Tekoälyn tohtorikoulutusohjelma.
Uusi tekoälyn tohtorikoulutusohjelma käynnistyy vuonna 2024
Opetus- ja kulttuuriministeriö on uudenlaisen tohtorikoulutuksen pilotointiin vuosina 2024-2027.
Suomen tekoälykeskus FCAI:n koordinoimalle hankkeelle on osoitettu 100 uutta väitöskirjatutkijan paikkaa. Finnish Doctoral Program Network in Artificial Intelligence -verkosto koostuu kymmenestä yliopistosta: Aalto-yliopisto (koordinointi), Helsingin yliopisto, Itä-Suomen yliopisto, Jyväskylän yliopisto, LUT-yliopisto, Oulun yliopisto, Tampereen yliopisto, Turun yliopisto, Vaasan yliopisto ja Åbo Akademi.
”Tämä on erinomainen mahdollisuus vahvistaa tekoälyn huippututkimusta Suomessa. Lähdemme innolla rakentamaan maailmanluokan tohtoriohjelmaa, jossa yhdistyvät laadukas ohjaus, liikkuvuus ja monitieteisyys”, sanoo Aalto-yliopiston koneoppimisen apulaisprofessori Arno Solin, joka johtaa verkostoa. Pilotin tavoitteisiin kuuluu muun muassa tutkimusyhteistyön lisääminen teollisuuden kanssa sekä tekoälyn hyödyntäminen laajasti eri tieteenaloilla.
Tekoälyn tohtorikoulutusohjelma on osa suurempaa kokonaisuutta, jossa pyritään kehittämään tekoälyosaamista Suomessa, rekrytoimaan huippuosaajia ja lisäämään tekoälyn käyttöä firmoissa. Samaan aikaan valmistellaan maailmanluokan tekoälytutkimuksen keskusta, , joka tuo tekoälyosaamisen eri alojen käyttöön. Lue lisää FCAI:n ja kumppaneiden suunnitelmista .
Yhteishaku tohtorikoulutusohjelmaan aukeaa pian. Ensimmäiset opiskelijat aloittanevat elokuussa 2024. Tietoa hausta ja ohjelmasta päivitetään sivulle . Ensimmäinen hakukierros on auki 2.4.2024 asti.
Arno Solin
Tekoälyn tutkimuksen ja kehittämisen keskus.
Aalto sai tohtorikoulutuspilotissa 178 uutta tohtorikoulutuspaikkaa
Valtaosa lisäpaikoista osoitettiin Suomen Akatemian lippulaivojen aloille.
Lue lisää uutisia
Kestävä kaupunki on myös ikäystävällinen
Kaupunkien tulee ottaa ikääntyneet mukaan kaupunkiympäristön suunnitteluun nykyistä vahvemmin.
Minecraft-peli innosti Kasper Fröjdön opiskelemaan arkkitehdiksi
Määrätietoinen valmistautuminen pääsykokeisiin palkittiin opiskelupaikalla heti ensi yrittämällä, ja kesätöissä Fröjdö on jo päässyt piirtämään venevajan.
Jill Laurén valitsi tuotantotalouden, koska halusi pitää mahdollisimman monta ovea avoinna
Opinnot yhdistävät luonnontieteitä ja yhteiskuntatieteitä, ja eniten Laurén on oppinut projekteista, joissa ratkotaan oikeiden yritysten aitoja haasteita ja joissa teoriaosaamista pitää osata soveltaa.