ʵ

Uutiset

Uusiutuvan energian tutkimus sai huomattavan lahjoituksen

Öljy- ja biopolttoaineala ry on lahjoittanut 240 000 euroa Aalto-yliopistolle uusiutuvan energian tutkimukseen.
Solar panels Aalto University
Aallossa tutkitaan myös paljon globaalin energiamurroksen vaikutuksia ja mahdollisuuksia Suomen taloudelle ja kansalaisille. Kuva: Aalto-yliopisto, Jaakko Kahilaniemi

Vuonna 1970 perustettu Öljy- ja biopolttoaineala ry on toiminut aktiivisesti alan ympäristötyön ja energiatehokkuuden edistäjänä sekä teknisen lainsäädännön ja standardoinnin kehittäjänä. Alkuvuonna toimintansa päättänyt yhdistys lahjoitti jäljelle jääneistä varoistaan 240 000 euroa Aalto-yliopistolle uusiutuvan energian tutkimukseen.

”Vaikka yhdistyksen toiminta päättyi, panostukset alan kestävään kehitykseen jatkuvat. Haluamme vahvistaa tätä kehitystä tukemalla Aalto-yliopiston merkittävää uusiutuvien energiamuotojen tutkimusta”, sanoo Öljy- ja biopolttoaineala ry:n selvitysmies ja entinen varatoimitusjohtaja Pekka Huttula.

Aalto-yliopistossa kehitetään muun muassa maailman tehokkaimpia, erityisesti pohjoiseen sopivia mustia aurinkokennoja sekä ratkotaan uusiutuvan energian varastointiin liittyviä haasteita. Aallossa tutkitaan myös paljon globaalin energiamurroksen vaikutuksia ja mahdollisuuksia Suomen taloudelle ja kansalaisille.

”Olemme erittäin kiitollisia tästä lahjoituksesta. Kestävään kehitykseen ja ympäristöhaasteiden ratkaisuun liittyvällä tutkimuksella on Aalto-yliopiston strategiassa keskeinen rooli. Materiaalien ja luonnonvarojen kestävä käyttö on avainasemassa tutkimuksessamme ja opetuksessamme”, sanoo tutkimuksesta vastaava vararehtori Ossi Naukkarinen.

äپٴDz:

Sinikka Heikkala
päällikkö, lahjoittajasuhteet, Aalto-yliopisto
puh. 0400 908 899
sinikka.heikkala@aalto.fi

  • äٱٳٲ:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Alumni Ding Ma
۳ٱ𾱲ٲö Julkaistu:

Alumni Ding Ma: ”Haluan edustaa uuden ajan kaupunginjohtajaa”

37-vuotiaana Savonlinnan kaupunginjohtajan virkaan nouseva Ding Ma opiskeli Kauppakorkeakoulussa tieto- ja palvelujohtamista.
Erkki ja Kaija Rautiainen
Yliopisto Julkaistu:

”Työuramme ovat olleet antoisat, ja haluamme auttaa nuoria eteenpäin”

Erkki ja Kaija Rautiainen päättivät tukea tuotantotalouden ja tekstiilisuunnittelun opetusta ja tutkimusta nimikkorahastolla.
Ikääntyneitä asukkaita katsomassa kasvatuslaatikoita kirjaston edessä
۳ٱ𾱲ٲö, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Kestävä kaupunki on myös ikäystävällinen

Kaupunkien tulee ottaa ikääntyneet mukaan kaupunkiympäristön suunnitteluun nykyistä vahvemmin.
Aalto Startup Center x A Grid Demo Day 2026
Kampus, ۳ٱ𾱲ٲö Julkaistu:

Liity mukaan Demo Day 2026 -tapahtumaan A Gridissä

4. maaliskuuta kannattaa suunnata A Gridiin, sillä silloin järjestetään Aalto Startup Center x A Grid Demo Day.