ʵ

Uutiset

Yli kahden miljoonan euron rahoitus algoritmiikan ja optimoinnin vallankumoukseen

Viisivuotisten hankkeiden tarkoituksena on tarttua epävarmuuden, optimoinnin ja dynaamisen datan aikaansaamiin haasteisiin uudella teorialla.

Chalermsookin hankkeissa.pyritään saamaan aikaan uutta vuorovaikutusta monien eri algoritmiikan erityisalojen yli. Kuva: Lasse Lecklin

Aalto-yliopiston professori Parinya Chalermsook on saanut Suomen Akatemialta yhteensä lähes 0,9 miljoonan euron rahoituksen, ja Euroopan tutkimusneuvostolta yli 1,4 miljoonan euron ERC Starting Grant -rahoituksen. Kumpikin hanke kestää viisi vuotta. Tarkoituksena on mullistaa algoritmiikka ja optimointiteoria vastaamaan lukuisissa käytännön tehtävissä yhdessä esiintyviin epävarmuuden, optimoinnin ja dynaamisen datan haasteisiin.

”Kolmen viime vuosikymmenen aikana on laadittu lukuisia erillisiä ja epäyhtenäisiä algoritmiikan teorioita ja –tutkimuksia, jotka on räätälöity joko rajoitettuihin erityistapauksiin, tai vaihtoehtoisesti ne ovat jo saavuttaneet rajansa. Me pyrimme yhdistämään erilliset teoriat käyttäen hyväksi tuoreimpia teoreettisia työkaluja, kuten hienojakoista laskennan vaativuusteoriaa, jotta pystymme ymmärtämään tehokasta laskentaa entistä paremmin”, professori ja akatemiatutkija Parinya Chalermsook kertoo.

Hankkeissa pyritään saamaan aikaan uutta vuorovaikutusta monien eri algoritmiikan erityisalojen yli, kuten approksimointialgoritmeissa, verkkoalgoritmeissa, eksponentiaaliaikaisissa algoritmeissa ja tietorakenteissa.

Monia haasteita ratkaistavana yhtä aikaa

Käytännön optimointiongelmat asettavat monia algoritmiikan tutkimukseen liittyviä haasteita. Esimerkiksi käyttäjien pyyntöihin liittyvän epävarmuuden vuoksi algoritmit on suunniteltava siten, että ne toimivat kaikissa tilanteissa ja reagoivat ilman täydellistä tietoa tulevaisuuden pyynnöistä.

”Vaikka tietäisimmekin kaikki käyttäjien pyynnöt etukäteen, on työlästä laskea paras ja tehokkain tapa käsitellä kaikki pyynnöt. Pyyntöjen määrän kasvaessa on siksi ehkä tyydyttävä alioptimaalisiin ratkaisuihin”, Chalermsook jatkaa.

Yhtenä lisähaasteena ovat ajan myötä jatkuvasti muuttuvat dynaamiset syötteet. Tämän vuoksi on pidettävä yllä tehokkaita tietorakenteita käyttäjien muuttuvien pyyntöjen ja mieltymysten käsittelemiseksi.

Chalermsookin tutkimusaloja ovat algoritmit ja laskennan vaativuusteoria---sekä tehokas laskenta että tehokkaan laskennan ulottumattomissa olevien laskentatehtävien kartoittaminen.

äپٴDz:

Parinya Chalermsook
parinya.chalermsook@aalto.fi

  • äٱٳٲ:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

arotor adjustable stiffness test setup
۳ٱ𾱲ٲö, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Miljoonarahoitus uuden sukupolven koneteknologian kehittämiseen – tavoitteena tuottavuusloikka useilla vientialoilla

BEST-hankkeessa kehitetään uudenlaisia tiiviste-, laakerointi- ja vaimennusteknologioita useiden teollisuudenalojen käyttöön.
TAIMI-hanke rakentaa tasa-arvoista työelämää. Kuva: Kauppakorkeakoulu Hanken.
Tutkimus ja taide Julkaistu:

TAIMI-hanke rakentaa tasa-arvoista työelämää – kuusivuotinen konsortiohanke etsii ratkaisuja rekrytoinnin ja osaamisen haasteisiin

Tekoäly muuttaa osaamistarpeita, väestö ikääntyy ja työvoimapula syvenee. Samalla kansainvälisten osaajien potentiaali jää Suomessa usein hyödyntämättä. Näihin työelämän haasteisiin vastaa Strategisen tutkimuksen neuvoston rahoittama kuusivuotinen TAIMI-hanke, jota toteuttaa laaja konsortio.
Unite! Seed Fund 2026: Hakemus alkaa 20. tammikuuta. Hakemukset avoinna opiskelijatoimintaan, opetukseen ja tutkimukseen.
۳ٱ𾱲ٲö, Tutkimus ja taide, Opinnot, Yliopisto Julkaistu:

Unite! Seed Fund 2026: Hakukierros avautuu 20. tammikuuta 2026

Tutustu ennakkoon Unite! Seed Fund 2026 -hakukierrokseen. Haku sisältää kolme rahoituslinjaa: opiskelijatoiminta, opetus ja oppiminen sekä tutkimus ja tohtorikoulutus.
Suuri rahtialus, joka on lastattu värikkäillä konteilla, purjehtii sinisen meren yli osittain pilvisen taivaan alla.
Tutkimus ja taide Julkaistu:

Tutkimus: Polttomoottori voi saavuttaa päästöttömän palamisen ja kaksinkertaisen hyötysuhteen

Argonia hyödyntävä uusi palamiskonsepti voi poistaa polttomoottoreiden typpioksidipäästöt kokonaan ja nostaa hyötysuhteen kaksinkertaiseksi dieselmoottoreihin verrattuna.