UNITE!-yliopistoverkosto juhlii ensimmäistä vuosipäiväänsä
Vuosi sitten Euroopan komissio valitsi UNITE!-verkoston yhdeksi seitsemästätoista eurooppalaisesta korkeakouluverkostosta pilotoimaan uusia malleja tulevaisuuden eurooppalaisen korkeakoulualueen rakentamiseksi. Ensimmäisen toimintavuotensa aikana UNITE! on sekä pystyttänyt yhteistä perustaansa että päässyt toteuttamaan ensimmäisiä hankkeitaan, jotka ovat suoraan hyödyksi opiskelijoille, opettajille ja muulle henkilöstölle.
Tietoa tapahtumista, tilaisuuksista ja henkilöstökoulutuksista, joita UNITE!-yliopistot järjestävät ja jotka ovat avoinna myös Aalto-yliopiston opiskelijoille ja henkilöstölle, jaetaan Aallon sisäisellä UNITE!-postituslistalla. Olethan yhteydessä Johanna Kailaan (johanna.kaila@aalto.fi), mikäli haluat liittyä tälle listalle ja pysyä ajan tasalla UNITE!-verkoston tapahtumista.
Yliopistoverkosto Unite!
Unite! on yksi Euroopan komission rahoittamista Eurooppalaiset yliopistot -verkostoista, jonka jäsen Aalto-yliopisto on yhdessä kahdeksan muun korkeatasoisen eurooppalaisen yliopiston kanssa. Unite! pyrkii merkittävästi vahvistamaan opiskelijoiden ja henkilökunnan liikkuvuutta sekä edistämään eurooppalaisen korkeakoulutuksen laatua, osallisuutta ja kilpailukykyä.
Lue lisää uutisia
”Työuramme ovat olleet antoisat, ja haluamme auttaa nuoria eteenpäin”
Erkki ja Kaija Rautiainen päättivät tukea tuotantotalouden ja tekstiilisuunnittelun opetusta ja tutkimusta nimikkorahastolla.
Kestävä kaupunki on myös ikäystävällinen
Kaupunkien tulee ottaa ikääntyneet mukaan kaupunkiympäristön suunnitteluun nykyistä vahvemmin.
Liity mukaan Demo Day 2026 -tapahtumaan A Gridissä
4. maaliskuuta kannattaa suunnata A Gridiin, sillä silloin järjestetään Aalto Startup Center x A Grid Demo Day.