ʵ

Uutiset

Väitös: Korkeakoulutuksen yksi päätehtävistä on tukea kapitalismia

Entistä tiiviimpi yhteys kapitalistiseen kasvutalouteen tekee nykymuotoisesta korkeakoulutuksesta ekologisesti kestämättömän.
students_in_classroom_web_fi_fi.jpg

Teollisen massatuotannon ja -kulutuksen haittavaikutukset ovat tänä päivänä nähtävissä joka puolella maapalloa. Näistä haittavaikutuksista vakavimpina pidetään ilmastonmuutosta ja kuudetta massasukupuuttoa. Tähänastiset yhteiskunnalliset ratkaisuehdotukset ihmiskunnan aiheuttaman ekologisen kriisin lievennyttämiseksi ovat olleet sekä laadultaan että laajuudeltaan riittämättömiä.

Ekosysteemien heikentyneen tilan sijaan yhteiskunnallinen keskustelu keskittyy pääosin talouden suhdanteiden ja uusien talouskasvumahdollisuuksien analysoimiseen. Tämä ei sinänsä yllätä, sillä ilman talouskasvua kapitalistinen markkinatalous on kriisissä.

Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulussa mukaan kapitalismin ja ekologisen kestävyyden välillä vallitsee ylitsepääsemätön ristiriita, jota ei pystytä ylittämään edes modernin teknologian avulla. Ruuska käsittelee tutkimuksessaan kapitalistisen markkinatalouden perustoja. Tutkimuksen lähtökohtana on kapitalistinen markkinatalous jatkuvasti laajentuvana talousjärjestelmänä ja toisaalta maapallo rajallisena tilana, rajallisine luonnonresursseineen.

Korkeakoulutuksen tavoitteita ei tulisi määrittää pääoman tarpeista käsin

Ekologisen kestämättömyyden ohella tutkimuksessa analysoidaan sitä, miten kapitalistista markkinataloutta ylläpidetään järjestelmänä. Erityisesti valtion ja korkeakoulutuksen tavoitteita peilataan suhteessa kapitalismin tarpeisiin. Tutkimuksessa tuodaan esiin historiallinen kehityskulku, jossa viimeksi kuluneiden vuosikymmenien aikana korkeakoulutus on instituutiona integroitu tiiviimmin osaksi ylikansallisen pääoman kerryttämisen rakenteita. Osana tätä kehitystä korkeakoulutuksesta on tullut yhä tärkeämpi osa niin sanottua tietokapitalismia, mikä on osaltaan merkittävästi vaikuttanut korkeakoulutuksen sisältöön ja tavoitteisiin.

Koulutusta pidetään yleisesti yhtenä tapana vastata moderneihin kestävyysongelmiin. Toni Ruuska väittää kuitenkin päinvastoin.

”Se, minkälaisiin yhteiskunnallisiin rakenteisiin korkeakoulutus linkittyy, vaikuttaa luonnollisestikin sekä korkeakoulutuksen päämääriin että lopputulemiin. Näin ollen koulutusjärjestelmä, jonka yhtenä päätehtävänä on tukea ja ylläpitää kapitalistista markkinataloutta, toimii ekologisesti kestämättömällä pohjalla”, Ruuska sanoo.      

Väitöstutkimuksen mukaan korkeakoulutuksen tavoitteita ei tulisi määrittää pääoman tarpeista käsin niin kuin esimerkiksi Suomessa on enenevissä määrin tehty viime vuosikymmeninä.

”Jotta korkeakoulutus ei olisi vain väline muiden välineiden joukossa globaalissa talouskilpailussa, olisi ensiarvoisen tärkeää, että koulutuksen tavoitteiden asettaminen lähtisi liikkeelle maapallon rajoista ja sosiaalisesta oikeudenmukaisuudesta. Valitettavasti suunta on tällä hetkellä aivan toinen”, sanoo Ruuska.  

äپٴᲹ:
Toni Ruuska
p. 040 586 3377
toni.ruuska@aalto.fi

  • äٱٳٲ:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Jaettu kuva: vasemmalla valkoinen rekka tiellä kasvien kanssa; oikealla digitaalisia linjoja ja osittainen kasvot. Teksti: unite! #UniteSeedFund
Palkinnot ja tunnustukset, ۳ٱ𾱲ٲö Julkaistu:

Merkittävä EU-rahoitus kahdelle Unite! Seed Fund -hankkeelle, joissa Aalto on mukana

Kaksi arvostettua EU-rahoitusta on myönnetty hankkeille, joita on alun perin tuettu Unite! Seed Fund -rahoituksella. Aalto-yliopisto on mukana molemmissa hankkeissa.
arotor adjustable stiffness test setup
۳ٱ𾱲ٲö, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Miljoonarahoitus uuden sukupolven koneteknologian kehittämiseen – tavoitteena tuottavuusloikka useilla vientialoilla

BEST-hankkeessa kehitetään uudenlaisia tiiviste-, laakerointi- ja vaimennusteknologioita useiden teollisuudenalojen käyttöön.
TAIMI-hanke rakentaa tasa-arvoista työelämää. Kuva: Kauppakorkeakoulu Hanken.
Tutkimus ja taide Julkaistu:

TAIMI-hanke rakentaa tasa-arvoista työelämää – kuusivuotinen konsortiohanke etsii ratkaisuja rekrytoinnin ja osaamisen haasteisiin

Tekoäly muuttaa osaamistarpeita, väestö ikääntyy ja työvoimapula syvenee. Samalla kansainvälisten osaajien potentiaali jää Suomessa usein hyödyntämättä. Näihin työelämän haasteisiin vastaa Strategisen tutkimuksen neuvoston rahoittama kuusivuotinen TAIMI-hanke, jota toteuttaa laaja konsortio.
Unite! Seed Fund 2026: Hakemus alkaa 20. tammikuuta. Hakemukset avoinna opiskelijatoimintaan, opetukseen ja tutkimukseen.
۳ٱ𾱲ٲö, Tutkimus ja taide, Opinnot, Yliopisto Julkaistu:

Unite! Seed Fund 2026: Hakukierros avautuu 20. tammikuuta 2026

Tutustu ennakkoon Unite! Seed Fund 2026 -hakukierrokseen. Haku sisältää kolme rahoituslinjaa: opiskelijatoiminta, opetus ja oppiminen sekä tutkimus ja tohtorikoulutus.