ʵ

Uutiset

Uusia akatemiatutkijoita ja tutkijatohtoreita

Suomen Akatemian rahoitus tuo Aalto-yliopistoon kuusi uutta akatemiatutkijan ja 14 uutta tutkijatohtorin tehtävää – lämpimät onnittelut kaikille! Tutkijoiden saama kokonaisrahoitus on yli seitsemän miljoonaa euroa.
A woman in white t-shirt and a man in red shirt standing and talking together

Suomen Akatemian luonnontieteiden ja tekniikan sekä kulttuurin ja yhteiskunnan tutkimuksen toimikunnat ovat myöntäneet syyskuun 2021 haussa rahoituksen kuuteen akatemiatutkijan ja 14 tutkijatohtorin tehtävään Aalto-yliopistossa.

Tutkijatehtävät vahvistavat yliopiston tutkimusta 7,3 miljoonalla eurolla, josta akatemiatutkijoiden osuus on 3,9 miljoonaa ja tutkijatohtoreiden 3,4 miljoonaa euroa.

Poimintoja tutkimusaiheista

Yksi Aalto-yliopiston tutkimuksen vahvuusalueista, kvanttifysiikka, menestyi haussa erityisen hyvin, ja akatemiatutkijat pureutuvat aiheeseen useista eri näkökulmista. Ajankohtainen tutkimusaihe on myös polarisaatio keskusteluissa ja sosiaalisissa verkostoissa, sillä aihetta pystytään nyt suurten ja tarkkojen verkostotietoaineistojen saatavuuden parantumisen myötä tutkimaan entistä paremmin. Taloustieteen alaan kuuluvassa ja käyttäytymistieteellistä tietoa yhdistävässä tutkimuksessa puolestaan selvitetään sijoittajien päätöksentekoa sekä kuinka ihmiset voisivat tehdä parempia sijoitusvalintoja.

Tutkijatohtorit kehittävät tutkimuksessaan esimerkiksi uudenlaista lähestymistapaa jäteveden puhdistukseen ja hiilen talteenottoon, fotonisia materiaaleja kestävämpiin näyttöteknologioihin, puhtaampia uusiutuvia polttoaineita bensiinimoottoreihin, sekä paremmin sähköä johtavia ohutkalvoja hyödyttämään tekoälyssä käytettävää laskentaa.

Tutkimushankkeissa kehitetään niin ikään korkearesoluutioista aivojen kartoitusteknologiaa sekä syväoppimismenetelmiä lääketutkimuksen ja terveydenhuollon tarpeisiin. Tavoitteena on myös kehittää maailman pienin korkean suorituskyvyn spektrometri eli laite, jolla voidaan havaita ja tutkia esimerkiksi valon spektriä. Onnistuessaan laite parantaisi merkittävästi monia teknisiä sovelluksia sekä ihmisten arkea ja elämänlaatua.

Suomen Akatemian tänä keväänä päättämät akatemiatutkija- ja tutkijatohtorirahoitukset ovat viimeiset tässä muodossa. Ensi syksynä Akatemia ottaa käyttöön uuden akatemiatutkijan rahoitusmuodon, joka korvaa tutkijatohtorin, akatemiatutkijan ja nuoren tutkijasukupolven akatemiahankerahoituksen.

Akatemiatutkijat 1.9.2022 – 31.8.2027

Di Candia, Roberto, tietoliikenne- ja tietoverkkotekniikan laitos
Quantum communication and sensing with low-powered devices in the microwave regime

Drost, Robert Sophus Hermanus, teknillisen fysiikan laitos
Atomimittakaavan ikkuna korreloituneisiin kvanttitiloihin keinotekoisissa nanorakenteissa

Kivelä, Mikko, tietotekniikan laitos
Yleistettyihin verkostojen esitysmuotoihin perustuvat menetelmät polarisaation ja ryhmien muodostumisen ymmärtämisessä

Kolkowski, Radoslaw, teknillisen fysiikan laitos
Seeing the Unseeable: The ultimate limits of perfectly dark states of light

Sahlsten, Tuomas, matematiikan ja systeemianalyysin laitos
Suurten ja monen kappaleen systeemien kvanttikaaos

Ungeheuer, Michael, rahoituksen laitos
Mikä ajaa sijoituspäätöksiä ja miten sijoituspäätöksiä voidaan parantaa?

Tutkijatohtorit 1.9.2022 – 31.8.2025

Bhattacharya, Atmadeep, konetekniikan laitos
Tri-component Fuel Chemistry for Clean Spark Ignition Engines (CleanSI)

De Oliveira E Souza, Victor, neurotieteen ja lääketieteellisen tekniikan laitos
Moving together (MOTO) – korkearesoluutioinen aivojen kartoitusteknologia liiketoimintojen hermoratayhteyksien tutkimiseen

Guccini, Valentina, biotuotteiden ja biotekniikan laitos
Biomimeettiset nanoselluloosapohjaiset biohybridit fotosynteettisellä kanssaviljelmällä jäteveden puhdistukseen ja hiilen talteenottoon

Guckelsberger, Christian, tietotekniikan laitos
NEXT-IM: Uuden sukupolven menetelmiä sisäisen motivaation laskennalliseen mallinnukseen

Haataja, Johannes, teknillisen fysiikan laitos
Nesterajapintojen epätasapainotilaan perustuvat jänniteohjatut fotoniset materiaalit

Nisula, Mikko, kemian ja materiaalitieteen laitos
Muistivastusilmiö sähköä johtavissa koordinaatiopolymeeriohutkalvoissa (MEMPOL)

Otero Fumega, Adolfo, teknillisen fysiikan laitos
MULTI-VAN: Designing new Multiferroics with layered van der Waals materials

Partanen, Mikko, elektroniikan ja nanotekniikan laitos
Optisten voimakenttien yhtenäinen teoria ja sen teknologiset sovellukset

Trapp, Martin, tietotekniikan laitos
Probabilististen piirien hyödyntäminen stokastisissa prosesseissa ja syväoppimisessa

Verma, Vikas, tietotekniikan laitos
Itseohjautuvia syväoppimismenetelmiä lääketutkimuksen ja terveydenhuollon tarpeisiin

Vigren, Minna, tietotekniikan laitos
Kestäviä tulevaisuuksia kuvittelemassa: Eko-digitaalisen kansalaisuuden suuntaviivat

Wong, William, teknillisen fysiikan laitos
Enhanced Electrocatalysis via the Superwetting Plastron Effect (SuperElectro)

Yoon, Hoon Hahn, elektroniikan ja nanotekniikan laitos
۰ٳäٴDzᲹ첹ٲٰdzٰ

Yossef, Mostafa, rakennustekniikan laitos
3D Printed Structural Thermoelectric Generator

Lue lisää rahoituspäätöksistä .

Kuva: Aalto-yliopisto, Mikko Raskinen

Korjattu 22.6.2022: Kokonaisrahoitus muutettu 5,8 miljoonasta 7,3 miljoonaan euroon (lisätty tutkijoille kesäkuussa myönnetty tutkimuskulurahoitus). Lisätty Adolfo Otero Fumega, poistettu Fedor Urtev.

Tutkimus ja taide

Uudistamme yhteiskuntaa tutkimukseen pohjautuvalla tiedolla, luovuudella ja yrittäjämäisellä ajattelulla. Näin luomme uudenlaisia ratkaisuja maailman suuriin haasteisiin.

Lue lisää
Black and blue illustration of quantum world
  • äٱٳٲ:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Erkki ja Kaija Rautiainen
Yliopisto Julkaistu:

”Työuramme ovat olleet antoisat, ja haluamme auttaa nuoria eteenpäin”

Erkki ja Kaija Rautiainen päättivät tukea tuotantotalouden ja tekstiilisuunnittelun opetusta ja tutkimusta nimikkorahastolla.
Learning Centre graphics
Tutkimus ja taide, Opinnot Julkaistu:

E-aineistojen etäkäyttöön tarkoitettu proxy-välityspalvelin muuttuu

Jos sinulla on ongelmia e-aineistojen käytössä, kokeile käyttää e-aineistoa VPN-yhteyden avulla.
Ikääntyneitä asukkaita katsomassa kasvatuslaatikoita kirjaston edessä
۳ٱ𾱲ٲö, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Kestävä kaupunki on myös ikäystävällinen

Kaupunkien tulee ottaa ikääntyneet mukaan kaupunkiympäristön suunnitteluun nykyistä vahvemmin.
Vasemmalla kirkas gradientti sateenkaaren väreissä. Oikealla kiharatukkainen henkilö, jolla on kaulakoru ja tumma vaatetus.
Yliopisto Julkaistu:

Anne Lähteenmäki uskoo, että pienikin hyväksyvä ele rakentaa luottamusta

100 sanaa -sarjassa Sähkötekniikan korkeakoulun radioastronomian professori Anne Lähteenmäki kertoo, miten hän edistää yhdenvertaisuutta, monimuotoisuutta ja inklusiivisuutta työssään.