ʵ

Uutiset

Viidennen Digitalism Challenge -kurssin teemana on erittäin ajankohtainen Nordic Smart Government

Digitaalista taloustietoa hyödyntämällä pyritään vastaamaan myös Suomen hallituksen tavoitteisiin.
Digitalism Challenge -kurssin visuaalinen ilme
Kauppakorkeakoulu on rakentanut hackathon-kurssikonseptia yhdessä Accenturen ja siihen kuuluvan palvelumuotoiluyksikkö Fjordin asiantuntijoiden kanssa vuodesta 2015 alkaen.

Accenture ja Aalto-yliopisto järjestävät loppusyksystä jo viidettä kertaa Digitalism Challenge -nimeä kantavan ”Hackathon”-kurssin, jolla reilut 100 opiskelijaa ratkoo julkisen sektorin haasteita. Osallistujat ovat pääosin maisteritason kauppatieteiden opiskelijoita, mutta kurssille osallistuu myös Aalto-yliopiston tekniikan alan ja Taiteiden ja suunnittelun korkeakoulujen opiskelijoita.

Tänä syksynä ratkaistavien haasteiden teemana on yritystoiminnan helpottaminen ja uudet palvelut, joita voidaan rakentaa reaaliaikaisen rakenteisen taloustiedon avulla. Kurssi vastaa erinomaisesti myös Suomen hallituksen tavoitteisiin tehdä Suomesta reaaliaikatalouden edelläkävijä.

Käytännössä tämä tarkoittaa, että esimerkiksi tiedot liiketapahtumista voivat siirtyä standardissa, rakenteisessa muodossa ja reaaliaikaisesti yritykseltä toiselle ja yrityksiltä viranomaisille. Kuitit ja laskut tarvitaan sähköisessä muodossa, jotta tietojen vaihto toteutuisi automaattisesti. Opiskelijat saavat kurssilla käyttöönsä Nordic Smart Government- eli NSG-hankkeessa tuotettua simuloitua sähköistä yritysdataa eli osto- ja myyntilaskuja, kuitteja ja tiliotteita.

Näkökulmana elintarvikeketju

Digitalism Challenge -kurssin haastetehtävät muodostuvat Nordic Smart Governmentin tavoitteista. Näkökulmana on elintarvikeketjussa toimivien pk-yritysten haasteet, kuten elintarviketurvallisuuteen liittyvän omavalvonnan kirjaamisvelvoitteiden toteuttaminen digitaalisesti.

Suomessa NSG-hanketta vetää Patentti- ja rekisterihallitus yhteistyössä Valtiokonttorin ja Verohallinnon kanssa. Valtiokonttori on kehittänyt verkkolaskutusta ja sähköistä kuittia, ja nyt työ jatkuu myös pohjoismaisella tasolla NSG-hankkeessa. Verohallinto on aktiivisesti mukana kehittämisessä, sillä taloushallinnon automatisoituminen sujuvoittaisi myös yritysverotusta.

”Opiskelijoilla on jälleen mahdollisuus tehdä hyvää yhteiskunnalle käyttämällä luovuuttaan ja osaamistaan. Lisäksi he saavat tekemisestään palautetta mukana olevien organisaatioiden ”coacheilta” ja pääsevät verkostoitumaan”, sanoo vanhempi yliopistonlehtori Johanna Bragge Kauppakorkeakoulun tieto- ja palvelujohtamisen laitokselta. Hän vastaa Aallon osalta kurssista. Kurssin työpajoja fasilitoivat Braggen kanssa työelämäprofessori Esko Penttinen ja tutkija Juha Eskelinen tieto- ja palvelujohtamisesta sekä yliopistonlehtori Tapani Kykkänen laskentatoimen aineesta.

Kaksipäiväinen hackathon ja finaali marraskuussa

Kauppakorkeakoulu on rakentanut hackathon-kurssikonseptia yhdessä Accenturen ja siihen kuuluvan palvelumuotoiluyksikkö Fjordin asiantuntijoiden kanssa vuodesta 2015 alkaen. Erinomainen yhteistyö jatkuu tänä syksynä opiskelijoiden osalta lokakuun viimeisellä viikolla kurssin kickoff-tapahtumalla. Kaksipäiväinen hackathon pidetään 11.–12. marraskuuta ja finaali 25. marraskuuta Dipolissa, Otaniemessä.

Nähtäväksi jää, millaisia ratkaisuja opiskelijat kehittävät uusilla palveluinnovaatioilla. Tavoitteena on parantaa pk-yritysten kilpailukykyä ja tehokkuutta sekä vähentää hallinnollista taakkaa automatisoinnin keinoin ja dataa hyödyntäen. Ratkaisujen toivotaan myös auttavan yrityksiä kasvamaan ja erottautumaan teknologioilla.

Aalto-yliopisto:

Johanna Bragge
Vanhempi yliopistonlehtori
Kauppakorkeakoulu
Tieto- ja palvelujohtamisen laitos
040 530 1032
johanna.bragge@aalto.fi

Accenture:

Markus Mäkinen
ʰپääö
040 5769957
markus.makinen@accenture.com

Nordic Smart Government -hanke:

ʰپääö:

Terhi Maijala
Patentti- ja rekisterihallitus (PRH)
029 509 5300
terhi.maijala@prh.fi

Sanna Esterinen
Verohallinto
029 512 4409
sanna.esterinen@vero.fi

Twitter: #PSChallenge19

Twitterin hashtag PS tulee sanoista Public Sector, sillä Digitalism Challengessa keskitytään ratkomaan erityisesti julkisen sektorin haasteita ja näin helpottamaan niin pienten yritysten kuin kuluttajienkin arkea.

  • äٱٳٲ:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Henkilö seisoo ulkona syksyllä, yllä harmaa huppari ja vihreä takki. Taustalla puut oransseine lehtineen.
Nimitykset Julkaistu:

Esittelyssä Qi Chen: Luotettava tekoäly tarvitsee algoritmeja, jotka selviävät yllätyksistä

Tekoälyn kehittäjien on keskityttävä sovellusten turvallisuuteen ja oikeudenmukaisuuteen, sillä ne liittyvät suoraan yhteiskuntien luottamukseen ja tasa-arvoon, sanoo tutkija Qi Chen.
Henkilö pukeutuneena vaaleanharmaaseen huppariin seisoo sisätiloissa, taustalla tiiliseinä ja vihreitä kasveja.
Nimitykset, Yliopisto Julkaistu:

Tekoälyn ja ihmisen erimielisyys on tutkijalle jännä arvoitus

Francesco Croce tutkii multimodaalisia perustamalleja, erityisesti niiden hyökkäyksensietokykyä.
Eric Malmi Otaniemen kampuksella Laura Könösen Glitch-teoksen edessä. Kuva: Matti Ahlgren
Nimitykset Julkaistu:

Räppialgoritmi vei Google DeepMindille tutkimaan kielimalleja – nyt Eric Malmi aloittaa vierailevana professorina Aallossa

Eric Malmi on väitellyt Aalto-yliopistosta vuonna 2018, aiheenaan tekoälymenetelmien kehittäminen historiallisten aineistojen ja sukupuiden linkittämiseen. Google DeepMindilla hän on kehittänyt Gemini-kielimalleja sekä shakkitekoälyä. Aaltoon hänet toi Suomen ELLIS-instituutti.
Opiskelijaprojekti Transmerille, projektiryhmä
۳ٱ𾱲ٲö, Opinnot Julkaistu:

Opiskelijatiimi kartoitti yrityskauppamahdollisuuksia Transmeri Logisticsille

Kauppakorkeakoulun opiskelijat toteuttivat Transmeri Logisticsille projektin, jossa yritykselle kartoitettiin potentiaalisia yritysostokohteita teknokemian alalta.