ʵ

Uutiset

Väitös: Lasten nettipeleissä tapahtuva vuorovaikutus ja valtasuhteet heijastuvat kouluelämään

Suosittujen lasten sosiaalinen valta ulottuu myös pelaamiseen, tuore väitöstutkimus osoittaa.
Kuva: Riku Isohella/ Finland Toolbox

Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulussa väittelevä Terhi Väistö selvitti, miten lasten sosiaaliset suhteet muodostuvat sekä nettipeleissä että välitunneilla tapahtuvan vuorovaikutuksen ja vallankäytön kautta.

Väitöstutkimus perustuu kahdessa pääkaupunkiseudun alakoulussa tehtyihin ryhmähaastatteluihin sekä erityisesti tyttöjen suosiman, ”kaikkien pelaaman” nettipeli MovieStarPlanetin etnografiseen tutkimukseen. Tutkimukseen osallistuneet koululaiset olivat 10–11-vuotiaita.

Väistö havaitsi, että lapset olivat tarkkoja siitä, etteivät ryhmän jäsenet pelanneet muita vanhemmille suunnattuja pelejä. Lapset, jotka kävivät ilman ryhmän hyväksyntää esimerkiksi heidän ikäisiltään kielletyssä Facebookissa, joutuivat puolustelemaan valintaansa muille. Lapset myös piilottelivat toisilta lapsilta uusia, mahdollisia suosittuja pelejä.

Valtaa välitunneilla

Väistö analysoi tutkimuksessaan myös lasten valtasuhteita koulussa ja netissä. Valtaa käytettiin suosittujen ja ei-suosittujen lasten välillä esimerkiksi niin, että nettipelissä ei-suositut lapset antoivat suosituille lahjoja päästäkseen välitunnilla mukaan näiden hyppynaruleikkiin. Tämä ei kuitenkaan onnistunut tutkimukseen osallistuneiden lasten tapauksessa.

Suositut lapset pystyivät myös määrittämään, keitä he hyväksyivät ystävikseen nettipeleissä ja käyttivät tämän määrittämiseen pelihahmojen eli avatarien ulkonäköä ja sitä, millä tasolla ei-suositut olivat pelissä.

Suositut lapset pystyivät myös määrittämään, keitä he hyväksyivät ystävikseen nettipeleissä.

Väistö hyödynsi tutkimuksessaan ranskalaisen Pierre Bourdieun (1930–2002) kenttäteoriaa ja keskittyi erityisesti positioihin ja symboliseen valtaan ja siihen, miten nämä välittyivät lasten puheessa ryhmähaastatteluissa. Lasten kulutuskäyttäytymistä on perinteisesti tutkittu kuluttajasosialisaation viitekehyksessä. Siinä lapset nähdään kehittyvinä ja kasvavina yksilöinä, jotka tulevaisuudessa kasvavat rationaalisiksi aikuisiksi kuluttajiksi.

Kuluttajasosialisaation käsitteen sijaan Väistö keskittyi tässä tutkimuksessa lasten kuluttajakäyttäytymiseen nykyisyydessä nettipelien kontekstissa.

äöپܳܲ

KTM Terhi Väistön markkinoinnin väitöskirja "Children's discourse on development in online and offline fields: A study of positions and symbolic power" tarkastetaan Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulussa perjantaina 10.6.2016. äöپܳܲ alkaa klo 12 Aalto-yliopiston Chydenia-rakennuksen Stora Enso -salissa (Runeberginkatu 22–24, Helsinki).

Vastaväittäjänä toimii professori Dannie Kjeldgaard (University of Southern Denmark) ja kustoksena professori Diane Martin.

äپٴᲹ:

Terhi Väistö
p. 050 378 4958
terhi.vaisto@aalto.fi

  • äٱٳٲ:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

arotor adjustable stiffness test setup
۳ٱ𾱲ٲö, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Miljoonarahoitus uuden sukupolven koneteknologian kehittämiseen – tavoitteena tuottavuusloikka useilla vientialoilla

BEST-hankkeessa kehitetään uudenlaisia tiiviste-, laakerointi- ja vaimennusteknologioita useiden teollisuudenalojen käyttöön.
TAIMI-hanke rakentaa tasa-arvoista työelämää. Kuva: Kauppakorkeakoulu Hanken.
Tutkimus ja taide Julkaistu:

TAIMI-hanke rakentaa tasa-arvoista työelämää – kuusivuotinen konsortiohanke etsii ratkaisuja rekrytoinnin ja osaamisen haasteisiin

Tekoäly muuttaa osaamistarpeita, väestö ikääntyy ja työvoimapula syvenee. Samalla kansainvälisten osaajien potentiaali jää Suomessa usein hyödyntämättä. Näihin työelämän haasteisiin vastaa Strategisen tutkimuksen neuvoston rahoittama kuusivuotinen TAIMI-hanke, jota toteuttaa laaja konsortio.
Unite! Seed Fund 2026: Hakemus alkaa 20. tammikuuta. Hakemukset avoinna opiskelijatoimintaan, opetukseen ja tutkimukseen.
۳ٱ𾱲ٲö, Tutkimus ja taide, Opinnot, Yliopisto Julkaistu:

Unite! Seed Fund 2026: Hakukierros avautuu 20. tammikuuta 2026

Tutustu ennakkoon Unite! Seed Fund 2026 -hakukierrokseen. Haku sisältää kolme rahoituslinjaa: opiskelijatoiminta, opetus ja oppiminen sekä tutkimus ja tohtorikoulutus.
Suuri rahtialus, joka on lastattu värikkäillä konteilla, purjehtii sinisen meren yli osittain pilvisen taivaan alla.
Tutkimus ja taide Julkaistu:

Tutkimus: Polttomoottori voi saavuttaa päästöttömän palamisen ja kaksinkertaisen hyötysuhteen

Argonia hyödyntävä uusi palamiskonsepti voi poistaa polttomoottoreiden typpioksidipäästöt kokonaan ja nostaa hyötysuhteen kaksinkertaiseksi dieselmoottoreihin verrattuna.