lokakuun vaihteessa järjestettyyn UNITE!-hankeen toiseen dialogitapahtumaan ja sen moniin yleisötilaisuuksiin ja työryhmäkokouksiin osallistui yli 250 henkilöä UNITE!:n seitsemästä kumppaniyliopistosta. Osallistujat olivat pääosin verkoston yliopistojen henkilökuntaa ja opiskelijoita. Tapahtuman virtuaalinen formaatti vaati hieman soveltamista, varsinkin sen järjestämisestä vastuussa olleelta Lissabonin yliopistolta, mutta tarjosi myös uusia avauksia ja mahdollisuuksia monipuolisille työskentelytavoille. Dialogi toimi ainutlaatuisena alustana UNITE!:n sisäiselle yhteistyölle, jossa osallistujat pääsivät aktiivisesti vaikuttamaan hankkeen eri toimintoihin.

Dialogin keskeisiä käsiteltäviä aiheita olivat muun muassa UNITE-hankkeen työryhmien välisen yhteistyön tiivistäminen sekä hankkeen ajankohtaiset tavoitteet, kuten virtuaalisen kampuksen kehittäminen, yhteisten palvelujen kehittäminen ja virtuaaliliikkuvuuden edistäminen. Osallistujat tulivat monista eri taustoista ja rooleista, mikä mahdollisti monipuolisen kehitystyön, jonka tavoitteena on rakentaa tulevaisuuden korkeakouluopetusta. Erityiskiitosta saatiin opiskelijoiden vahvasta osallistumisesta.

Dialogin kanssa samanaikaisesti järjestettiin -hankkeen (Developing a European Approach for Comprehensive QA of (European) University Networks) vierailu UNITE!:ssa. EUniQ-hankkeessa kehitetään rakenteita ja käytänteitä eurooppalaisten yliopistoverkostojen laadunhallinnalle, ja UNITE! on yksi sen neljästä pilottiverkostosta. Kahden päivän ajan EUniQ:in asiantuntijat keskustelivat UNITE:n jäsenten ja ulkopuolisten asiantuntijoiden kanssa siitä, miten verkosto määrittelee, toteuttaa ja tarkistaa laatutavoitteitansa. Keskusteluissa oli mukana UNITE! opiskelijoita, akateemista henkilöstöä, laadunhallinnan asiantuntijoita, UNITE!-johtoportaan edustajia, UNITE!-rehtori sekä politiikan ja liike-elämän edustajia. EUniQ-paneelikeskustelun ensimmäisessä palautteessa todettiin, että UNITE!:lla on kestävä ja hyvä perusta laadunhallintamenetelmien edelleen kehittämiselle. EUniQ-panelistit olivat erityisen vaikuttuneita sitoutumisen ja innostuksen tasosta UNITE!-yhteisössä.

UNITE!-verkosto

UNITE!-verkosto (University Network for Innovation, Technology and Engineering) valittiin yhdeksi 17 ensimmäisestä korkeakouluverkostosta Euroopan komission Eurooppalaiset Korkeakoulut -hankkeeseen vuosille 2019-2022. UNITE!-verkosto koostuu seitsemästä yliopistosta Suomesta Portugaliin, ja siinä yhdistyvät Eurooppalaisten talousnäkymien, yrittäjyyden ja innovaatioiden alueet: Darmstadtin teknillinen yliopisto Saksasta, Aalto-yliopisto Suomesta, Grenoblen INP-insinööritieteiden korkeakoulut Ranskasta, KTH Royal Institute of Technology Ruotsista, Politecnico di Torino Italiasta, Universidade de Lisboa Portugalista ja Universitat Politècnica de Catalunya Espanjasta.

UNITE! yliopistoilla on takanaan vuosien kokemus menestyksekkäästä yhteistyöstä, mihin nojaten verkosto on sitoutunut toteuttamaan oppimisen, opetuksen ja tutkimuksen paradigman muutoksia eurooppalaisten perusarvojen mukaisesti ja niitä kunnioittaen.

Yliopistoverkosto Unite!
  • ±Êä¾±±¹¾±³Ù±ð³Ù³Ù²â:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Alakoululaiset istuvat puupulpeteissa valoisassa luokassa ja katsovat kohti opettajaa.
³Û³ó³Ù±ð¾±²õ³Ù²âö, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Kasvatuskumppanuus-hanke etenee Espoossa – huoltajien ja koulujen yhteistyötä kehitetään osallistavin menetelmin

Kaksivuotisessa hankkeessa tutkitaan ja kehitetään huoltajien ja koulujen välistä yhteistyötä palvelumuotoilun keinoin.
Kolme ihmistä katsoo jotain kannettavan tietokoneen näytöltä hymyillen.
³Û³ó³Ù±ð¾±²õ³Ù²âö, Opinnot, Yliopisto Julkaistu:

Täydennä osaamistasi maksuttomasti kesän FITech-kursseilla

Kesällä 2026 FITechin tarjonnasta löytyy monipuolinen kattaus kursseja liittyen kestävyyteen, kyberturvallisuuteen ja tulevaisuuden teknologioihin. Haku kesäkursseille alkaa 14.4.2026.
kestävällä tiellä
Kampus, ³Û³ó³Ù±ð¾±²õ³Ù²âö, Yliopisto Julkaistu:

Teemakuukausi kannustaa liikkumaan kestävästi

Toukokuussa Otaniemessä on tarjolla monenlaisia tapahtumia ja tempauksia muistuttamaan kestävistä valinnoista liikkumisessa.
Mikroskooppikuva kerroksittaisesta vaaleanpunaisesta ja violetista ihokudoksesta, pinta hilseilee
³Û³ó³Ù±ð¾±²õ³Ù²âö, Opinnot, Yliopisto Julkaistu:

Hae mukaan Bioengineering human tissue: Design, fabrication, analysis -kurssille

Hae Unite!-yliopistoallianssin Blended Intensive Programme (BIP) -ohjelmaan, joka keskittyy ihmiskudoksen muokkaamiseen teknologian avulla. Ohjelma yhdistää verkko-opiskelun ja käytännön harjoittelun Saksassa. Aalto-opiskelijoille on tarjolla rajallinen määrä matka-apurahoja.