ʵ

Uutisia tutkimuksesta ja taiteesta

3282 hakutulosta Uutinen, Tutkimus ja taide

Asiantuntijat parantaisivat Suomen kilpailukykyä energiasektorin täysremontilla: lämmöntuotanto sähköiseksi, lisää kilpailua ja joustavuutta

Fossiilisten polttoaineiden käyttö on lopetettava nopeassa aikataulussa.
Tutkimus ja taide, Mediatiedotteet, ۳ٱ𾱲ٲö
Julkaistu:

Uusi menetelmä antaa ennätystarkan kuvan vettähylkivistä pinnoista

Aalto-yliopiston tutkijoiden kehittämä mikroskopiatekniikka auttaa muun muassa itsepuhdistuvien pintojen kehittämisessä.
Mediatiedotteet, Tutkimus ja taide
Julkaistu:
Mikroskoopin pisara-anturi perhosen (varjovelhosiipi, Troides aeacus) superhydrofobisella siivellä. Kuva: Matti Hokkanen / Aalto-yliopisto

HeatStock jaetulle ykkössijalle Helsinki Challenge -ideakilpailussa

Aalto-vetoisen tiimin kehittämä materiaali varastoi lämpöenergiaa.
Palkinnot ja tunnustukset, Tutkimus ja taide, Mediatiedotteet
Julkaistu:

Nokia Säätiön tunnustuspalkinto Suomen tekoälypioneerille, Aallon professori Erkki Ojalle

Koneoppimisen, hahmontunnistuksen ja neuroverkkojen uranuurtaja, Aalto-yliopiston emeritusprofessori Erkki Oja on saanut Nokia Säätiön vuoden 2017 tunnustuspalkinnon.
Palkinnot ja tunnustukset, Tutkimus ja taide
Julkaistu:
Erkki Oja (vas.), Nokian toimitusjohtaja Rajeev Suri (kesk.). Kuva (c): Nokia Säätiö / Mats Vuorenjuuri, Unikuva

Aalto-yliopiston muodin opiskelijoiden töitä näyttelyssä Tokiossa

Muodin opiskelijoiden opinnäytemallistoja on esillä kutsunäyttelyssä kuuluisassa 21_21 DESIGN SIGHT Gallery 3:ssa Tokiossa, Japanissa.
Tutkimus ja taide
Julkaistu:
Designers (L - R): Ellen Rajala, Tina Verbic, Hanna-Maaria Sinkkonen

Sosiaalisten aikataulujen tulisi seurata päivänvalon luonnollista rytmiä

Tutkijat tarkastelivat noin miljoonan ihmisen anonyymejä matkapuhelintietoja ”todellisuuslouhinnan” (reality mining) avulla.
Tutkimus ja taide
Julkaistu:
Nykyihmisen päivärytmiä ohjaa kaksi samanaikaisesti tikittävää kelloa: sisäinen biologinen kello, joka mukautuu ympäristön ärsykkeisiin, ja sosiaalinen kello, joka ohjaa päivittäisten sosiaalisten toimien aikataulua.  Kuva: Daniel Monsivais.

Suomen kaikki sankarihautausmaat ja -vainajat Sotasammon uudessa verkkosovelluksessa

Palvelussa on 12 miljoonaa tietojen välistä yhteyttä.
Tutkimus ja taide
Julkaistu:
Sankarivainajien muistopäivän tapahtumia Joensuussa 19.5.1940. Kuva: Puolustusvoimien Kuvakeskuksen SA-kuva-arkisto.

Hiestä apu akneen?

Ratkaisua akneen etsinyt Aalto-Helsinki iGEM -joukkue palkittiin hopealla Bostonissa.
Opinnot, Tutkimus ja taide, ۳ٱ𾱲ٲö
Julkaistu:
Vuoden 2017 Aalto-Helsinki iGEM -joukkue. Jäsenet vasemmalta oikealle: Jenny Mujunen, Oona Kinnunen, Michal Pasik, Ushanandini Mohanraj, Meo Ekroos, Meryem Ecem Kaya, Maisa Vuorte, Matilda Tuure ja Eveliina Karjalainen. (Kuva: Aalto-Helsinki iGEM 2017)

TkT Mari Lundström materiaalitekniikan Assistant Professor -tehtävään

Dekaani Janne Laine on nimittänyt TkT Mari Lundströmin Aalto-yliopiston urajärjestelmän mukaiseen neljän vuoden määräaikaiseen Assistant Professor (2.kausi) -tehtävään 1.12.2017 alkaen.
Tutkimus ja taide
Julkaistu:
Lundström Mari Professori akkujen kiertotalous

Biodesign-työryhmä sai rahoituksen keksinnön kaupallistamiseen

Keksintö lisää avosydänkirurgian turvallisuutta ja se on kehitetty vuoden 2017 Biodesign Finland -projektissa yhteistyössä sydänkirurgi Tommi Pätilän kanssa.
Tutkimus ja taide
Julkaistu:

Euroopan suurin hackathon Junction täyttää Dipolin

Aalto-yliopiston päärakennus muuttuu valtavaksi hackathon-yhteisöksi 24.–26.11., kun yli 1400 koodaria ja suunnittelijaa ympäri maailmaa saapuu ratkomaan tosielämän haasteita.
Kampus, Mediatiedotteet, Tutkimus ja taide, Opinnot
Julkaistu:
junction_hackathon_aalto_fi_fi.jpg

Kelan uuden äitiyspakkauksen kuosin on suunnitellut Robert Lönnqvist

Ensi vuonna 80 vuotta täyttävän äitiyspakkauksen kuvitukseksi on valittu Aalto-yliopiston maisteriopiskelija Robert Lönnqvistin ehdotus Päiväuni.
Tutkimus ja taide
Julkaistu:
article_fi_fi.jpeg

Varaosat digitaalisiksi: tehoa teollisuuden varaosaliiketoimintaan

Jopa 5 prosenttia varaosista voitaisiin nykyisin säilyttää digitaalisissa varastoissa. Tämä parantaisi ja nopeuttaisi osien saatavuutta ja säästäisi merkittävästi kustannuksia.
Tutkimus ja taide
Julkaistu:
diva700_fi_fi.png

Professori Masood Masoodian kysyi jo pienenä hankalia

Hyvällä tutkijalla on yksityiskohdille herkkä putkinäkö, tietää datan visualisoinnin asiantuntija.
Tutkimus ja taide
Julkaistu:

Suomi 100 -satelliitista tulee merkkipaalu Suomen avaruushistoriassa

Satelliitti toimitetaan ja lähetetään avaruuteen uuden avaruuslain pykälien mukaan, todennäköisesti ensi vuoden alussa.
Tutkimus ja taide, Mediatiedotteet
Julkaistu:

Berylliumilla seostettu galliumnitridi voi pienentää tehoelektroniikan energiahävikkiä

Parhaimmillaan energiatehokkuuden muutos voi olla samaa suurusluokkaa kuin hehkulampuista ledeihin siirryttäessä.
Tutkimus ja taide
Julkaistu:
Positronikiihdyttimen näytekammio. Kuva: Hanna Koikkalainen

Yhteinen väitöstilaisuus uusi askel Aalto-yliopiston ja lukioiden yhteistyössä

۳ٱ𾱲ٲö madaltaa raja-aitoja lukion ja yliopiston välillä.
Tutkimus ja taide, ۳ٱ𾱲ٲö
Julkaistu:
Ennen väitöstilaisuutta pidetyssä tapahtumassa Timo Pääkkönen (keskellä) esitteli lukiolaisille laboratorioita ja kertoi siellä tehtävästä tutkimustyöstä.

Nina Granqvist tutkii, miten marginaalista tulee valtavirtaa

Isoihin muutoksiin tarvitaan hypeä luomaan innostusta ja tulevaisuudenuskoa, yritysmaailmasta akatemiaan hypännyt professori tietää.
Tutkimus ja taide
Julkaistu:
Associate Professor Nina Granqvist. Photo: Aalto University / Jaakko Kahilaniemi

Harri Lähdesmäki louhii sairauksien jälkiä datamassoista

Laskentatieteilijän tutkimus auttaa ymmärtämään tyypin 1 diabeteksen, astman ja Alzheimerin taudin mekanismeja ja ennustamaan niiden puhkeamista.
Tutkimus ja taide
Julkaistu:
Harri Lähdesmäen aineistoissa voi olla miljardeja tiedonjyviä. Kuva: Anni Hanén

Weylin metamateriaalien kaareva geometria mahdollistaa elektroniset innovaatiot

Keinotekoinen kvanttimateriaali käyttää yleistä suhteellisuusteoriaa muun muassa elektronisissa näkymättömyyslaitteissa.
Mediatiedotteet, Tutkimus ja taide
Julkaistu:
a) Weylin semimetallien ominaisuuksia voi kontrolloida paikallisella materiaaliparametrien manipulaatiolla. b) Varauksenkuljettajien tuntemaa paikallista geometriaa voidaan säätä sopivalla materiaalin ominaisuuksien muokkauksella. Kuva: Teemu Ojanen.