ÄûÃʵ¼º½

Uutiset

Uraseurantakysely auttaa kehittämään opetusta

Vuoden 2012 maisterialumneja ja 2014 tohtorialumneja pyydetään vastaamaan kyselyyn omasta urastaan.
uraseuranta_fi_fi.jpg

Aalto-yliopisto seuraa jatkuvasti valmistuneiden työllistymistä. Tänäkin syksynä kaksi vuosikertaa, vuonna 2012 valmistuneet maisterit ja vuonna 2014 valmistuneet tohtorit ovat saaneet pyynnöt vastata työuraa koskeviin kysymyksiin. Uraseurantakyselyt toteuttaa yliopistojen ura- ja rekrytointipalveluiden yhteinen Aarresaari-verkosto.

Opetuksen sisältöjä kehitetään muuttuvan työn vaatimuksiin

Työ ja sen vaatima osaaminen uudistuvat vinhaa vauhtia: valmistuneiden on pystyttävä soveltamaan oppimaansa muuttuvissa työtehtävissä. Yliopistossa pohditaan tarkkaan opetuksen sisältöä ja halutaan varmistaa, että se vastaa mahdollisimman hyvin työelämän vaatimuksiin nyt ja tulevaisuudessa. Uraseurantakyselyn tulokset antavat tälle suunnittelulle tärkeän pohjan. Tiedot ovat hyödyllisiä myös nykyisille opiskelijoille ja tohtorikoulutettaville oman uran suunnittelussa ja antavat tuiki tärkeää tietoa työelämästä.

Kyselyssä tiedustellaan esimerkiksi sitä, kokevatko valmistuneet työllistyneensä koulutusta vastaaviin tehtäviin ja ovatko he tyytyväisiä tutkintoonsa. Lisäksi kysytään, millaista osaamista valmistuneiden mielestä nykyisten opiskelijoiden pitäisi hankkia.

Aallosta valmistuneet tyytyväisiä tutkintoonsa

Aarresaari-verkosto on tehnyt uraseurantaa jo vuodesta 2005 lähtien, ja tulokset tarjoavat erinomaisen tietopaketin akateemisten työmarkkinoista ja työurista. Viime vuonna toteutetun kyselyn tuloksista selvisi muun muassa, että vuonna 2011 Aalto-yliopistosta valmistuneista maistereista lähes kolme neljästä tekee koulutustaan vastaavaa työtä. Tietoa valmistuneiden sijoittumisesta on koottu myös töissä.fi-palveluun.

³¢¾±²õä³Ù¾±±ð³Ù´ÇÂá²¹:


°Õö¾±²õ²õä.´Ú¾±

Kauppatieteiden alat:
maisteriuraseuranta tanja.makkonen@aalto.fi
tohtoriuraseuranta ritva.laaksovirta@aalto.fi
Taiteen ja suunnittelun alat: ulla.eskola@aalto.fi
Tekniikan alat:
maisteriuraseuranta  riikka.heinonen@aalto.fi
tohtoriuraseuranta kaisa.paasivirta@aalto.fi

  • ±Êä¾±±¹¾±³Ù±ð³Ù³Ù²â:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Henkilö neulotussa hatussa ja punaisessa huivissa seisoo lumisessa pihassa, taustalla rakennuksia ja puita.
Opinnot Julkaistu:

Minecraft-peli innosti Kasper Fröjdön opiskelemaan arkkitehdiksi

Määrätietoinen valmistautuminen pääsykokeisiin palkittiin opiskelupaikalla heti ensi yrittämällä, ja kesätöissä Fröjdö on jo päässyt piirtämään venevajan.
Henkilö seisoo kirjastossa, yllään vaaleanharmaa poolopaita ja huivi. Taustalla näkyy kirjahyllyjä ja kattovaloja.
Opinnot Julkaistu:

Jill Laurén valitsi tuotantotalouden, koska halusi pitää mahdollisimman monta ovea avoinna

Opinnot yhdistävät luonnontieteitä ja yhteiskuntatieteitä, ja eniten Laurén on oppinut projekteista, joissa ratkotaan oikeiden yritysten aitoja haasteita ja joissa teoriaosaamista pitää osata soveltaa.
Henkilö, jolla on vaaleanpunainen villapaita ja kaulakoru, seisoo sisätiloissa, taustalla sumeat valot.
Opinnot Julkaistu:

Fanny Koskinen valitsi rakennustekniikan poissulkumenetelmällä

Kiinnostuksen kohde luonnontieteet yhdistyy opinnoissa sopivasti teoriaan ja käytäntöön. Opiskelijan elämään kuuluvat myös oman alan työ ja aktiivinen rooli Aallon ruotsinkielisten opiskelijoiden järjestössä.
MyCourses aktiviteetti
Poikkeustilanteet, Opinnot Julkaistu: