ʵ

Opiskelijan opas

Uutiset

Uusia taukopaikkoja Kandidaattikeskuksen ulkotiloihin

Uudet ulkokalusteryhmät mahdollistavat paremmin niin opiskelun, työskentelyn kuin virkistäytymisen kampuksen ulkotiloissa.
Kampuksen uudet ulkokalusteet
Kuva: Milla Uusitalo / ACRE

Ulkoalueiden kehittäminen on yksi Otaniemen yliopistokampuksen painopisteistä. Muun muassa kampuksen keskeistä Amfiteatterin ulkoaluetta Kandidaattikeskuksen ympäristössä on parannettu ja muokattu, ja parannustöiden myötä kevään 2023 aikana ulkoalueelle on saatu myös useita uusia penkki- ja pöytäryhmiä. 

Kampuksen ulkotilojen entistä laajempi hyödyntäminen esimerkiksi töiden tekemiseen tai lukemiseen on tullut esille useissa palautteissa. Uusia penkkiryhmiä voikin hyödyntää opiskeluun, vapaamuotoisiin kokouksiin tai vaikka vain hengailuun ja rentoutumiseen ulkona kampusluonnon äärellä, mutta kuitenkin hyvin keskellä kampusta. 

Ulkokalusteita on useita eri malleja, ja osa niistä soveltuu parhaiten erityisesti lepäämiseen ja virkistäytymiseen raikkaassa ulkoilmassa.

Ulkokalusteita kampuksella
Kuva: Milla Uusitalo / ACRE

Kampuksen ulkoalueiden kalustus on täydentymässä vielä myöhemmin kevään ja kesän aikana.

Istuskelupaikkojen sijainnit on valittu sekä toiveiden että käyttökelpoisuuden mukaan. ”Otaniemen kampus on opiskelijoiden toiminnan sydän, ja on ihanaa nähdä, miten kampusta kehitetään opiskelijoiden toiveita kuunnellen”, sanoo kampusasioista vastaava AYY:n hallituksen jäsen Fanni Mattson.

Penkki- ja pöytäryhmiä löytyy useita Kandidaattikeskuksen ympäristöstä ja sen sisäpihalta (käynti sisäpihalle Y-siivestä läheltä talon aulapistettä). Penkkiryhmien sijainnit ovat esteettömiä, ja niitä voidaan tarvittaessa myös siirrellä vaihtelevien käyttötarkoitusten mukaan.

Lisätietoja: Aapo Pihkala / ACRE, aapo.pihkala@aalto.fi

  • äٱٳٲ:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Aalto students walking down the stairs of Aalto University School of Business.
Opinnot Julkaistu:

Suomi toisena kielenä tarjolla sivuaineena ensi syksynä

Kielikeskus lisää suomen kielen opetusta kysynnän kasvaessa
kestävällä tiellä
Kampus, ۳ٱ𾱲ٲö, Yliopisto Julkaistu:

Teemakuukausi kannustaa liikkumaan kestävästi

Toukokuussa Otaniemessä on tarjolla monenlaisia tapahtumia ja tempauksia muistuttamaan kestävistä valinnoista liikkumisessa.
Three Aalto students looking down into the camera shot from below.
Opinnot Julkaistu:

Sano mielipiteesi kielten käytöstä Aallossa

Kysely aukeaa huhtikuun lopulla, seuraa Aalto-sähköpostiasi.
Mikroskooppikuva kerroksittaisesta vaaleanpunaisesta ja violetista ihokudoksesta, pinta hilseilee
۳ٱ𾱲ٲö, Opinnot, Yliopisto Julkaistu:

Hae mukaan Bioengineering human tissue: Design, fabrication, analysis -kurssille

Hae Unite!-yliopistoallianssin Blended Intensive Programme (BIP) -ohjelmaan, joka keskittyy ihmiskudoksen muokkaamiseen teknologian avulla. Ohjelma yhdistää verkko-opiskelun ja käytännön harjoittelun Saksassa. Aalto-opiskelijoille on tarjolla rajallinen määrä matka-apurahoja.