Ajankohtaisia uutisia
Uusi pseudohiukkanen selittää valon muuntumista energiaksi
Aallon tutkijat mukana uuden pseudohiukkasen löytämisessä.
Aalto-yliopisto – monialaisen biotalouden suunnannäyttäjä
Biotalouden toimijat ja tutkijat tapasivat. Opiskelijat ja kumppanit ovat Aalto-yliopiston biotalouden strategisessa ytimessä.
Teollinen internet vaatii vuoropuhelua
Teollinen internet muuttaa Suomen haasteet mahdollisuuksiksi. Näin uskotaan myös Aalto-yliopistossa.
Käyttäjien luovuus teki YouTubesta musiikkipalvelujen ykkösen
Vaihtoehtoisversiot suosikkiartistien videoista houkuttelevat miljoonayleisöjä, Aalto-yliopiston tuore tutkimus osoittaa.
Mediataitelija Matti Niinimäki on valittu vuoden käsityöläiseksi 2015
Niinimäki edustaa maker-kulttuuria, johon kuuluu esimerkiksi olemassa olevien esineiden korjaaminen ja kokeellisten valmistustapojen käyttäminen.
Tutkijatohtoreille tunnustusta esimerkillisestä vertaisarvioimisesta
Tutkijatohtorit Mikko Vehkaperä ja Taneli Riihonen ovat saaneet Exemplary Reviewer 2015 -kunniamaininnat.
Design Factory -verkosto laajenee Etelä-Koreaan
Design Factory tarjoaa opiskelijoille, tutkijoille ja yrityksille mahdollisuuden mutkattomaan yhteistyöhön. Avajaisia juhlitaan Soulissa 22.4.
Amerille ja OP:lle uudet nimikkosalit
Kauppakorkeakoulu on tarjonnut pitkään yrityksille ja yhteisöille mahdollisuutta nimikkosalipartneruuteen.
Kyberturvallisuus mediassa koskettaa meitä jokaista
Otaniemessä keskusteltiin tietotulvasta, tiedolla vaikuttamisesta ja yhä tärkeämmäksi tulevasta medialukutaidosta.
Vuoden huiput -kilpailusta tuli menestystä
Yhteensä 24 korkeakoulun opiskelijaa, alumnia ja työntekijää palkittiin Vuoden Huiput -kilpailussa.
Professori Ahti Salo EU:n asiantuntijaksi
Professori Ahti Salo matematiikan ja systeemianalyysin laitokselta on nimitetty EU:n tutkimus- ja innovaatiopääosaston asiantuntijaryhmään.
Suomalaisen rock-oopperan Amerikan-valloitus alkaa Manhattanilta
Aalto-yliopiston filosofien luoma rock-konsertin ja teatteriesityksen yhdistelmä kertoo geenitekniikan etiikasta.
Alumnilounas antaa eväitä urapolun suunnitteluun
Säännöllisesti järjestettävillä lounailla Sähkötekniikan korkeakoulun opiskelijat
saavat hyviä vinkkejä työelämän konkareilta.
saavat hyviä vinkkejä työelämän konkareilta.
Ikä asiantuntijatyön voimavarana
Yli 45-vuotiaat suomalaiset asiantuntijat joustavat ja venyvät työelämässä
Käenpesä-workshopissa liiketoimijat suunnittelivat Otaniemen uutta kauppakeskusta
Käenpesä -workshop toi liiketoimintojen edustajat suunnittelemaan Otaniemen metroaseman yhteyteen tulevaa kauppakeskusta liiketoimintalähtöisesti
Valonöörit - Sisäisen motivaation käsikirja ilmestyi
Tuotantotalouden laitokselta vuonna 2012 väitelleen Frank Martelan uusi kirja Valonöörit - Sisäisen motivaation käsikirja ilmestyi maaliskuussa
Nani Pajunen asiantuntijaksi tiedekilpailuun
Nani Pajunen materiaalitekniikan laitokselta on kutsuttu asiantuntijajäseneksi tukemaan yhtä Helsinki Challenge -kilpailujoukkuetta.
100 000 ja enemmän
Professori Esa Saarisen Filosofia ja systeemiajattelu -luentosarjan Youtube-tallenteita on ladattu yli 100 000 kertaa reilun kahden vuoden aikana.
Itsensä brändäävä yrittäjä antaa tuotteelle jopa nimensä
Henkilöbrändiä rakentavat yrittäjät ovat rohkeita riskinottajia, jotka pistävät persoonansa peliin, tuore väitöstutkimus osoittaa.
Rentoutumiskamppailu lopputyönäyttelyn yleisömagneetti
Tänä vuonna Mechatronic Circus -tapahtuman teemana oli teollinen internet.