ÄûÃʵ¼º½

Uutiset

Yrittäjät rakentavat tulevaisuutta sen ennustamisen sijaan

Kurkista kesän 2021 kurssien kulisseihin Aalto-yliopiston kesäkoulun opettajien kanssa. Aalto Ventures Programin koulutuspäällikkö Lidia Borisova ja yliopisto-opettaja Simo Lahdenne kertovat Entrepreneurial Path -kurssin taustoista. Heidän mukaansa kestävä yrittäjyys ei ole koskaan ollut yhtä tärkeää kuin nykyisenä täydellisen ennalta-arvaamattomuuden aikana.
Picture of a three students discussing and smiling in front of a laptop at a white high table. Two students are sitting on bar stools and one is standing.

Miksi yrittäjyys on nyt niin tärkeää? 

Yrittäjyys tarkoittaa sitä, että ottaa omistajuuden työstään ja kohtaa uudet haasteet rohkeasti ja kekseliäästi. Yrittäjyydelle tunnusomaista on ketteryys ja halu etsiä jatkuvasti mahdollisuuksia luoda yhteiskunnallista ja taloudellista arvoa, sekä rohkeus tavoitella näitä mahdollisuuksia. Elämme muuttuvassa, monimutkaisessa ja epävarmassa maailmassa, joka on pandemian myötä muuttunut entistä ennustamattomammaksi. Kukaan ei tiedä varmasti, miltä maailma näyttää edes puolen vuoden päästä.

Samanaikaisesti nykyinen tilanne tarjoaa uusia mahdollisuuksia: uusia yrityksiä syntyy samalla kun perinteiset organisaatiot joutuvat muokkaamaan toimintaansa pysyäkseen pystyssä. Työkulttuuri muuttuu kaikkialla ja trendit kuten kaupungistuminen ja globalisaatio kääntyvät päälaelleen. Myrskyisässä maailmantilanteessa yrittäjyystaidot ovat tärkeämpiä kuin koskaan. 

Mitä kestävä yrittäjyys tarkoittaa?

Opetamme Aalto-yliopistossa kestävää ajattelua yrittäjyyden kautta. Yksikin uusi massakulutustuote vaikuttaa negatiivisesti maailmanlaajuisella tasolla, jos se ei luo yhteiskunnallista tai taloudellista arvoa ja johtaa ainoastaan merkittäviin tuottoihin yrityksen omistajille. Me autamme opiskelijoita omaksumaan ajatusmallin siitä, että kaiken, mitä he luovat ja tekevät, tulisi olla kestävää. Alkaen heistä itsestään, aina liiketoimintaan ja ympäristöön saakka. Epävakaa maailmantilanne on täydellinen hetki kyseenalaistaa totuttuja toimintatapoja ja kehittää uusia mullistavia ja vaikuttavia ratkaisuja paremman tulevaisuuden puolesta.

Entrepreneurial Path - Intensiivinen verkkokurssi 2.-13.8.2021

Kiinnostuitko tästä kurssista ja kesäopinnoista Aalto-yliopistossa? Lue lisää ja hae 30.6.2021 mennessä!

Lue artikkeli kokonaisuudessaan englanniksi

Students in front of Väre building of Aalto University campus

Aalto-yliopiston kesäkoulu

Aalto-yliopiston kesäkoulu tarjoaa korkealaatuisia akateemisia kesäkursseja ja -ohjelmia Aalto-yliopistossa.

  • ±Êä¾±±¹¾±³Ù±ð³Ù³Ù²â:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Henkilö, jolla on vaaleanpunainen villapaita ja kaulakoru, seisoo sisätiloissa, taustalla sumeat valot.
Opinnot Julkaistu:

Fanny Koskinen valitsi rakennustekniikan poissulkumenetelmällä

Fanny Koskisen kiinnostuksen kohde luonnontieteet yhdistyy rakennustekniikan opinnoissa sopivasti teoriaan ja käytäntöön. Opiskelijan elämään kuuluvat myös oman alan työ ja aktiivinen rooli Aallon ruotsinkielisten opiskelijoiden järjestössä.
MyCourses aktiviteetti
Poikkeustilanteet, Opinnot Julkaistu:
Eden Telila kuvattuna laskettelurinteessä
³Û³ó³Ù±ð¾±²õ³Ù²âö, Opinnot Julkaistu:

Opiskelija Eden Telilan diplomityö kartutti Rambollin geoteknistä työkalupakkia

Eden Telila ratkaisi diplomityöllään Rambollia vaivanneen geotekniikan ongelman.
Ryhmä ihmisiä näyttää peukkua näyttöjen edessä, joissa lukee 'Doc+ Dialogues'. Taustalla tuoleja ja puuseinät.
Tutkimus ja taide, Opinnot Julkaistu:

Doc+ yhdistää tutkijoita ympäri Aallon – Tule mukaan!

Doc+ -tilaisuudet saavat jatkoa: 2.3. ja 17.3. keskustellaan tohtorien urista ja joustavista työelämätaidoista.