Uutisia tutkimuksesta ja taiteesta
Maa- ja vesitekniikan tuelta lähes 900 000 euroa vesitekniikan tutkimukseen
Varat kohdistetaan vesi- ja ympäristötekniikan tutkimusryhmän viiteen tutkimushankkeeseen.
Uudet bioanturit avaavat tien helppokäyttöisille terveystesteille
Aalto-yliopistossa on kehitetty bioanturi, jonka avulla voidaan valmistaa uusia, jopa kotikäyttöön sopivia terveystestejä.
Palkittu valokuvaaja Maija Tammi etsii uusia tapoja käsitellä sairautta valokuvataiteessa
Väitöskirja ”Sick Photography. Representations of Sickness in Art Photography” tarkastetaan 12. joulukuuta.
Aalto-yliopisto vahvistaa kiinteistö- ja paikkatietoalan tutkimusta ja opetusta
Kiinteistötalouden apulaisprofessoriksi on nimitetty TkT Kirsikka Riekkinen ajalle 1.1.2018–31.12.2021.
Tuhannes kalibrointitodistus Orion Diagnosticalle
MIKES-Aalto Mittaustekniikan myöntämä kalibrointitodistus koskee laadunvarmistuksessa referensseinä käyttämien optisten suodattimien läpäisyä.
Lost in the Wood(s) -kirjalle kunniamaininta ICMA-kilvassa
Aalto ARTS Booksin kustantama julkaisu on voittanut Award of Excellence -kunniamaininnan kansainvälisen luovan median kilpailussa.
Liikennetutkimuksen vaarana lukkiutuminen yksityisautoilun liikennejärjestelmään
Kestävämpi liikennejärjestelmä ei edellytä tiettyjen teknisten ongelmien ratkaisua, vaan asennemuutoksia.
Kuka päättää onko yrittäjyys keino kestävään kehitykseen?
Yrittäjyyden merkitykseen kestävän kehityksen ratkaisuna vaikuttavat ideologiset, poliittiset ja sosiaaliset tekijät.
Johtajat luovat yrityskaupan alkuintegraatiossa hallinnan vaikutelman
Yrityskaupan jälkeinen integraatiovaihe edellyttää epävarmuuden sietämistä sekä yritysjohdolta että henkilöstöltä.
Fyysikot sukeltavat tuntemattomaan Higgsin bosonin löytymisen jälkeen
Tuhannet tutkijat CERN-tutkimuskeskuksessa etsivät hiukkasia ja ilmiöitä, joita nykyfysiikka ei ole kyennyt vielä selittämään.
Suomi 100 -videosarja – visuaalisia tarinoita muutoksentekijöistä
Aallon edeltäjät ovat olleet kasvualustana suomalaisen yhteiskunnan muutoksentekijöille jo 1800-luvun puolivälistä alkaen.
Yökukkujien sosiaaliset verkostot ovat laajempia kuin aamuvirkkujen
Digitaalisen käyttäytymisemme jälkiä älypuhelimissa voidaan käyttää mielenterveysongelmien hoidossa.
Algoritmi voi tasapainottaa riitaisia näkemyksiä sosiaalisessa mediassa
Valikoidut vaikutusvaltaiset käyttäjät voivat välittää tehokkaasti tietoa kiistanalaisen keskustelun kummaltakin äärilaidalta.
Ympäristöystävällisyyteen satsaaminen parantaa logistiikan alalla toimivien yritysten taloudellista tulosta
Rail Baltica mahdollistaa junarahtikuljetusten osuuden kasvamisen tavarakuljetuksista.
Akustiikan ala yhteen - Aalto Acoustics Lab nostaa alan profiilia ja tiivistää yhteistyötä
”Akustiikan ala on kasvussa ja vaarana voi olla jopa työvoimapula”, kertoo professori Vesa Välimäki.
Euroopan avaruusjärjestö avaa yrityskiihdyttämön Aalto-yliopiston kampukselle Otaniemeen
Kiihdyttämön tavoitteena on siivittää avaruusteknologiaan perustuvaa kasvuyrittäjyyttä Suomessa.
Kahden miljoonan euron ERC-rahoitus maailman metsien satelliittitutkimukseen
Satelliittikuvien tehokkaampi tulkinta antaa tarkemman tiedon metsien laadusta ja tilasta sekä ilmastonmuutoksesta.
Ensimmäinen YK:n innovaatio- ja teknologialaboratorio Aalto-yliopiston A Gridiin
Laboratorio keskittyy kiertotalouteen, kasvatukseen, rauhaan ja turvallisuuteen sekä terveyteen.
Kolme Aallon tutkijatohtoria esittää rohkeat tutkimusideansa Slushissa
E-jätekeräyksen mullistaja, neuronien salojen tuntija ja liikeimprovisaatiopelien kehittäjä kisaavat Slushissa.
Professoreiden tervetuliaisluennot julkaistu Aallon YouTubessa
Uudet vakinaistetut professorit raottavat videoilla muun muassa vettähylkivien pintojen ja terveyttä edistävän kaupunkiympäristön salaisuuksia.