ʵ

Uutiset

۳ٱ𾱲ٲöllä avaruuteen

Suomalaiset avaruustekniikan ammattilaiset esittelivät Euroopan avaruusjärjestön pääjohtajalle saavutuksiaan.
aalto_university_photo_mikko_raskinen_015700x400_fi.jpg

Janne Kuhno ja Bagus Awidhuilung esittelivät Aalto-1-satelliitin mallikappaletta Euroopan avaruusjärjestön pääjohtajalle.

Euroopan avaruusjärjestön pääjohtaja Jan Wörner vieraili Suomessa ja Aalto-yliopistossa ja kuvaili, miltä näyttää ”uusi avaruus 4.0.”. Aalto-yliopisto on mukana avaruuden valloituksen murroksessa, kun ensimmäinen suomalainen nanosatelliitti Aalto-1 laukaistaan avaruuteen lähikuukausina. Satelliittien koon pieneneminen ja laukaisukustannusten halpeneminen ovat aloittaneet murroksen myös Suomessa.

– Viiden vuoden työ Aalto-1-satelliitin suunnittelun ja rakentamisen parissa on uuden avaruustekniikan sukupolven taidonnäyte. Opiskelijoiden motivaatio ja sinnikäs työ ovat luoneet vahvan pohjan uudistuvalle avaruusalalle Suomessa, Aalto-yliopiston professori Jaan Praks toteaa Space on the Stage -seminaarissa.

Aalto-yliopiston Design Factoryssa järjestetty Space on the Stage -seminaari kokosi yhteen alan yrityksiä ja asiantuntijoita, jotka esittelivät toimintaansa ensi kertaa Suomessa vierailleelle Euroopan avaruusjärjestön uudelle pääjohtajalle.

Avaruus osa maailmanlaajuista infrastruktuuria

Euroopan avaruusjärjestön Esan pääjohtaja Wörner arvioi, että yrityksillä on tulevaisuudessa yhä suurempi rooli avaruuden hyödyntäjänä. Hän painottaa alan vahvaa tutkimusta.

– Uusia ideoita ei synny ilman tutkimusta, hän sanoo ja peräänkuuluttaa myös tiivistä yhteistyötä.

Aalto-1-nanosatelliitti on rakennettu opiskelijaprojektissa laajassa yhteistyössä muiden suomalaisten yliopistojen ja instituuttien kanssa.

– Aalto-1 satelliitin lisäksi työn alla ovat jo Aalto-2 ja Suomi100-satelliitti sekä uudet ideat ja missiot, kuten asteroidimissio AIDA. Projekteista on syntynyt uusia yrityksiä, kuten avaruusteknologian startup Iceye Oy, joka kehittää mikrosatelliitteihin perustuvaa palvelua sekä viime viikolla Aalto-yliopiston satelliittitiimin ja teknologiayhtiö Reaktorin perustama yhteinen Reaktor Space Lab -niminen yritys, Praks kertoo.

Pääjohtaja Wörner on yhteistyöstä iloinen ja kannustaa jatkamaan koulutuksen sekä korkean motivaation parissa. Euroopan avaruusjärjestön tulevaisuuden suunnitelmista pääjohtaja Wörner on melko vaitonainen. Seuraava askel on uudistetun eurooppalaisen kantorakettiperheen julkaisu. Suomalaista yleisöä kiinnosti, miksi Eurooppa on heikossa kilpailuasemassa satelliittien laukaisussa ja onko tähän mahdollista tulla muutosta. Tämän suhteen pääjohtaja Wörner on optimistinen, mutta muistuttaa, että Euroopassa kannattaa erityisesti vahvistaa omia vahvuuksia. Suomi on yksi Esan 22 jäsenvaltiosta.

Space on Stage -seminaarin esitykset ovat ladattavissa .

Kuvat: Aalto-yliopisto/MIkko Raskinen

  • äٱٳٲ:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Jaettu kuva: vasemmalla valkoinen rekka tiellä kasvien kanssa; oikealla digitaalisia linjoja ja osittainen kasvot. Teksti: unite! #UniteSeedFund
Palkinnot ja tunnustukset, ۳ٱ𾱲ٲö Julkaistu:

Merkittävä EU-rahoitus kahdelle Unite! Seed Fund -hankkeelle, joissa Aalto on mukana

Kaksi arvostettua EU-rahoitusta on myönnetty hankkeille, joita on alun perin tuettu Unite! Seed Fund -rahoituksella. Aalto-yliopisto on mukana molemmissa hankkeissa.
arotor adjustable stiffness test setup
۳ٱ𾱲ٲö, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Miljoonarahoitus uuden sukupolven koneteknologian kehittämiseen – tavoitteena tuottavuusloikka useilla vientialoilla

BEST-hankkeessa kehitetään uudenlaisia tiiviste-, laakerointi- ja vaimennusteknologioita useiden teollisuudenalojen käyttöön.
TAIMI-hanke rakentaa tasa-arvoista työelämää. Kuva: Kauppakorkeakoulu Hanken.
Tutkimus ja taide Julkaistu:

TAIMI-hanke rakentaa tasa-arvoista työelämää – kuusivuotinen konsortiohanke etsii ratkaisuja rekrytoinnin ja osaamisen haasteisiin

Tekoäly muuttaa osaamistarpeita, väestö ikääntyy ja työvoimapula syvenee. Samalla kansainvälisten osaajien potentiaali jää Suomessa usein hyödyntämättä. Näihin työelämän haasteisiin vastaa Strategisen tutkimuksen neuvoston rahoittama kuusivuotinen TAIMI-hanke, jota toteuttaa laaja konsortio.
Unite! Seed Fund 2026: Hakemus alkaa 20. tammikuuta. Hakemukset avoinna opiskelijatoimintaan, opetukseen ja tutkimukseen.
۳ٱ𾱲ٲö, Tutkimus ja taide, Opinnot, Yliopisto Julkaistu:

Unite! Seed Fund 2026: Hakukierros avautuu 20. tammikuuta 2026

Tutustu ennakkoon Unite! Seed Fund 2026 -hakukierrokseen. Haku sisältää kolme rahoituslinjaa: opiskelijatoiminta, opetus ja oppiminen sekä tutkimus ja tohtorikoulutus.