Veistos vai vaate? Designers’ Nest -näyttelypalkinnon voittaja Amina Saadan konsepti esillä Tanskassa
Amina Saadan työ Red Bride on nyt esillä Tanskassa, Designmuseum Danmarkissa Absent Bodies -ulkonäyttelyssä 22.11. saakka.
۳ٱٲötä painottava yliopistovertailu nosti Aallon sijalle 23 maailmassa
World University Research Ranking arvioi myös monitieteisyyttä ja tutkimuksen vaikuttavuutta.
Avajaistallenne julkaistu – kiitos kun olit mukana!
Aalto-yliopiston lukuvuoden avajaisten suoraa lähetystä 1. syyskuuta seurasi 2200 katsojaa.
Maarit Mäkelän hankkeelle Suomen Akatemian rahoitus
Tutkimuksen tavoitteena on selvittää, miten luovuutta opetetaan studioympäristössä.
Aalto vahva kansainvälisyydessä Times Higher Educationin yliopistovertailussa
Aalto-yliopisto sijoittui ranking-listalla 250 parhaan joukkoon maailmassa.
Lukuvuoden avajaisissa palkittiin kuusi tiimiä
Viime kevään poikkeustilanteen vaikutus näkyy kaikkien palkittujen tiimien työssä.
Vesikatko vaikutti osaan rakennuksista Otaniemen kampuksella
Vika on korjattu. Vedenjakelu toimi normaalisti.
Rehtori Ilkka Niemelä: ”Kärsinyt talous ei kaipaa jälleenrakentamista, vaan uudelleen rakentamista kestävän kehityksen perustalle"
Lukuvuoden avajaisissa puhuivat myös tiede- ja kulttuuriministeri Annika Saarikko ja ylioppilaskunnan puheenjohtaja Olli Kesseli. Avajaiset toteutettiin virtuaalisesti.
Opiskelijoiden liikkuminen kampuksella lukuvuoden alkaessa
Maanantaista 31.8. alkaen opiskelijoilla on pääsy niihin kampuksen tiloihin, joissa on lähiopetusta, ennalta varattavia itseopiskelutiloja, opiskelua tukevia palveluita tai opiskelijaravintoloita. Huomioithan, että HSL-kortit eivät nyt poikkeusaikana ole käytössä, vaan sisään pääsee merkitystä ovesta kunkin rakennuksen aukioloaikana.
Kuka tai mikä on innostanut sinua kestävämpään toimintaan kampuksella? Etsimme kestävän kehityksen mestaria!
Etsimme jälleen kampuksen kestävän kehityksen sankaria. Jätä ehdotuksesi 24.9. mennessä.
Games Now! – Avoin luentosarja pelinkehityksestä
Luennoilla pureudutaan pelialan ajankohtaisiin aiheisiin ja trendeihin.
Kantava maa kertoo keramiikan tarinaa
Nathalie Lautenbacherin kokoamassa kirjassa esseet ja nykykeramiikka yhdistyvät valloittavalla tavalla.
Tuore kysely: kolme neljästä pientaloasukkaasta maksaisi enemmän ympäristöystävällisestä kodista
Peräti 75 prosenttia suomalaisista pientaloasukkaista olisi valmiita maksamaan nykyistä enemmän kestävää kehitystä edistävästä kodista.
Aalto ARTS Summer School käynnistyy Jane ja Aatos Erkon säätiön tuella
Laajennettu kesäkoulutoiminta luo uusia kansainvälisyyden muotoja ja käytänteitä.
Näkökulmia värin materiaalisuuteen ja bioväreihin
BioColour-projekti järjestää maanantaina 17.8. yleisötapahtuman ”BioColour Splashes – Engaging with materiality and colour”.
Astumme pian uuteen strategiakauteen – tutustu läpileikkaaviin teemoihin
Kestävä kehitys, radikaali luovuus ja yrittäjämäinen ajattelutapa näkyvät kaikessa tekemisessämme.
Circular Design Challenge -kilpailu etsii uusia kiertotalouden ratkaisuja
Suomalaiset tutkimusorganisaatiot yhdistävät voimansa kiertotalouden ekosysteemin perustamiseksi Suomeen.
Erään kankaan tarina
Syksyllä 2020 Fashion, Clothing and Textile Design -maisteriohjelmasta valmistuva Matilda Palmu kertoo taiteellisesta prosessistaan.